Ihastumisvaroitus: Kuunnelma kuljettaa dingomanian kiihkeisiin vuosiin

Yle Areenasta löytyvän kuunnelman päätteeksi tekee mieli katsoa tuntikaupalla videoita 1980-luvun kuumimmasta suomalaisyhtyeestä.
Anne Hämäläinen
”Mielestäni on kerrassaan suurenmoista, ja jopa eräänlainen kunnianosoitus, että Dingon tarina tulee kerrottua tällä tavalla”, Pertti Neumann sanoo. Kuvassa kuunnelman Jonttu (Manoel Pinto), Pepe (Pyry Nikkilä), Neumann (Olli Riipinen), Quuppa (Juho Kuusamo) ja Pete (Verneri Lilja).

Jos olisin elänyt teini-ikääni 1980-luvulla, olisin tiennyt erinomaista käyttöä taskurahoilleni. Olisin kuluttanut ne viimeistä penniä myöten keikkalippuihin ja lehtiin, joiden annista olisin taatusti koonnut leikekirjan jos toisenkin. Kaikki illat ja viikonloput olisin liftannut ympäri Suomea sifonkihuivit heiluen. Olisin laulanut mukana kaikki kappaleet eturivistä, mutta tuskinpa sentään olisin alkanut pyörtyillä. Tai mistä sitä koskaan tietää.

Dingo villitsi Suomen totaalisesti melkein 40 vuotta sitten, lieneekö vastaavaa koettukaan sen jälkeen. Noihin hulluihin vuosiin päästään palaamaan nyt aivan uudella tavalla Yle Radio Suomen tämän kesän musiikkidraaman siivin. Kaikki huutaa Dingo! on 20-osainen kuunnelma, jossa kerrotaan bändin tarina laulaja Pertti Neumannin näkökulmasta.

Bändin kultakausi oli lyhyt, mutta sitäkin repivämpi. Yhtye nousi raketin lailla maineeseen esiinnyttyään Levyraadissa tammikuussa 1984. Hitti- ja keikkaputki jatkuivat keskeytyksettä aina syksyyn 1986, jolloin Neumann ilmoitti Dingon heittäneen viimeisen keikkansa.

Yle Draaman toteuttama kuunnelma on riipaisevan tunnepitoinen kertomus julkisuuden kiroista ja unelmista, jotka kasvavat liian suuriksi. Ääninäyttelijät erottaa helposti toisistaan ja he heittäytyvät rooleihinsa epäröimättä. Kerrontaa kuljetetaan eteenpäin milläs muulla kuin Dingon musiikilla.

Dingomaniaa kokemattomalle kuunnelma on hyvä muistutus siitä, miten raadolliseksi nuorten muusikoiden elämä tuona ajanjaksona muuttui. Vaikka musiikkibisneksessä on edelleen omat ongelmansa, haluaisin ajatella, että ketään ei enää pakoteta kiertämään Suomea järjetöntä tahtia vuosikausia ilman lomia. Dingo tuntui olevan monelle ihmiselle pelkkä rahasampo, jota veivattiin täyttä vauhtia niin kauan kuin se vaan suunnilleen kasassa pysyi. Aivan oma lukunsa ovat tietysti myös Dingo-fanit. Sen voin taata, että nykyinen fanikulttuuri Suomessa on artistia kunnioittavaa. Tuskinpa kenellekään tulisi mieleen perustaa ympärivuorokautista kyttäyspistettä muusikoiden kotitalojen eteen tai murtautua suurella porukalla kylmälle ullakolle. Fanittaa voi paljon kestävämmälläkin tavalla.

Kaikki huutaa Dingo! kannattaa ehdottomasti ottaa tämän kesän kuunteluohjelmaan. Se toimii viihdykkeenä niin ajomatkoilla kuin mattopyykillä. Pienenä lieveilmiönä saattaa toki esiintyä aavistuksenomaista dingomaniaa. Kuunnelman viimeisen jakson päätyttyä ainakin minä olin valmis katsomaan aivan jokaisen videon, jonka tuon yhtyeen taipaleelta saattaa löytää.

Kaikki huutaa Dingo! Yle Areenassa