Arvostelut

Kirja-arvio: Romaani kauneusbisneksen koekaniiniksi päätymisestä ei malta päästää käsistään

J P Koskinen: Helppoa rahaa. 195 sivua. Like.

Laaja-alaisen tekijän J P Koskisen uutuus on kauneusbisneksen kiemuroihin sijoittuva jännitysromaani.

Jonna, entinen malli, on jäänyt työttömäksi. Aluksi se on sopinut suunnitelmiin, sillä aviomies Erkin kanssa on vireillä lapsenhankinta. Mutta raskaus ei ota käynnistyäkseen. Avioliitto alkaa kolista onttouttaan.

Jonna viettää päivät yövaatteissa yhä useammin, ja Erkki huomauttelee kesannolle jäämisestä.

Mutta sitten Jonna näkee houkuttelevan ilmoituksen. Hän onnistuu saamaan unelmiensa paikan kosmetiikkayrityksen meikkitestaajana. Ihoa nuorentavan valmisteen koekaniinina olemisesta maksettava iso palkka ja paluu mallimaailmaan tuntuvat taivaan lahjalta.

Vaan jos bisneksessä liikkuvat isot rahat ja saavuttamisen kunnianhimo ohittavat moraalin, ihmisellä on vain hyödyn arvo. Sen Koskinen näyttää tehokkaasti. Aviomies Erkki ja muutama juonta kuljettava sivuhenkilö jäävät ohuiksi, mutta Jonnan kokemus on vakuuttavasti kehitelty.

Koskisen runsaasta tuotannosta Finlandia-ehdokkaaksikin yltänyt romaani Ystäväni Rasputin (2013) ja yhtä hieno sotavuosiin ajoittuva Kuinka sydän pysäytetään (2015) edustavat tekijän kunnianhimoisinta puolta.

Rinnalla on syntynyt kauhua, novelleja ja sympaattisia lastenkirjojakin.

Helppoa rahaa on lajissaan kelpo trilleri. Kirjaa ei malta laskea käsistään kesken.

Sivumäärä sopii jännityksen nälkään silloinkin, kun lukuaika on rajallinen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Esikoisromaani kertoo koulukiusaamisen pitkästä varjosta – "Voi syntyä harha, että maailma on sellainen kuin se on pahimmillaan koulun pihalla"

Kirja-arvio: Uusi novellikokoelma jättää taakseen arkirealismin pitkospuut

Kirja-arvio: Norjalaisromaani kuvaa keski-ikäisten kriisejä, mutta jättää lukijan ulkopuoliseksi