Arvostelut

Kirja-arvio: Hieno esikoisromaani antaa äänen kiusatuille

Antti Rönkä näyttää miten vaikea lapsen on myöntää olevansa ulkopuolella ja kiusattu.

Jalat ilmassa herättää niin paljon ajatuksia, että siitä voisi kirjoittaa laajasti ja nostaa esiin monta näkökulmaa.

Kaunokirjallisuutena se on vahva, psykologisesti pätevä näyttö rankan koulukiusaamisen jättämistä jäljistä.

Vaikka Antti Rönkä (s. 1996) kertoo vain yhden nuoren miehen kokemuksen, hän onnistuu antamaan äänen kaikille kiusatuille. Aaron ajattelun kautta voi eläytyä niihinkin, joilta puuttuvat vanhempien tuki, koulumenestys ja rahaa rikkoutuneen itsetunnon tilapäisiin pönkityksiin.

Entä jos ei ole muuta kuin patoutunut viha? Ja tarve kostaa?

Rönkä näyttää miten vaikea lapsen on myöntää olevansa ulkopuolella ja kiusattu. Ja miten mahdotonta on itse hyväksyä itseään, jos on aina kuullut, että omana itsenään ei kelpaa. Kun nolaukset pyörivät mielessä, kynnys lähestyä muita nousee seinäksi.

Mutta Aaron tarina ei ole kokonaisuutena synkkä. Kuka tahansa, joka muistaa nuoruuden epävarmuuksia, voi samaistua ensimmäisiin kömpelöihin lähestymisyrityksiin. Niitä kuvatessaan Rönkä onnistuu tekemään itseironista tilannekomiikkaa. Tosipaikassa nauru on tietysti kaukana.

Teos havainnollistaa, miten vaikeasti katkaistavasta ongelmasta on kyse.  Opettajat eivät tiedä mitä selän takana tapahtuu. Pahikset eivät piittaa vierailevan poliisin puheista. Ja kun lapsi purkaa pahaa oloaan kotona, vanhemmatkin suuttuvat häneen.

Kirjasyksy on vasta edessä, mutta jo nyt tohdin sanoa, että Röngän teos on vuoden tärkeä esikoinen. Se toimii vertaistarinana vastaavaa kokeneille. Sen soisi löytävän kaikkien kasvattajien ja Kiva koulu -toimijoitten käsiin. Se on vetävästi kerrottu kasvutarina; kunnianhimoista kirjallisuutta.

Lue myös Antti Rönkän haastattelu: Esikoisromaani kertoo koulukiusaamisen pitkästä varjosta – "Voi syntyä harha, että maailma on sellainen kuin se on pahimmillaan koulun pihalla"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Esikoisromaani kertoo koulukiusaamisen pitkästä varjosta – "Voi syntyä harha, että maailma on sellainen kuin se on pahimmillaan koulun pihalla"

Kirja-arvio: Vasemmistoliiton ensimmäinen puheenjohtaja tarkastelee uudessa runokirjassaan hartioille laskeutuvaa todellisuuden painoa

Villa Venla