Hevosenkengät maitokaupasta?

Henna Virkkunen on huomannut olevansa hevosihmisenä tärkeä osa yhteiskuntaa, kun hokkikengät saa ostettua muiden päivittäisten ostosten ohessa.

Kun aloitin hevosharrastuksen 1980-luvun taitteessa, hevosten määrä oli Suomessa pienimmillään. Hippos tilastoi Suomessa tuolloin 31 500 hevosta, mikä on tunnetun hevoshistoriamme pienin luku. Työhevosista oli luovuttu, eikä ravi- tai ratsastusharrastus ollut vielä ottanut tuulta alleen. Vertailun vuoksi, vuonna 2019 hevosia oli rekisterissä tuohon verrattuna reilusti yli kaksinkertainen määrä, 74 300. Näistä kolmannes lämminverisiä ravihevosia, loput suomenhevosia, ratsuja ja poneja.

Lapsuudessani hevosharrastus vaatikin aika tavalla sinnikkyyttä. Jos halusin mennä ratsastustunnille, lähimpään ratsastuskouluun Nurmoon oli matkaa 60 kilometriä. Vaihtoehtona oli salaa hypätä naapurissa laiduntaneen työhevosen selkään tai pyöräillä 10 kilometrin päähän ravitallille kokeilemaan ratsastusonneaan astutukseen tulleiden tammojen osalta. Noita mahdollisuuksia tuli jonkin verran hyödynnettyä, eikä haavereiltakaan täysin vältytty.

Onnekseni vanhempi koulukaverini sai yläasteelle siirtyessään kinuttua itselleen oman ponin, ja hän opetti minut ratsastamaan sillä 8 markan tuntihintaan. Opin keventämään ja hyppäämään pieniä ristikkoesteitä. Muutaman kerran jysähdin satulasta selälleni maahan niin, että ilmat lähtivät keuhkoista. Tästä sain lisää pontta, sillä ratsastusoppaissa korostettiin, että vasta silloin on hyvä ratsastaja kun on pudonnut sata kertaa. Eikä ole tainnut tulla vieläkään täyteen.

Ponituntien innoittamana onnistuin väsyttämään myös omat vanhempani hankkimaan minullekin oman ponin. Koska ponini oli vähän vikuri, enkä 10-vuotiaana itsekään ollut kovin kokenut opettaja, veloitin omilta kavereiltani ratsastuskerrasta vain vitosen. Poni asusti läheisellä maitotilalla, joten sivutuotteena opin muun muassa käyttämään lypsykonetta, siivoamaan parsinavetan ja avustamaan keinosiementäjää.

Tuohon aikaan koin myös yhteiskunnallisen heräämiseni, kun kokosimme muiden ponityttöjen kanssa Alavuden kunnan nuorisotoimelle adressin ratsastuskoulun saamiseksi paikkakunnalle. Ja todellakin, paikkakunnalle perustettiin muutaman vuoden kuluttua ratsastuskoulu.

En ole varma ,mikä osuus adressillamme tuohon oli, mutta ainakin olimme siinä mielessä edellä aikaamme, että vasta viime vuosina kunnissa on havahduttu tarpeeseen tukea enemmän myös tyttöjen liikuntaharrastuksia. Julkinen liikuntarakentaminen ja tuki kun kohdistuu edelleenkin varsin vahvasti poikien suosimiin lajeihin, kuten jääkiekkoon ja jalkapalloon. Hevosharrastukset; maneesit ja tallit jäävät jokaisen itse maksettavaksi.

Tätä epäkohtaa kannattaa tulevienkin kuntapäättäjien pitää tuikeasti silmällä, erityisesti kun puhutaan lasten ja nuorten harrastuksista.

Kun nyt 25 vuoden tauon jälkeen olen palannut tallille, hevosharrastuksen yleistyminen Suomessa näkyy ehkä isoimmin varustepuolessa. Jos ennenvanhaan halusi hankkia hevosellensa vaikkapa riimun, oli parasta suoriutua ravipäivänä Wahlstenin bussille tai turvautua postimyyntikuvastoon. Hevostarvikeliikkeitä löytyi vain muutamasta isoimmasta kaupungista, ja maatalouskaupoissakin lähes ainoa hevosiin viittava myyntiartikkeli oli Tummeli, eikä sekään ihan suoraan hevosille suunnattu.

Nyt tämä kenttä on täysin muuttunut, mikä on ollut itselleni suorastaan ällistyttävä havainto. Ostin juuri tammalleni hokkikengät lähikaupastani, josta teen viikottaiset ruokaostoksenikin. Varsalle sopiva laadukas ulkoloimi löytyi läheisestä rautakaupasta, juoksutusvyö ja sivuohjat puolestaan maatalouskaupasta.

Näyttää siitä, että jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupassa on hevostarvikeosasto. Aivan naapurissani on kyllä nykyään myös hevostarvikkeisiin erikoistunut liike. Tämä on iso mullistus entisiin vuosikymmeniin nähden ja kertoo omalta osaltaan lajin noususta valtavirtaan.

Kulunut koronavuosi ei ole myöskään saanut hevostarvikealaa lamaannuksiin. Itse asiassa päinvastoin: Moni alan toimija arvioi tehneensä vuoden aikana jopa historian parhaan myynnin. Tämä on aikamoinen saavutus, kun tietää että raveissa oli viime keväänä viikkojen tauko ja yleisön kulkua varikkoalueen varustebusseille rajoitetaan edelleen.

Myynnin kasvua on siivittänyt sekä alan harrastajamäärän lisääntyminen, että nettikaupan läpimurto. Monenlaista tavaraa tarvitaan.

Kaikkiaan Suomessa verkkokauppa Postin tutkimuksen mukaan lisääntyi 60 prosenttia pandemian aikana, ja voi arvioida, että sama pätee myös hevosalaan. Tämä on aivan myönteistä kehitystä. Verkkokaupan ansiosta asiakkailla valikoima kasvaa ja saatavuus paranee, myyjillä puolestaan on mahdollisuus tavoittaa entistä laajempi asiakaskunta myös erikoistuotteille.

Jotenkin sitä tuntee myös hevosihminen olevansa tärkeä osa yhteiskuntaa, kun nykyään kaviokoukut ovat lähikaupassakin kunniapaikalla säilyketölkkien vieressä.

Henna Virkkunen

Kirjoittaja on europarlamentaarikko ja hevosenomistaja.