Syksyn saapuessa

Helteisen kesän jälkeen metsäretki kameran kanssa maistuu taas.
Mustikan varpujen punaruskeat sävyt loistavat maanläheisissä valokuvissa.

Useasti kuulee puhuttavan heinäkuun helteistä. Tänä kesänä tuo sanonta tulikin kirjaimellisesti tutuksi. Lämpötilan huidellessa reilussa kolmessakymmenessä asteessa intoni kamerani ulkoiluttamiseen oli vähissä. Kesäloman antamasta vapauden tunteesta huolimatta kamerareppuni jäi mieluusti kodin nurkkaan makaamaan. Oma lempikelini kun on 20 astetta pilvipoudan kera. Onneksi loppukesän ja alkusyksyn viileämmät säät olivat lähempänä tuota. Lopulta kamerakin lähti mukaani muutamalle antoisalle kuvausreissulle.

Keväinen mustikan kukinta antoi lupausta runsaasta sadosta. Pitkin kesää jatkuneet helteet kuitenkin kuivattivat kypsiksi ehtineitä marjoja monin paikoin. Onneksi vuosia hyvin palvellut vakiopaikka ei pettänyt tänäkään vuonna. Muutaman hehtaarin kokoinen männikköräme huonon metsäautotien päässä oli jälleen jäänyt muilta marjastajilta huomiotta. Suon ja kangasmaan rajalla varvut antoivat yllättävänkin vahvaa satoa. Marjat kypsyivät paahtavan auringon voimasta erittäin makeiksi heti heinäkuun puolen välin jälkeen. Mustikkakausi tuntuikin jäävän normaalia lyhyemmäksi. Jo ennen elokuun puolta väliä maastoon tähteeksi jääneet marjat olivat jokseenkin mauttomia. Viimeisimmät sateet paisuttivat mustikat syvän sinisiksi. Mustikan varpujen punaruskeat sävyt loivat erinomaiset puitteet maanläheisille valokuville.

Valoisassa ja järeässä kuivahkon kankaan männikössä kypsyneet syvänpunaiset puolukat tummanvihreissä varvuissaan loistivat jo kauas.

Muutaman tunnin valokuvausreissu elokuun puolen välin jälkeen tuttuun sieni- ja marjapaikkaan oli kuin sadusta. Valoisassa ja järeässä kuivahkon kankaan männikössä kypsyneet syvänpunaiset puolukat tummanvihreissä varvuissaan loistivat jo kauas. Ei muuta kuin poimuri käteen syyskuun alussa ja poimimaan sato talteen. Kaipaamani kantarellit valitettavasti loistivat poissaolollaan. Vanhojen kantojen juurille runsaiden sateiden myötä kasvaneet minimaalisen pienet sienet sen sijaan saavat aina mieleni piristymään. Muutaman sentin kokoisista sienistä löytyy monesti paljon kuvattavaa. Niistä löytyy usein mielenkiintoisia värisävyjä. Lakkien muodot läheltä kuvattaessa ovat yllättävänkin kiehtovia. Kannattaa siis langeta polvilleen maahan ja tarkastella luontoa lähietäisyydeltä uusin silmin.

Keväisistä valkoisista kielonkukista ovat jäljellä enää keltaisen, oranssin ja punaisen väreissä loistavat myrkylliset marjat.

Männikkökankaan valoisammasta rinteestä löytyvät viimeiset vaaleanvihreitä lehtiään kannattelevat kielot. Keväisistä valkoisista kukista ovat jäljellä enää keltaisen, oranssin ja punaisen väreissä loistavat myrkylliset marjat. Laskeva ilta-aurinko saa marjat hehkumaan. Hennon ja voimiaan vähitellen menettävän varren päässä roikkuvat marjat saavat kasvin lopulta taittumaan. Marjoissa olevat siemenet jatkavat maahan pudotessaan omalta osaltaan hienon kasvin kiertokulkua.Auringon jo painuessa mailleen on kuvaajan hyvä ajella kotiin. Muutaman kauriin tervehdys tutusta tienvarren kaurahalmeesta antaa viimeisen säväyksen suomalaisen luonnon upeudesta.