Haluaisitko kirjoittaa päiväkirjaa, mutta et osaa tai jaksa? – Tässä yksinkertainen ratkaisu!

Täytettävän kirjan avulla päiväkirjan kirjoittaminen on pieni ja vaivaton iltarutiini. Ilman rajoja ja ohjeita päiväkirjan kirjoittaminen paisuu nopeasti rannetta kivistäviin mittoihin.
Laura Kuivalahti
Ruskeakantisen kirjan kysymykset ovat englanniksi. Vaaleanpunainen Ajatus päivässä -kirja on suomalaista suunnittelua.

Haluaisin kovasti olla sellainen ihminen, joka kirjoittaisi tunnollisesti päiväkirjaa. Ei nyt ehkä ihan joka päivä, mutta olisihan se aina silloin tällöin mukavaa kirjata ylös arjen pieniä sattumuksia ja tietysti myös elämän suuria käännekohtia. Edes pikkuruisille päiväkirjamerkinnöille olisi kysyntää, sillä niin ne tärkeätkin asiat tuppaavat vuosien kuluessa unohtumaan.

Alaikäisenä täytin vuodatuksellani useamman lukollisen vihon. Aikuisenakin olen muutamaan otteeseen aloittanut henkilökohtaisten merkintöjen kirjaamisen uutuuttaan hohteleviin muistikirjoihin, mutta innostus katoaa nopeasti. Huono kynäote särkee rannetta ja päiväkirjan merkinnät alkavat jätättää. Sitten ei jaksakaan kiriä päiväkirjaa ajan tasalle eikä toisaalta osaa jättää pikkutarkkoja kesälomakuvauksia kirjoittamatta. Pieni tauko paisuu lopulta kuukausien tai vuosien mittaiseksi.

Muutama vuosi sitten ymmärsin, että jos tosissani haluan tallentaa jokapäiväisestä arjestani jotain kännykkäräpsäisyjä ihmeellisempää, tarvitsen selkeät säännöt ja rutiinin. Ratkaisu löytyi – jälleen kerran – kovien kansien välistä. Erään ulkomaisen kirjakaupan tarjontaa kolutessani käteeni sattui ruskeakantinen kirja, jonka kantta koristi koukeroinen teksti. Kirja lupasi kysymyksen jokaiselle vuoden päivälle ja tilaa vastauksille viiden vuoden ajaksi. Kirja päätyi kassan kautta mukaani, ja toukokuun 21. päivänä vuonna 2016 vastasin ensimmäistä kertaa kirjan kysymykseen raportoimalla silloisen palkkani. Samaan kysymykseen olen vastannut nyt niin monta kertaa, että kirjan sivu on täynnä. Huojennuksekseni voin todeta palkkatasoni nousseen viidessä vuodessa, ehdinhän tässä välissä valmistua ja saada vakituisen työpaikankin.

Kysymyskirjan nerous on sen yksinkertaisuudessa. Nide odottaa minua yöpöydälläni kynän kanssa ja virkkeen mittainen vastaus on helppo kirjata ylös ennen nukahtamista. 366 kysymystä takaavat myös sen, että minulla on tallessa sellaisia arjen murusia, joita en olisi millään muulla tavalla tajunnut tallentaa. Kesäkuun 9. päivänä olen pohdiskellut millainen on hyvä ystävä, lokakuun 26. päivänä olen kuvaillut tuntemuksiani omaa kehoani kohtaan ja huhtikuun 12. päivänä olen tunnollisesti kertonut uusimman oppimani asian.

Puolitoista vuotta sitten kysymyskirjani sai uuden ystävän. Vaaleanpunakantisen kirjan kannessa lukee hopeisin kirjaimin ajatus päivässä. Sen verran esteetikkoa minussa on, että ihan mitä tahansa ummehtunutta ja mummolamaista viiden vuoden päiväkirjaa en olisi yöpöytäni vakioasukkaaksi valmis ottamaan. Sen sijaan tämän vaaleanpunaisen kaunokaisen avaan mieluusti joka ilta. Ja kun jokaiselle päivälle on varattu vain muutaman sentin korkuinen lokero, ei tarvitse edes pelätä paineita siitä, että aivan koko arki tarvitsisi vuodattaa paperille rannekivun saattelemana.

Vuosien takaisiin ajatuksiin ja huomioihin on ihanaa palata. Osa vastauksista pysyy samoina vuodesta toiseen, jotkin ajatuskelat kuluvat puhki ja katoavat ajan aallokkoon. Epäsiistillä käsialallani täyttyvillä sivuilla näkyy kaikuja noista hetkistä, jotka joskus olivat. Ja juuri siksi yöpöydälläni asustaa toivottavasti vielä vuosikymmeniä kaksi täytettävää kirjaa ja kynä odottamassa iltaisin toistuvaa pientä kirjoitushetkeä.