Arvostelut

Ylellä esitetään tänä iltana rehellinen dokumentti maatilan talousvaikeuksista

Torstai-iltana televisiossa esitettävä Luonnonlaki -dokumenttielokuva kertoo vakavassa talousahdingossa olevan maatilan sukupolvenvaihdoksesta rehellisesti ja koskettavasti.
Mika Rantonen
Henry ja Juha Partanen pohtivat maatilan sukupolvenvaihdosta kahvitauolla.

Pohjois-Savossa sijaitsevan karjatilan isäntä Juha Partanen toivoo vanhimmasta pojastaan Henry Partasesta tilansa jatkajaa.

Juha on elämänsä ajan pistänyt maatilan etusijalle ja näkee maatilan jatkuvuuden tärkeänä koko kylälle.

Perheen etusijalle laittava, tilalla lapsesta asti työskennellyt Henry pohtii, olisiko parempi siirtyä muuhun työhön, kun maatila ei anna palkkaa valtavasta työmäärästä huolimatta.

Velvollisuudentunne sukutilaa kohtaan huokuu molemmista miehistä.

Henryn valintaa ei helpota se, että tila on pahasti velkaantunut.

Mika Rantosen ja Verena Netzerin ohjaama Luonnonlaki -dokumentti kuvaa maatalousyrittäjien ahdinkoa tuottajahintojen painuessa alas ja velkataakan kasvaessa.

Elokuva on kuvattu sääoloiltaan hankalien vuosien 2017 ja 2018 aikana.

Elokuva esitetään torstaina 28.3. Yle TV1:ssä klo 19:00.

Lue myös:

Ryhtyäkö jatkajaksi pahoin velkaantuneelle kotitilalle? – dokumentti pureutuu viljelijän ahdinkoon ja velvollisuudentuntoon

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vain 361 tilaa hakenut maksuvaikeuksiin valtiontakausta – haku päättyy maanantaina

MTK-Pohjois-Savon Juha Partanen: "Maataloustulo pitää saada nousemaan"

Ryhtyäkö jatkajaksi pahoin velkaantuneelle kotitilalle? – dokumentti pureutuu viljelijän ahdinkoon ja velvollisuudentuntoon