Arvostelut

Kirja-arvio: Lasitehtaan varjosta ponnistetaan erilaisista lähtökohdista kuin yltäkylläisestä lapsuudenkodista

Katja Lahden esikoisromaani Lasitehdas kertoo kahdesta perheestä, jotka taistelevat erilaisten odotusten kanssa.
Katja Lahti: Lasitehdas. 306 sivua. S&S, 2018.

Juhani puurtaa lasitehtaalla, haaveilee lottovoitosta ja harmittelee taloa, jonka rakentamisen lama esti.

Juhanin puoliso Irina työskentelee kampaajana ja kerää pahan päivän varalle varastoon kirpputoreilta haravoimiaan designlöytöjä. Perheen ainokainen Juha pohtii elämäänsä kaupungissa, jossa ainoa tie näyttää kulkevan kohti lasitehdasta.

Toisaalla Lotan perheessä eletään aivan toisenlaista elämää. Lotan vanhemmilla Rogerilla ja Christinalla tuntuu olevan kaikkea, mutta silti ilmassa on jännitteitä. Lotan edessä avautuva polku on siloteltu kohti suvun sopivaksi katsomaa päämäärää.

Katja Lahden esikoisromaani Lasitehdas kuvaa suomalaista arkea onnistumisineen ja kyyneleineen. Ilmaisesta koulutuksesta huolimatta lasitehtaan varjosta on aivan erilaista ponnistaa elämänsä alkuun kuin lapsuudenkodin yltäkylläisyydestä.

Etenkin kirjan alkuosaa vaivaa valitettava pirstaleisuus. Kertoja ja tapahtuma-aika vaihtuvat joka luvussa, ja kirjassa parrasvaloihin pääsee yhteensä kuusi henkilöä.

Lisäksi myös useamman sivuhahmon elämäntarinat kerrotaan varsin tarkkaan. Ennen kuin lukija ehtii oppia kaikki nimeltä, on edessä paljon takeltelua ja sekavuutta.

Tarinan väliin on ripoteltu lyhyitä pohdiskeluja itse lasin valmistamisesta ja sen lainalaisuuksista. Tätä tasoa olisi kirjaan kaivannut enemmänkin, etenkin kun lasi on nostettu jopa kirjan nimeen.

Loppua kohden juoni ottaa lukijan haltuunsa. Pienet yksityiskohdat eri vuosikymmeniltä ruokkivat myös kaikenikäisten nostalgian nälkää. Minun suuhuni palasi esimerkiksi murokulhon pohjalle jääneen, jo hieman lämmenneen sokerimaidon maku, jonka olin vuosiksi unohtanut.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirja-arvio: "Metsä meidän jälkeemme" syyttää tehometsätaloutta punkeista, hirvikärpäsistä ja uimavesien pilaamisesta

Kirja-arvio: Kuumottava dekkari kiusaamisesta ja kostosta koukuttaa ahmimaan

Kirja-arvio: Maaginen seikkailu, jota aikuinenkaan ei malta laskea käsistään