Konsteja ei ole eikä temput auta - pitää ryhtyä töihin - MT Blogit - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Edellinen Seuraava

Konsteja ei ole eikä temput auta - pitää ryhtyä töihin

"Miksi tavallisia maakuntaratojen raveja ei markkinoida eikä kehitetä? Minusta alkusyytä pitää etsiä reilun kahden vuosikymmenen takaa."
Jarkko Sirkiä
"Kuninkuusravimarkkinointi toimii, mutta Kavioliiga ei herättänyt alalla eikä alan ulkopuolella minkäänlaista yleisökiinnostusta", kirjoittaa vierasblogissa Juha Wikman. Kuva Vermon kuninkuusraveista vuodelta 2017.

Raviurheilun huonoa tilaa ja lajisuosiota pyritään selittämään monin tavoin. Enimmältä osin selityksistä paistaa läpi kohtalonusko, jonka perusteella uudenlaiseen ajatteluun ja uusiin toimenpiteisiin ryhtymistä pyritään välttämään.

Maailman muuttuminen on yleisin perustelu huonolle tilalle: ravit eivät enää kiinnosta ihmisiä. Tämän selityksen saattaisi hyväksyä, jos ihmiset olisivat kaikonneet myös kesäraveista ja aidoista suurkilpailuista. Suurkilpailujen suosiota selitetään huippu-urheilun kiinnostavuudella ja kesäravien sillä, ettei niillä paikkakunnilla mitään muuta tapahdu. Minä pitäisin todellisena syynä sitä, ettei näiden ravien markkinoinnista ja kehittämisesta ole missään vaiheessa luovuttu.

Miksi tavallisia maakuntaratojen raveja ei markkinoida eikä kehitetä? Minusta alkusyytä pitää etsiä reilun kahden vuosikymmenen takaa. Totopelit sallittiin raviratojen ulkopuolella 1990-luvun puolivälissä. Pelipisteiden perustaminen annettiin keskusradan ja maakuntaratojen tehtäväksi ja koko maa jaettiin pelialueisiin, joiden sisällä radat hoitivat toiminnan. Palkkioksi tehtävän hoitamisesta kukin rata sai osuuden pelialueensa totomyynnista. Myöhemmin, vuonna 2003, Suomen Hippoksen perustama peliyhtiö Fintoto aloitti pelimyynnin internetissä. Myös tämän myyntikanavan myynnistä jaettiin osa raviradoille pelialuemyyntien suhteessa, vaikkeivat radat mitään pelimyynnin hyväksi tehneetkään. Näin luotiin raviradoille tuloautomaatti, josta sai rahaa joka päivä muiden ratojen järjestämien ravien pelivaihdosta, mutta omien ravien järjestämisestä syntyi vain menoja. Taloudenpidon kannalta omien ravien kustannuksia oli viisasta pienentää, koska tapahtumatuotoilla ei ollut juurikaan taloudellista merkitystä. Näin luovuttiin ravien kehittämisestä ja markkinoinnista.

Kesäradoista vain muutama sai luvan pelipisteeseen ratapaikkakunnallaan, niillä tuloilla ei ollut suurta merkitystä. Kesäratojen ainoa ansaintamahdollisuus oli omat ravit, niihin piti saada yleisöä ja yhteistyökumppaneita. Tämän vuoksi kesäradat eivät missään vaiheessa ole lopettaneet raviensa kehittämistä ja markkinointia. Samoin ei ole lopetettu kuninkuusravien eikä todellisten suurkilpailuiden markkinointia, tehty työ näkyy katsomoissa. Käsitykseni mukaan perussyy ravien huonoon kiinnostavuuteen ei siis ole laji sinänsä, vaan vuosikymmeniä laiminlyöty kehittäminen ja markkinointi. Kun muut lajit ja ajanvietteet ovat samaan aikaan kehittäneet ja markkinoineet toimintaansa, ovat asiakkaat siirtynyt niiden pariin. Oman ongelmansa raviurheilulle tuo Veikkauksen tuottojen jakamista ohjaavat EU-säännöt, jotka eivät pidä ratojen markkinointikustannuksia tukikelpoisina, ratojen pitäisi pystyä tekemään markkinointinsa toiminnan kokonaistuotoilla. Syntyvät kustannukset ja opitut tottumukset ovat nähdäkseni pääsyynä markkinoinnin vähäisyyteen.

