Kolmivuotiaana radalle?

”Ja nämä saat myös helpommin irrotettua jos kaadutte ojaan”
"Kun tilastoja tutkii, väistämättä herää kysymys, että ovatko ne aina suunnilleen samat 50 omistajaa jotka treenaavat nuoria suomenhevosia ja tuovat ne kolmivuotiaana radalle vuodesta toiseen?" Tätä pohtii Henna Virkkunen blogissaan.

Näyttää siltä että orastava ravitreenarin urani on lähdössä lentoon ihan näinä päivinä. Nyt ovat nimittäin Keski-Suomen metsäteiltä viimeisetkin jäät sulaneet, ja pääsen kengättömällä 2-vuotiaallani taas ajelemaan säännöllistä lenkkiä.

Se on heti sanottava, että olen surkea kuski. Tämän varmaan arvasittekin. Vaikka olen ikäni ratsastanut ja nuoruudessa ihan työksenikin opettanut hevosia satulaan, rattailla en ole montaa kertaa käynyt. Ja kun ajokkina on vasta ajolle opetettu varsa, siinähän voisi olla katastrofin ainekset. Onneksi tamma on osoittautunut kärsivälliseksi ja fiksuksi, mutta kyllä tuollainen nuori hevonen vaatii yllättävän paljon ohjastajan tukea ja apua. Muuten kärryjen kanssa voidaan hoipperehtia mihin sattuu.

Aika usein olen onnistunut lyöttäymään tallin nurkalta lenkille vanhemman hevosen peesiin, mikä on maadoittanut menoa mukavasti. Etenkin kun täällä päin metsätiet näyttävät olevan varsin vilkkaasti liikennöityjä. Autoja ei tiellä liiku, mutta mutkan takaa tulee milloin hiihtäjää, potkukelkkaa, lastenvaunua tai kaurista, aasia, koiraa ja ponia. Hyvä on tottua näihin ainakin.

Jonkinlainen läpimurto on joka tapauksessa nyt saavutettu, kun olen oppinut valjastamaan hevosen itse. Lähestulkoon. Ei mene rintaremmi ja potkuremmi vielä kerrasta kohdilleen, mutta pienellä veivaamisella kyllä. Hevosen ajolle opettanut Anne suositti nimittäin ostamaan aivan perinteiset valjaat, jotka ovat varsan kannalta tukevammat. ”Ja nämä saat myös helpommin irrotettua jos kaadutte ojaan”, mukana ollut kuvataiteilijaystäväni kannusti.

Näitä perinteisiä valjaita on tallilla porukalla opetettu nyt kieputtamaan aisan ympärille. On ilmennyt, että juuri kukaan ei muista miten perinteiset valjaat laitetaan, ja jokaisella on ihan eri tyyli kieputtaa ja laittaa lukko. Yritän siinä sitten omaksua.

”Varmasti 75 prosenttia ostaa pikalukolliset tkärryt nykyään. Perinteisten osuus alkaa olla aika minimaalinen”, vahvistaa Hevarin Hannu. Itse aion kuitenkin jatkaa perinteisellä tyylillä kun se on nyt opittu. Ainoastaan pitkän rintaremmin vaihdoin lyhyeen.

Tänä vuonna on pyrkimyksenä hankkia varsalle kevyesti peruspohjaa, rutiinia ja ennen kaikkea iloista mieltä, niin että ensi talvena voitaisiin sitten siirtyä tavoitteellisempaan ammattitreeniin ja tulla 3-vuotiaana harjoitusravien kautta ainakin koestarttiin. Itselläni on kolme suomenhevosta ja näin on kaikkien kanssa toimittu. Emätammasta ei rankavamman takia juoksijaa tullut, mutta Raivion Paulin kanssa puoliksi omistamani Matteus Kevätön jo toisessa startissaan alitti kilpakaverinsa Siirin Valtsun kanssa 3-vuotiaiden volttiennätyksen ja voitti Varsakunkun. Tuollainen menestys on tietenkin harvinaista, ja vaatii hyvän hevosen ja valmennuksen. Mutta silti olen yllättynyt kuinka harva tuo ylipäätään suomenhevostaan starttiin kolmivuotiaana. Kun kuitenkin näyttää siltä, että varhain aloitettu kilpaura ennakoisi myös hyvää menestystä jatkossa.

Tutkimme kuluneella viikolla Hippoksen Juhon kanssa tilastoja, ja kyllä se kolmivuotiaiden osalta melko karulta näytti. Viime vuonna 3-vuotiaita startanneita suomenhevosia oli 50, mikä on ikäluokasta vaivaiset 4,7 prosenttia. Vaikka erilaisia houkuttimia, sarjoja ja palkintoja on yritetty vuosien varrella kehittää, tilanne ei näytä kymmenessä vuodessa muuttuneen mihinkään. Vuonna 2009 nimittäin täsmälleen sama luku, 50 suomenhevosta starttasi 3-vuotiaana. Tosin ikäluokan koko silloin oli hivenen suurempi, joten prosentuaalisesti on vähän noustu.

Kun tilastoja tutkii, väistämättä herää kysymys, että ovatko ne aina suunnilleen samat 50 omistajaa jotka treenaavat nuoria suomenhevosia ja tuovat ne kolmivuotiaana radalle vuodesta toiseen? Itse ajattelisin että jos juoksijaksi tähdätään, kolmivuotiaana radalle pyrkimisen pitäisi enemmänkin olla sääntö kuin poikkeus, ellei mitään isompia pulmia hevosen kehityksessä ole. Mutta tämä näyttää olevan pikemminkin päinvastoin: Kolmivuotiaana starttaavat ovat harvinaisuuksia. 4-vuotiaista suomenhevosista viime vuonna kilpaili Hippoksen tilaston perusteella reilut 16 prosenttia, 5-vuotiaista vajaa 23 prosenttia. Molemmissa ikäluokissa starttihevosten osuus on kymmenessä vuodessa laskenut useita prosenttiyksikköjä. Taustalla saattaa toki olla sitä, että ratsujen osuus nuorista suomenhevosista on noussut, mutta tuskin niin merkittävästi, että sen vuoksi valtaosa nuorten ikäluokasta ei tule ollenkaan radalle.

Mikä siis olisi paras tapa kannustaa nuorten hevosten omistajia tavoitteelliseen valmennukseen ja kilpailemiseen? Tätä pohdimme parhaillaan myös Suomen Hevosenomistajien Keskusliitossa, kun suunnittelemme omaa tukeamme tulevien ikäluokkalähtöjen ja -sarjojen järjestämiseksi. Ainakin suomenhevosten puolella näyttäisi olevan paljon käyttämätöntä potentiaalia.

Kirjoittaja Henna Virkkunen on hevosenomistaja, Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton puheenjohtaja ja europarlamentaarikko.