Raviratojen vähentäminen ei ole ratkaisu - MT Blogit - Maaseudun Tulevaisuus
Edellinen Seuraava

Raviratojen vähentäminen ei ole ratkaisu

"Paljon kysymyksiä, jotka edellyttävät vastauksia. Nyt aletaan olla viimeisellä rajalla toimisen suhteen", kirjoittaa Kari Eriksson.

Peliasiantuntija Jari Vähänen kirjoitti Ravinetin vierasblogissa 6.7. tärkeästä asiasta: raviurheilun tulevaisuuden turvaamisesta. Keinot, joilla Vähänen päämäärään pyrkisi, ansaitsevat tarkempaa tarkastelua. Raviurheilu on vaikea laji muutoinkin kuin kilpailuissa menestymisen suhteen.

Koko maan kattava ravirataverkosto on ehdoton edellytys raviurheilun menestymiselle sekä lajisuosion kasvulle. Vaikka ihmisten asuminen on nykyisin keskittynyt kaupunkeihin, hevoset eivät pidä kerrostaloasumisesta.

Sinänsä erikoista on se, että vaikka ravirata sijaitsisi taajaan asutun alueen keskellä, ei lajisuosio kasva samassa suhteessa. Paremminkin asia on päinvastoin. Tietyistä paikkakunnista taas voi käyttää nimitystä ”hevospaikkakunta”, esimerkiksi Kaustinen on tätä sanan kaikessa merkityksessä.

Mikäli oikein ymmärsin, Vähäsen esitys on se, että pienemmät raviradat saavat sinänsä olla olemassa ja ajaa kilpaa, mutta niiden toimintaa ei pidä tukea. Arjesta selviytyminen ja ravien hoitaminen on järjestettävä keräysvaroin tai jollakin muulla tavalla. Ajatus on varmaan se, että näin säästyvä raha siirtyisi isoille raviradoille tai palkintoihin.

Raviratojen nykyinen tuotonjako perustuu arpajaislain perusteella hevostaloudelle maksettavaan osuuteen, joka on tällä hetkellä neljä prosenttia Veikkauksen tuotosta. Se toimitetaan valtionapua koskevan lainsäädännön ja EU-notifikaation mukaisesti.

Valtionavustukseen liittyy yleinen periaate siitä, että valtionavustus ei saa kattaa kaikkea tuettavista kuluista ja edelleen, että valtionapu ei saa rikastuttaa saajaansa. Hyväksyttävät tuen kohteet ovat raviratojen osalta tarkoin määrätty. Nykyisin neljä prosenttia tarkoittaa hevostaloudelle noin 40 miljoonaa euroa, josta raviratojen osuus on 10 miljoonaa - ja palkintojen osuus reilut 20 miljoonaa euroa.

Hyvä kysymys on se, mihin raviratojen lopettamisista tai avustusten vähentämisistä koituvaa säästöä voitaisiin käyttää. Muita raviratoja se ei ainakaan suoraan voisi hyödyttää. Raviratojen arvioidut, hyväksyttävät menot ovat jo etukäteen hyväksytty, eikä tuki voi kattaa koko hyväksyttävien menojen määrää.

Toisaalta raviratojen toimintatuki jakaantuu ravipäiväpäiväkohtaiseen tukeen, jonka määrä on 2/3 ja kiinteään tukeen, jonka määrä vastaavasti on 1/3. Mikäli ravipäiviä siirretään radoilta toisille radoille, tuen määrä tulee luonnollisesti jonkin verran nousemaan. Toisaalta pienten ratojen kustannukset per ravipäivä ovat paljon isoja ratoja edullisemmat. Hyöty suhteessa haittaan ei näin mitattuna ole kovinkaan mittava.

Sama koskee palkintoja. Mahdollisilla raviratojen lopettamisista aiheutuvilla säästöillä ei palkintopottia lihotettaisi kovinkaan paljon. Ongelmana on tässäkin kokonaisrahapotin pieni määrä. Emme ole tässäkään suhteessa samassa asemassa naapurimaamme Ruotsin kanssa.

Raviradan alueellinen vaikutus omalle alueelleen, lajin harrastajille sekä ammattilaisille on suuri. Ilman toimivaa ravirataa ravi-innostus näivettyy. Varoittavana esimerkkinä käy hyvin Vaasa, josta raviradan menettämisen myötä loppui ravitoiminta lähes kokonaan. Näin tapahtui, vaikka lähistöllä sijaitsee Seinäjoen ja Härmän raviradat.

Vähänen korostaa kirjoituksessaan raviammattilaisten asemaa. Myös tässä suhteessa raviradalla, ja sen toiminnalla on merkitystä . Olisivatko sellaiset herrat kuten Timo Nurmos, Petri Salmela ja Kari Vaaraniemi kiinnostuneet raviurheilusta ilman aktiivista kotirataansa, Tornion Laivakangasta?