Suomen Hippoksen tekemä lajimarkkinointi on tukikelpoista, sitä se tekeekin jonkin verran. Linjaksi on valittu, että vain huippu-urheilua kannattaa markkinoida. Kuninkuusraveja pidetään esillä ja viime vuonna kehitettiin Kavioliiga, uusi konsepti muulle huippu-urheilulle. Kuninkuusravimarkkinointi toimii, mutta Kavioliiga ei herättänyt alalla eikä alan ulkopuolella minkäänlaista yleisökiinnostusta. Kun raveja kuitenkin ajetaan joka päivä, onko meillä varaa pyrkiä saamaan yleisöä raveihin vain kymmenenä päivänä vuodessa? Ei ruokakauppiaskaan voi laiminlyödä jatkuvaa markkinointia ja tuloksen tekemistä, vaikka parhaat ajankohdat ovatkin joulu- ja pääsiäisviikot. Minusta lajimarkkinoinnin sisältöä tulisi miettiä uudelleen, pitäisi markkinoida sitä, mitä yleensä on tarjolla eikä keskittyä erikoistuotteisiin. Tällaista markkinointia Hippoksen tekemänä esitti joukko valtuuskunnan jäseniä. Hippos, siellä kun tiedottajia riittää, tekisi arjen ravipäivistä ennakko- ja jälkijuttuja paikallismediaan, mainostaisikin. Sisältö menisi enemmän paikallisuuden kuin huippu-urheilun kautta, juttuja omistajista, harrastajista ja ammattilaisista. Tavallisten ihmisten tavallisia hevosia, sellaistahan normaali ravitoiminta on. Näin heräteltäisiin sammunutta mielenkiintoa, saataisiin hiljalleen yleisömääriä kasvatettua ja sitä kautta monenlaisia tuloja raviradoille. Koska esityksen tekijät arvostavat suomalaista raviurheilua, he esittivät myös, että alihinnoiteltuja pääsylippuja hitaasti ja varovasti nostettaisiin kohti paikallista käypää tasoa. Pääsylippuhinnat, tämä pieni osa laajasta hevosalan taloutta parantavasta esityksestä oli ainoa, joka sai populistisessa mediassa huomiota.

Kerrommmeko raveista oikealla tavalla? Kuulin Juha Vidgrénin ajatuksia viime viikolla Hevosurheilun podcastissa, siinä hän piti varsin haasteellisena saada ihmisiä lähes kolmen tunnin ravitapahtumaan. Jääkiekko-ottelu alkaa kun tuomari pudottaa kiekon ensi kerran jäähän ja ja voittaja on selvillä aikaisintaan reilun kahden tunnin kuluttua loppusummerin soidessa. Kahdella erätauolla yleisö ryntää jonottamaan purtavaa ja istuu muun ajan tiukasti paikallaan. Sitten me hölmöt puhumme raveista samalla tavalla, alkaa ensimmäisen lähdön esittelystä ja päättyy kymmenennen maaliintuloon. Kuitenkin, raveissa on kymmenen pari-kolme minuuttia kestävää erillistä intensiivistä urheilutapahtumaa 20 minuutin välein. Lähtöjen välissä voi seurata radalla lämmitteleviä hevosia, käydä kahvilla tai oluella, seurustella tuttujen ja vieraampienkin kanssa. Varojen salliessa voi istua haluamansa ajan pöydän ääressä ravintolapalveluista nauttimassa. Aivan liikaa esitämme ravit pelikeskeisesti hidastempoisena pitkästyttävänä tapahtumana, jota pitää lyhentää, jotta pääsisi mahdollisimman nopeasti pois, ja unohdamme kokonaan tapahtuman sosiaalisen puolen.

Viisaampaa olisi kertoa, että raveihin voi tulla silloin kun haluaa ja lähteä pois kun siltä tuntuu. Ei sillä ole merkitystä, kuinka pitkään raveissa viipyy. Ratkaisevaa on, että tulee uudelleen. Raviurheilulle on elintärkeää saada uusia ihmisiä lajin pariin. Se onnistuu vain markkinoinnin ja tiedottamisen avulla raviratojen porttien kautta. Kaijaleena Runsten totesi viime viikolla MT Ravinetin jutussaan, ettei yleisön saaminen lajin pariin onnistu yhdellä kikalla eikä toisellakaan. Onnistuakseen pitää ryhtyä tekemään perustyötä.

Kirjoittaja Juha Wikman on Suomen Hippoksen valtuuskunnan jäsen

Edellinen Seuraava