Pääsin vihdoinkin teatteriin ja tältä se tuntuu korona-aikana - MT Blogit - Maaseudun Tulevaisuus
Edellinen Seuraava

Pääsin vihdoinkin teatteriin ja tältä se tuntuu korona-aikana

Teatterit ovat huolehtineet hienosti katsojien ja työntekijöiden turvallisuudesta. Omat outoutensa maskit päällä istuvassa yleisössä kuitenkin on.
Miika Storm
Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on huolehdittu siitä, että katsomossa on riittävät turvavälit.

Enpä olisi helmikuussa osannut arvata, kuinka upealta tuntuu merkitä kalenteriin kodin ulkopuolelle sijoittuva tapahtuma. Ei minulla toisaalta ollut aavistusta siitäkään, kuinka kova ikävä teatteriin ehtisi syntyä puolen vuoden tauon aikana. Tämä teatterityhjyys on kuitenkin nyt katkaistu, sillä olin kuluneella viikolla kokonaiset kaksi kertaa teatterissa!

Teatterit ympäri Suomea ovat tehneet suuren työn taatakseen asiakkaidensa ja työntekijöidensä turvallisuuden. Perustasoon kuuluvien käsidesien, suojamaskien ja hygieniaohjeistusten lisäksi turvaväleistä on huolehdittu jo lippuja myytäessä ja joistain katsomoista on jopa poistettu osa penkeistä kokonaan. Olen osunut joskus ruokakaupassakin pahempaan ruuhkasumaan kuin näissä kahdessa Helsingin Kaupunginteatterin ensi-illassa, joissa kävin.

Testaillessani keväällä etäteatteria kaipasin sitä, että saan päättää itse mihin yksityiskohtiin milloinkin kiinnitän huomion. Myöskään näyttelijöistä huokuvaa energiaa ei pysty aistimaan samalla tavalla ruudun välityksellä ja vuorovaikutus muiden katsojien kanssa on olematon. Voitte siis kuvitella, kuinka lohdullista oli kuulla liikuttunutta itkuntuherrusta takarivissä, kun itse kostutin omaa maskiani kyyneleillä Punaorpojen viimeisten kohtausten aikana. Tai kuinka hanakasti omat käteni yhtyivät rytmikkääseen taputukseen koko yleisön tempautuessa mukaan Päiväni murmelina -musikaalin kerrontaan. Tällaista ei kotisohvalla voi kokea!

Vaikka maskit ovat kulkeneet omassa käsilaukussani jo useamman viikon ajan, kyllä ne silti aina välillä hätkähdyttävät. Katsahdin taakseni Punaorpojen aikana ja lähes jokaisella katsomossa istujalla oli kasvoillaan maski. Vielä tähän mennessä en ole nähnyt missään kerralla näin montaa maskisuositusta totellutta. Olin siitä tietysti iloinen, mutta toisaalta olihan se aika pysäyttävä kuva tämänhetkisestä maailmasta. Vaikka silmät viestivät kokemistamme tunteista, jäin miettimään miltä maskeihin hönkivät katsojat näyttävät estradilta käsin. Huomaavatko näyttelijät, kuinka suojan takana kasvoille kohoaa innostunut ja kannustava hymy? Jos silmät eivät valu kyyneleitä Niagarana, välittyykö voimakas liikutus tuotantoryhmälle saakka?

Toivon totisesti, että myös muut syksyn ensi-illat pääsevät koittamaan suunnitelmien mukaisesti. Luvassa on hieno teatterisyksy, jonka toivoisi jatkuvan turvallisesti. Myös näyttelijät tuntuivat olevan erityisen iloisia ja energisiä paluustaan lavalle. Teatteria on taidettu kaivata silläkin puolella esirippua.

Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.

Edellinen Seuraava