Vierasblogi: Yrittäjän alkutaival - yllätyksiä täynnä!

Minulle tarjoutui mahdollisuus silloin tällöin kirjoitella kuulumisia ja havaintoja raviurheilusta aloittelevan valmentajan vinkkelistä. Nyt kun on itsenäisenä yrittäjänä ja ravivalmentajana toimittu vajaa kaksi kuukautta, voisin kertoilla millaisia ylläreitä universumi tarjoilee, jottei tie tähtiin olisi turhan siloinen taivaltaa.
Janina Lehtosen yrittäjäuran alkua ovat värittäneet koronavirus ja tuulimyllyt. Kuvassa myös oma valmennettava Bernetta.

Vuoden vaihteessa yrityksen perustamista suunnitellessa tuli mietittyä sekä yrityksen, että yrittäjän vahvuuksia ja mahdollisuuksia, mutta kirjattua myös piiiitkä lista uhkia ja heikkouksia. Mielikuvitus ei kuitenkaan riittänyt siinäkään kohtaa ihan kaikkeen!

Heikkouksiin löytyi nopeasti mm. aloittelevana valmentajana nimen puute, hyvän hevosmateriaalin hankkimisen vaikeus, pääoman rajallisuus jne. Niitä asioita siis, joista ravimediassakin on puhuttu nuorten valmentajien kohdalla viime aikoina paljonkin. Uhkiin listautui mm. asiakkaiden puute sekä riski omasta loukkaantumisesta tai sairastumisesta. Samat loukkaantumiset ja sairastumiset listasin myös hevosten kohdalle ja hoksasin kirjoittaa siihen jopa hevosten epidemiat, vaikka rokotuspakko onkin ainakin hevosinfluenssan kohdalla minimoimassa kilpailutoiminnan lamauttavien riskien määrää. Täällä pohjoisessa lintukodossa kasvaneena ei pienessä mielessäkään käynyt kuitenkaan kirjoittaa listaan ihmisten epidemioita, saatikka pandemioita, jotka vaikuttaisivat ravikilpailutoimintaan ja asiakkaiden ostovoimaan!

Korona-viruksen ajoitus meidän pikkutalliimme iski niin, että koko muutaman starttihevosen joukkueen keväinen starttiin tulo siirtyy nyt hamaan tulevaisuuteen. Eli nekin ehtivät vielä keksiä yllätyksiä poikineen ennen sitä! Toivotaan kuitenkin, että kaikilla näillä varotoimilla viruksen eteneminen saadaan kuriin ja tilanne normalisoitua mahdollisimman nopeasti ja ravit käyntiin nykyisessä aikatauluarviossa.

Korona-virus vaikeutti huomattavasti entisestään asiakashankintaa ja vireillä olevan kimpan kerääminen hidastui. Kaikki oma turha liikkuminen on karsittu ja suunnitelmia oman sairastumisen varalta on tehty. Elämä täällä korvessa ei siis juuri muuttunut, paitsi että ihmisten ilmoilla lähikaupassakin näyttäydytään enää vain kerran viikossa ja että ei kehtaa ostaa vessapaperia, jottei leimata hullun hevosnaisen lisäksi vielä hamstraajaksikin! Asiakkaillemme on esitetty toive, että vältetään turhaa liikkumista tallilla, joten tiedottamisen tärkeys korostuu entisestään. Kotona ajaessa laitetaan kypäräkamera useammin lataukseen ja radalla käydään normaalia enemmän, jotta aktiivisilla omistajillamme on mahdollisuus turvallisesti väljässä ulkoilmassa halutessaan nähdä hevosiaan radan varresta.

Muita ylläreitä? No, hiittisuoran päähän kaavaillaan tuulivoimalaa. En, ihme kyllä, osannut jotenkaan huomioida tätäkään riskiä, mutta yllätyksiä näemmä riittää. Positiivista tässä toki on se, että tällaiset rakennusprosessit ovat niin hitaita, että tässä ehtii vielä monen monta yllätystä tapahtua vielä ennen, kuin myllyt ovat pystyssä. Iltaisin on aikaa nyt laittaa foliohattu päähän ja keksiä paljon lennokkaampia uhkakuvia ja juonenkäänteitä jatkoon! Tai ehkä sittenkin katson kaikki rästissä olevat Talkkarit ja MT Ravit…

Positiivisia juttuja? Sain koronan takia kokopäiväisen ratamestarin! Ja kun lumettoman talven jäljiltä on kaikki hiekatkin tallella, niin onpahan mitä rouhia!

Pysykää terveinä!