Teatteriarvio: Poikabändi-musikaali on häpeilemättömän riemastuttava aikamatka 1990-luvulle - Arvostelut - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Arvostelut

Teatteriarvio: Poikabändi-musikaali on häpeilemättömän riemastuttava aikamatka 1990-luvulle

Musikaali flirttailee avoimesti sekä poikabändikuvaston että yleisön kanssa.
Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Saska Pulkkinen, Jonas Saari, Jari Ahola, Jon-Jon Geitel ja Lauri Mikkola perustavat poikabändin.

Eletään vuotta 1992 ja Suomi kärvistelee laman kourissa. Lupaavat yritykset kaatuvat eikä työpaikkoja tunnu löytyvän mistään.

Ystävykset Kari (Jari Ahola) ja Make (Samuli Muje) joutuvat palaamaan Toijalaan, eikä tulevaisuus näytä kovin lupaavalta. Kun töitä ei ole, niitä täytyy keksiä itse, joten pian on pystyssä viisihenkinen poikabändi ToiBoys, joka alkaa valloittaa musiikkimaailmaa uskomattomalla tahdilla.

Tampereen Työväen Teatterin Poikabändi-musikaali on häpeilemättömän riemastuttava nostalgiamatka 1990-luvun poikabändiestetiikkaan. Jokaiselle laulajalle on piirretty oma rooli ja luonne jota seurata.

Esityksen selkärankana toimivat kappaleet ovat sitkeitä korvamatoja, jotka flirttailevat avoimesti niin yleisön kuin ToiBoysin esikuvien kanssa.

Ei ole sattumaa, että musikaali napauttaa täysosuman poikabändimaailmaan. Kappaleita on ollut säveltämässä muun muassa Risto Asikainen, ja jokainen yksityiskohta on hiottu loppuun saakka. Jopa käsiohjelma on muutettu poikakalenterin muotoon.

Mitään suuria elämää mullistavia oivalluksia esitys ei tarjoa, mutta ei aina tarvitsekaan. Musikaalin lopussa olo on kuin oikealla keikalla, enkä luultavasti yllättyisi, jos joskus kuulisin bändin hittibiisin Tehdään mehuu radiosta. Sen musiikkivideon tulen ainakin katsomaan YouTubesta vielä monta kertaa.

Poikabändi Tampereen Työväen Teatterissa 2020 saakka. Ohjaus: Heikki Syrjä ja Riku Suokas.

Lue lisää

Monet kesäteatterit sulkevat ovensa tältä vuodelta – "Aika keveällä ruualla pitää elää loppuvuosi, että olemme hyvässä terässä ensi vuonna"

Kipaisin etäensi-illassa ja tajusin, kuinka ikävä minulla on teatteriin

Kuinka näyttelijä muistaa vuorosanansa? Näin vastaa näyttämöiden kestosuosikki Leena Uotila, 72

Teatteriarvio: Stalinin suloinen ruoska kertoo hersyvästi vaaran vuosista Helsingissä neuvostoliittolaisten näkökulmasta