Ravit = tuote

"Millähän hevosilla suomalaisia raveja kohta ajetaan? Puhumattakaan siitä, että pitäisi saada kasvatettua huippuja, joilla maailma valloitetaan ja säilytetään huippu-urheilun status."
Sanne Katainen
Raviurheilu ei ole kovaa bisnestä vaan päinvastoin siinä on kaunis viisas ja nopea eläin, suuria tunteita, ihmisten ja eläinten hyvinvointia, maan- ja luonnonläheisyyttä sekä draamaa ja viihtymistä, kirjoittaa Riku Niittynen.

Piti otsikoida juttu alun perin ”viimeinen sammuttaa valot”, mutta muutin mieltä otsikon suhteen. Toivoa on aina. Joka tapauksessa tilanne ravien tulevaisuuden kannalta on kriittinen, ja ongelma liittyy otsikon yhtälöön ja sen ymmärtämiseen.

Aina hetkittäin ravi-ihmisten keskusteluissa esiintyy orastavaa ymmärrystä siitä, että meillä on TUOTE, useitakin TUOTTEITA, joita meidän pitää saada kaupaksi, jotta ala voisi hyvin. Kuitenkin valtakunnan tasolla, oli kyse sitten keskusjärjestöstä, luottamushenkilöiden organisaatioista, kansakunnan poliittisesta koneistosta, yksittäisistä toimijoista, raviradoista, ravivalmentajista - melkein mistä tahansa yksiköstä, tuo ymmärrys katoaa kuin k…, no, sanotaan vaikka tuhka tuuleen.

Annan esimerkin, joka kertoo myös ruotsalaisten ja suomalaisten kansanluonteiden eroista, täysin ottamatta kantaa ratkaisujen paremmuudesta. Keväällä, kun koronapandemia iski Pohjolaan täydellä voimallaan, tapahtui seuraavaa:

Suomalainen raviyhteisö näki lähestyvän uhkan: se päätti näyttää esimerkillistä vastuullisuuttaan ja laittoi ravien portit säppiin ennen kuin kukaan ehti sanoa: HEVONEN.

Samaan aikaan ruotsalainen yhteisö näki kaupallisen mahdollisuuden saada raveja esiin, myydä TUOTETTA ennennäkemättömällä tavalla:

”Jos pystymme jatkamaan, saamme koko maailman huomion, kun muut lajit ja muut ravitaloudet sulkeutuvat. Saamme kaiken maailman pelivaihdon omaksemme. Jos pystymme näyttämään, että toiminta on turvallista ja vastuullista, saamme jatkaa. Saamme samaan hintaan ehkä siis hyvän maineen viranomaisten ja yleisen mielipiteenkin suunnalla.”

Pieni ”disclaimer” vielä tähän väliin: EN nyt kirjoita, että ruotsalaiset tekivät oikein ja suomalaiset väärin. JA KYLLÄ: ihmishenget ovat korvaamattomia. Kerron vain, miten asiat menivät ja miten ne ovat:

Seurauksena Suomessa on valtava kriisi. Palkinnot tulevat putoamaan, alan rahoitus romahtaa ja toimijoita tulee menemään nurin. Hevostalouden työllistävä vaikutus tulee katoamaan entistä kauemmas marginaaliin yhdessä ravien urheilumuodon kanssa.

Seurauksena Ruotsissa ravipeliyhtiö moninkertaisti tuloksensa ensimmäisellä ”koronakvartaalilla”. Palkinnot tulevat nousemaan. Varsahuutokauppojen ennätyshintoja on lyöty naapurissa huutokaupasta toiseen jo nyt – huolimatta siitä, että ollaan jo ”uudessa maailmassa” eli netissä eikä paikan päällä. Tulevaisuus on mielenkiintoa täynnä, kun muun muassa ensi kuunvaihteessa raviratojen portitkin taas avataan yleisölle. Suomestakin yhä useampi toimija tulee siirtymään Ruotsiin ja ostamaan sekä kilpailuttamaan hevosiaan sieltä/siellä.

Annan toisen esimerkin. Lauantaina ajettava kolmevuotiaiden lämminveristen ja nelivuotiaiden suomenhevosten suurkilpailu Oulu Express alkaa TUOTTEENA olla niillä rajoilla lämpöisten 18 000 euron ja suomenhevosten 12 000 ykköspalkinnoilla, sori vaan oululaiset! Rajoilla yleisölle ja medialle ostaa sitä ”huippu-urheiluna” sekä hevosenomistajille maksaa varsansa mukaan.

Oulu onkin yrittänyt reagoida tuomalla karsintoja ”lähemmäs”, eri puolille Suomea. Kuitenkin kolmevuotiaan lämminveritamman osaomistajana kysyn, miksi meidän olisi kannattanut maksaa varsa mukaan, kun tammoja ei huomioida lainkaan? Lisäksi kehitysvaiheessa olevalle varsalle olisi tullut tiukkaa kilpailutusta ja pitkiä kuluttavia kuljetuksia, vieläpä näillä bensan hinnoilla? Pitäisi olla ”varma voittaja”, jotta kannattaisi lähteä. Jos varsa on niin hyvä, voi sitten lähteä vaikkapa Ruotsiin ajamaan miljoonasta kruunusta pelkästään tammoja vastaan moneen otteeseen, eikä kuljetus yöpymisineen ole oikein sen kummoisempi.

Kolmas esimerkki: perjantaina seurattiin, mikä on hevoskasvatuksen tila? Kuinka TUOTE menee kaupaksi Ypäjän varsahuutokaupassa ja verrata sitä naapuriin. Ennen kaikkea Ypäjästä ja muistakin luvuista on voitu jo pitkään havaita, että hevosia syntyy yksinkertaisesti liian vähän. Parhaista varsoista Ypäjällä maksetut hinnat pysyivät ilahduttavasti osin kipurajan yläpuolella, mutta kärki on aivan liian kapea. Ruotsissa tuollaisia Suomen varsahuutokaupan kärkivarsoja riittää moneen huutokauppaan ja satamääriin.

Millähän hevosilla suomalaisia raveja kohta ajetaan? Puhumattakaan siitä, että pitäisi saada kasvatettua huippuja, joilla maailma valloitetaan ja säilytetään huippu-urheilun status. Voidaan myös miettiä, miksi alan maailmallakin tunnetut suomalaiset kasvatusbrändit Laukko ja Kemppi ovat kadonneet aikaa sitten kuvasta? Kimmo Kemppi tosin on ansiokkaasti tehnyt paluuta kotimaiseen kasvatukseen.

Koska meillä on monenlaisia TUOTTEITA, varsinainen bisnes siis (!), alaa ja sen toimijoita pitäisi johtaa modernisti: reagoiden kärppänä (Oulu!) muuttuviin tilanteisiin. Jakaa (somettaa?) ilosanomaa niin kansalle kuin päättäjille. Mikä parasta, kyse ei ole pelkästään kovasta bisneksestä, vaan itse asiassa sen vastakohdasta. Kyse on inhimillisestä, kauniista, viisaasta ja nopeasta eläimestä, suurista tunteista, yksinkertaisesti rakkaudesta, maaseudusta, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnista, kotimaasta, maanläheisyydestä, luonnonläheisyydestä, draamasta ja viihtymisestä. Miten vaikeaa tällaisen TUOTTEEN myyminen voi oikeasti olla?