Kevään merkit siintävät jo sydäntalven luonnossa

Vihtiläinen metsänhoitoesimies Ari Lindholm liikkuu päivittäin luonnossa ja kuvaa havainnoimiaan yksityiskohtia.
Pajunkissat sateen jälkeen

Luontokuvaajalle helmikuun pitäisi olla syvimmän talven sekä lumen aikaa. Valkoisesta maisemasta ei tänä talvena yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta ole päästy nauttimaan Etelä-Suomessa. Muutamien pakkasaamujen kuuraiset kasvit ovat piristäneet mieltä, mutta muutoin kuvattavaa pitää ammentaa muusta kuin lumesta.

Pajun hede- ja emikukinnot kehittyvät pikku hiljaa hennon karvaston suojissa.

Vaikka on vasta helmikuu, luonto tarjoaa kevään merkkejä. Pajunkissat eli pajun pehmeät kukinnot kurkistelevat jo silmuistaan. Varsinainen kukkiminen antaa kuitenkin vielä odotuttaa itseään. Pikkuhiljaa hede- ja emikukinnot kehittyvät hennon karvaston suojissa.

Pajunkissat tuottavat silmujen puhkeamisvaiheessa minulle erilaisia mielleyhtymiä. Hiippalakin muotoinen verholehti näyttää hieman ennen lopullista putoamistaan aivan tontulta. Kevyen vesisateen tai aamukasteen aikaansaamat pisarat hienossa nukassa ”silminä” voimistavat kuvaa.

Pisarat kimmeltävät pajunkissassa sateen jälkeen.

Pajunkissan lähempi tarkastelu tuo esiin myös yllättäviä värimaailmoja. Valkoisen hahtuvan alta kuultaa herkkä punainen sävy. ”Lakki” vaihtelee punaisen, ruskean ja mustan väreissä. Kun kuvan taustalle rajaa vihreän kuusen oksiston hieman himmennettynä, niin katsojan lienee helppo nähdä tonttu kuusimetsässä.

Pajun kerratut lehdet kurkottelevat kohti valoa.