Käskemisen sietämätön keveys

"USA:ssa tapaus olisi 100% varmuudella johtanut tutkintaan, luultavasti sanktioihinkin."
Terhi Piispa-Helisten
Riku Niittynen pohtii blogissaan hevosen käskemistä loppukirissä. Kuvituskuva ei liity blogin tapaukseen.

Yksi raviurheilun ikuinen henkinenkin raja-aita sijaitsee tallialueen ja yleisöalueen välissä. Hevosten taustavoimat haluavat usein yhtä, totopelaajat toista. No, tällä hetkellä totohalleissa ei kukaan halua mitään, mutta onneksi sentään toto pyörii ja ravit näkyvät ruuduilla. Ja ennen kaikkea: onneksi ravikilpailut pyörivät esteettä.

Näkökulmien erilaisuudesta hyvänä esimerkkinä toimikoon viime lauantain Ruotsin Bergsåkerin T75-kierroksen päätöskohde. Siinä kaksi kotiradan valmentajan Daniel Wäjerstenin valmennettavaa, Algot Zonett ja Merritt, lähestyivät maalia melko tasapäin. Valmentaja Wäjersten istui rattailla viilipyttynä, ilmeisen tyytyväisenä talliin tulevasta kaksoisvoitosta. Tyytyväisenä myös samalla hetkellä varmistuvasta kotiradan Bergsåkerin valmentajatilaston ykkössijasta. Oppimestarinsa Svante Båth oli noin 70 000 kruunua edellä tilastossa ennen kyseisiä 75-raveja. Mestaruus oli Wäjerstenin, 30, uran ensimmäinen. Lainakuski Per Lennartsson kannusti Merrittiä ja tuli turvankärjen verran ohi.

Totopelaajat eivät olleet tyytyväisiä. Algot Zonett oli enemmän pelattu 75:ssä eli se löytyi useammalta vedonlyöntilapulta. Sosiaalisissa sun muissa medioissa alkoi ankara spekulointi. Miksi Wäjersten ei käskenyt hevostaan? Asia ei ole vähäpätöinen. Vedonlyöntimiljoonat – ihan faktisesti tosiaan miljoonat jättivaihtoisen 75-pelin ollessa kyseessä – jaettiin eri taskuihin, jos voidaan olettaa, että Algot Zonett olisi voinut kannustamalla voittaa.

Vastauksia on monia, mutta vain Wäjersten, jos hänkään, tietää vastauksen. Taustalla voi olla hyvää hevosenlukutaitoa. Usein huippuvauhdeissa käskemisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kilpahevosten käskemisestä piiskalla on tehty tutkimuksia, ja tulokset näyttävät, että piiskaaminen tuntuisi jopa heikentävän tulosta keskimäärin.

Hevosihmiset toisaalta tietävät, että sen parempi, mitä vähemmällä kannustuksella hevosen saa tuloksiin. Reilu käskeminen voi näkyä esimerkiksi hevosen ruokahalussa tai seuraavan startin hermostuneisuudessa. Toisaalta hevonen voi liikaa vauhtia vaadittaessa sotkeentua laukalle, mikä loppumetreillä tarkoittaisi ison 75-palkinnon katoamista savuna ilmaan.

Kuitenkin Bergsåkerin 11. lähdöstä jäi väkisinkin hieman sellainen vaikutelma, että Algot Zonett olisi voinut voittaa, jos ohjastaja olisi kannustanut. Jos ja jos. Ruotsissakin, joka on käskemiskysymyksessä, säännöissä ja arvoissa, jokseenkin eniten ”hevosen puolella” koko maailmassa, syntyi siis kohua. Monessa maassa, suurissa ravimaissa USA:ssa ja Ranskassa esimerkiksi, olisi saattanut pläjähtää päälle vielä rangaistuksia ohjastajalle.

Vähintäänkin tuomaristo olisi kysynyt: miksi et käskenyt? Erityisesti, koska ohittaja oli tallikaveri, mutta muutenkin tällainen kysymys saatetaan esittää. Joissain ravikulttuureissa, varsinkin tällaisissa tapauksissa tallikaveria vastaan kilvoitellen, sääntöjenkin mukaan pitää käskeä!

USA:ssa tapaus olisi 100% varmuudella johtanut tutkintaan, luultavasti sanktioihinkin. Pelidataa olisi tutkittu, ja jos olisi osoittautunut, että valmentaja-ohjastajan lähipiiristä olisi tullut vedonlyöntiä voittaneeseen tallikaveriin, rangaistukset olisivat olleet rajut. Oli vedonlyöntiä tai ei, Wäjersten olisi luultavasti Amerikassa saanut suorituksesta rangaistuksen. Vähintään varoituksen, minkä seurauksena hän olisi jatkossa ollut tuomariston erikoistarkkailussa.

Toisaalta tämän tapaisissa asioissa pelaajien oikeusturvaa suojaamaan monessa maassa, esimerkiksi taas Ranskassa ja Amerikassa, saman omistajan hevoset pelataan samaan kertoimeen. Riippumatta kumpi omistajatahon hevosista voittaa, kerroin on siis sama. Viime lauantain tapauksessa hevoset eivät kuitenkaan siis olleet saman omistajan.

Pohjoismaissa ravikulttuuri on - onneksi - sellainen, että hevosten tarpeettoman kova käsittely vähenee sääntöjen ohjaamana koko ajan. Tämä nähdään yleisesti oikeana tienä. Se on oikea tapa kohdella rakastamiamme eläimiä ja se luo varmemman tulevaisuuden koko lajille. Ei jouduta tarpeettomasti muun yhteiskunnan hampaisiin arvokeskusteluissa. Näin Daniel Wäjersten on, näkökulmasta riippuen, joko konna tai sankari.

Molempien osapuolten, sekä aktiivisten raviurheilijoiden että vedonlyöntiä harrastavien katsojien, on syytä jatkuvasti tiedostaa asian eri puolet. Totopelaajien on vetojaan rustatessaankin muistettava, että kaikin keinoin voittoon pyrkiminen, jopa sakkojen tai laukalle repeämisen uhalla, ei ole ainoa arvo hevoskilpailuissa. Se on yksi tärkeä arvo, muttei ainoa. Hevosihmisten puolestaan kannattaa muistaa, että totopelaaminen muodostaa heidän toimeentulonsa perustan. Jokainen vedonlyöjä, kaikkine reaktioineen ja mielipiteineen, on lajille kullan arvoinen. Pidetään huolta toisistamme!