Hevosten määrä ja hevoskasvatus ovat raviurheilun menestymisen kannalta välttämätöntä. Vuoden 2008 jälkeen hevoskasvatus, hevosten ja hevosenomistajien määrä ovat olleet jatkuvassa laskussa, viime vuodet syöksykierteessä.

Hippoksen valtuuskunta käsitteli tätä elintärkeää asiaa tuoreessa ylimääräisessä kokouksessaan, ja asian merkityksellisyys tunnustettiin ja toivottavasti myös ymmärrettiin. Raviradoilla on tässäkin suhteessa merkitystä. Ravirata on alueellisen ravitoiminnan keskus.

Jo nyt ennuste on se, että vuonna 2024 kilpailevien hevosten määrä on alle 5 000 hevosta, kun aiemmin kipurajana pidettiin 7 000 kilpailevaa hevosta. Tämä tarkoittaa huomattavaa ravilähtöjen laskua. Luultavasti nykyisestä reilusta 500 ravipäivästä ajaisimme enää 300–350 ravit. Raviratojen toiminnan kannalta tämä merkitsisi huomattavaa toiminnan supitumista ja osalle radoista koko toiminnan lopettamista.

Ja kuten tiedämme raviurheilussa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ravipäivien vähentäminen olisi omiaan ruokkimaan huonoa kehitystä hevosten määrän, hevoskasvatuksen ja hevosen omistamisen suhteen. Tanskan ja Saksan raviurheilun kohtalo olisi meitä yhä lähempänä.

Hippoksessa on tehty kaksi vuotta tiiviisti tulevaisuustyötä. Tulokset julkaistiin viimeisessä valtuuskunnan kokouksessa nimellä ”Tulevaisuuden askeleet ”. Esitystä perusteltiin sillä, että sen eteen on tehty paljon työtä ja että se suuntautuu kauemmaksi tulevaisuuteen kuin Hippoksen varsinainen strategia.

Suunnitelmat ja tulevaisuuden visiointi on aina hyvä asia. Valitettavasti Hippoksen tulevaisuustyön anti jäi heikoksi. Nyt kun Veikkauksen tuotto laskee ja tulee laskemaan yhä lisää, lähitulevaisuudessakin on miettimistä. Miten selviämme tulevista lähivuosista ?

Siinä meille arjen tulevaisuustyötä.

Raviurheilu tarvitsee toivoa, elvytystä ja toimia, joilla ongelmat voidaan ratkaista, tai ainakin niihin voidaan vaikuttaa. On uskallettava ajatella raviurheilun etua.

Yhteiskunnallista hyväksyntää ei voi mitata poliitikon vierailuilla isojen ravien VIP-alueella ja juhlan yhteydessä lausutuilla kauniilla sanoilla. Yhteiskunnallista hyväksyntää ei myöskään tule hankkia raviurheilun kustannuksella, tai sen menestymistä haittaavilla toimilla. Edunvalvonta tule aina tehdä raviurheilun etu edellä.

Aivan kuten Vähänenkin, me kaikki olemme huolestuneita raviurheilun tulevaisuudesta. Toimet, joita teemme, on harkittava tarkkaan ja siten, että niistä todella on hyötyä lajillemme. Raviratojen vähentäminen tai niiden toimintaedellytysten vieminen ei auta vallitsevassa tilanteessa. Todennäköisesti se jo hyvin lyhyellä aikavälillä sekä vähentäisi hevosten että hevosharrastajien määrää. Suomalainen raviurheilu taas perustuu raviharrastajiin, jotka vastaavat sekä työn että rahallisen panostuksen osalta koko lajin hyvinvoinnista.

On myös uskallettava ajatella ja tehdä tarpeellisia toimia / esityksiä. Mikäli pelimonopoli murtuu, voisivatko ravipelit palata oman peliyhtiöön? Entä raviurheilun nykyinen hallintomalli? Mihin tarvitsemme EU-notifikaatiota, jos meillä ei enää ole pelimonopolia ? Raviratojen toiminnan suhteen, moni kaipaa entistä aikaa. Vaikeiden asioiden hoitaminen oli silloin paljon yksinkertaisempaa.

Valtionapujärjestelmä ei sovi kovinkaan hyvin yritystoimintaan, jota raviradan hoitaminenkin on. Entä alan markkinointi ja lajisuosion kasvattaminen? Tarvitsisimme kipeästi toimia, joilla suuri yleisö saataisiin kiinnostumaan hevosista ja hienosta lajistamme.

Paljon kysymyksiä, jotka edellyttävät vastauksia. Nyt aletaan olla viimeisellä rajalla toimisen suhteen. Varmaa on se, että kun niukkuutta jaetaan, ei se tule olemaan helppoa. Raviurheilu on kokonaisuus, eikä meitä ravi-ihmisiä ole liikaa. Nyt tarvitaan toimia, jotka yhdistävät ja saavat aikaan yhdessä tekemistä, erottelun ja alasajon sijaan.

Jari Vähäsen vierasblogi 6.7.2020

Edellinen Seuraava