Kun ravi on geeneissä

"Samalla kun ravigeenin merkitystä tutkitaan, on tärkeää tuottaa tutkimustietoa myös muista hevosen terveyteen, hyvinvointiin ja menestykseen liittyvistä tekijöistä", kirjoittaa Henna Virkkunen MT Ravinetin vierasblogissa.
Lina Markkanen
Henna Virkkunen ja Toppinen

Joulun alla meidän pikku-Toppinen liittyi osaksi suomenhevosten uljasta sukupuuta. Kasvattamani orivarsa käytiin virallisesti tunnistamassa ja siruttamassa, ja hevosjalostusliiton tunnistaja napsaisi mukaan tukun jouhia DNA-näytettä varten. Rekisterikirjaa odotetaan lähiviikkoina.

Mietin vielä, pitäisikö lähettää tässä samassa hötäkässä myös varsan geenit tutkittavaksi. Vajaalla 400 eurolla saisi tietää, edustaako varsa isänsä Tähen Toivomuksen lailla ravivarmaa AA-tyyppiä, vai onko geeneiltään laukkaherkkä CC ja opetetaan heti suosista satulaan.

Vai mitä sanotte, onko tällaisessa testaamisessa riskinä, että menee treenaamisen ilo, jos jo etukäteen tietää kuinka tässä käy? Kannattaako edes laittaa valjaisiin? Kun kuitenkin geenit ovat vain yksi menestystekijä.

Viime vuosina olen suurella mielenkiinnolla seurannut suomenhevosten perimän tutkimusta. Moni muukin on varmaan julkisuudesta huomannut Karin Hemmannin ja Tuija Kirkisen vetämän suomenhevosen varhaisvaiheita kartoittavan tutkimushankkeen, jossa on muun muassa avattu tunnettujen hevosten hautoja, ja koottu ja analysoitu ennen vuotta 1950 eläneiden suomenhevosten jouhi-, nahka-, kavio-, luu- ja hammasnäytteiden DNA:ta. Kansalaiset ovat olleet tutkimuksessa innolla mukana. Yli 400 näytteestä valtaosa on tullut juuri yksittäisiltä kansalaisilta, tutkijat kertovat ”Kalmistopiiri”-blogissaan.

Heidän mukaansa juuri kansalaisnäytteillä on tutkimuksessa valtava arvo: näistä näytteistä on mahdollista saada hevosen paikannus jopa tilan tarkkuudella, ja suhteellisen tarkka ajoituskin. ”Parhaimmillaan jouhien edellinen omistaja tunnetaan nimeltään, ominaisuuksiltaan ja elinvuosiltaan, saattaapa siitä olla vielä valokuvakin tallessa.”

Pääosa näytteistä onkin juuri jouhinippuja, joita on säilytetty vintillä tai aitan seinässä. Ne ovat niin sanottuja biomuistoja, kuten ihmisten hiuskiehkurat tai maitohampaat. Monilla meistäkin varmasti tällaisia biomuistoja on rakkaista hevosistamme.

Laaja tutkimushanke tuottaa aivan uutta tietoa suomenhevosen kehityksestä ja varhaisista vaiheista eri puolilla Suomea. Yksi tutkijoitakin kiinnostava aihe on tuo ravigeeni. Suomenhevostahan on mielenkiintoisella tavalla jalostettu samaan aikaan sekä työhevoseksi että juoksijaksi.

Tutkijat pyrkivät selvittämään, milloin ravigeeniksi kutsuttu DMRT3-mutaatio ilmestyi suomenhevoseen ja miten se levisi populaatiossa. Kyseessä on liikkeiden koordinaatiota koodaava geeni, mikä mahdollistaa rytmin säilyttämisen hyvin nopeassa ravissa. Sen tutkijat ovat jo saaneet selville, että ainakin aikansa huippuoriissa Murtossa (1917) tuo ravigeeni oli. Kaikki nykyiset suomenhevoset polveutuvat neljästä kantaoriista: Juuri Murtosta sekä Kirpusta (1879), Lohdutuksesta (1929) ja Uljaanpojasta (1914).

Viime vuosina markkinoille on noussut myös yrityksiä, jotka testaavat hevosen geenejä. Samalla ravigeenin tavoittelu on nostanut ihan aiheellisesti uutta huolta suomenhevosten geenivalikoiman kapeutumisesta. Ravisuvut tahtovat muutoinkin keskittyä, ja nyt ehkä vielä entisestään jos vain AA on tähtäimessä. Omissakin hevosissani Suikku tulee vastaan joka nurkalla. Suurenmoinen hevonen ja periyttäjä, mutta jatkossa linjan laajentaminen on meillä tarpeen.

Samalla kun ravigeenin merkitystä tutkitaan, on tärkeää tuottaa tutkimustietoa myös muista hevosen terveyteen, hyvinvointiin ja menestykseen liittyvistä tekijöistä.

Koska oikeasti: Jos tässä itse kenenkin geenejä ruvettaisiin perusteellisesti tutkimaan, pelkästään niiden perusteella voisi varmaan meikäläinenkin lyödä hanskat tiskiin samaan tien. Mutta näin sitä vaan pinnistellään! Geeneistä piittaamatta.

Eiköhän tehdä hevosten kanssa ihan samoin.

Henna Virkkunen

Kirjoittaja on hevosenomistaja ja europarlamentaarikko