Bioenergia

Biokaasutyöryhmä julkaisi ohjelmansa: aikoo edistää pienten ja hajautettujen biokaasulaitosten käyttöönottoa

Työryhmän puheenjohtajana toimii ylijohtaja Riku Huttunen.
Jaana Kankaanpää
Biokaasutyöryhmän pitää edistää kierrätyslannoitteita, tukea lannankäsittelytekniikoita ja tehdä ehdotus biokaasun tuesta.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) asetti tiistaina työryhmän valmistelemaan kansallista biokaasuohjelmaa, jolla edistetään fossiilisia polttoaineita korvaavan biokaasun tuotannon ja käytön lisäämistä Suomessa.

Raportin on määrä valmistua viimeistään tammikuussa 2020.

Biokaasun lisäämisessä on maatalouden biomassoilla erityisen tärkeä rooli.

Työryhmän raportin tulee kuvata biokaasun laajamittaisen tuotannon ja käytön hidasteet ja ehdotukset näiden ratkaisemiseksi. Erityisesti hajautetun ja pienen mittakaavan biokaasutuotannon edistäminen tulee ottaa huomioon.

Hallitusohjelmaan on kirjattu ravinnekierto, jolla edistetään kierrätyslannoitteiden markkinoita ja vähennetään päästöjä.

Käyttöön otetaan ravinnekiertoon perustuva biokaasun tuotantotuki. Lisäksi tuetaan myös uusia lannankäsittelytekniikoita.

Biokaasulaitosten sääntelyä järkevöitetään luvituksen ja energian ulosmyynnin osalta.

Biokaasu sisällytetään biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen piiriin. Biokaasun jakeluverkon laajennuksia tuetaan hyödyntäen EU:n rahoituspotentiaalia.

Biokaasutraktorit tulee saada rekisteröidä tieliikennekäyttöön.

Työryhmän puheenjohtaja on TEM:n energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen. TEM:n lisäksi työryhmässä on edustus neljästä muusta ministeriöstä (MMM, YM, LVM ja VM). Työryhmän pysyvät asiantuntijat ovat Bioenergiasta, Energiateollisuudesta, Envitecpolisista, Gasumista, Lukesta, MTK:sta, SEO:sta, Suomen Biokierto ja Biokaasusta, Suomen Kaasuyhdistyksestä ja Sykestä.

Lue lisää

Ympäristöministeri Mikkonen vaikuttui tilavierailulla biokaasuvoimalasta: "Tämän tyyppisiä ratkaisuja kannattaisi laajasti levittää"

Ei lisätä liikenteen päästöjä

Yle uutiset: Ilpo Wennström perusti maatilalleen biokaasulaitoksen, ja jättimäinen sähkölasku kutistui murto-osaan entisestä – investointituen korotus lisäsi hakemuksia

Nyt kannattaa investoida maatilan energiaratkaisuihin – biokaasun tuotantoinvestointiin avustus voi olla jopa 50 prosenttia