Kielet vievät matkalle myös kotimaassa – eikä opiskelu vaadi luokkahuonetta tai oppikirjaa

Kotikansainvälistyminen on Suomessa helpompaa kuin koskaan ennen.
Tuovi Mäkipere
Kielet ovat portteja maailmalle, mutta niitä voi käyttää myös kotimaassa.

Opiskelin aikanaan vajaan vuoden espanjaa, ja kadun edelleen, että en mukamas ole ehtinyt opiskella kyseistä kieltä enempää. En osaa kertoa espanjaksi, mitä teen työkseni, mutta osaan neuvoa tien joka ilmansuuntaan, tilata pöydän täyteen syötävää ja kysyä apteekista hydrokortisonia hyttysenpuremiin.

Syy, miksi muistan edelleen hieman erikoista sanastoa espanjaksi, oli oppikirjan painopiste. Aikuisopiskelijoille tarkoitettu kirja painotti vahvasti matkailuun liittyvää sanastoa.

En ole koskaan ollut perinteisten kieltenoppikirjojen ylin ystävä, mutta kyseisen espanjankirjan näkökulma oli virkistävä poikkeus. Peruskoulussa ja lukiossa uuden kielen oppikirjoissa ehdittiin käydä läpi kalalajeihin, vuosikymmenten takaisiin bändeihin, tee-se-itse-remonttiin ja lemmikkieläinvakuutukseen liittyvää sanastoa, ennen kuin kirjassa mainittiin sanallakaan, että kielitaidosta on hyötyä kyseisellä kielialueella matkaillessa.

Olen aina ollut kiinnostunut sekä kielistä, kulttuureista että matkailusta. Tämä kiinnostus ei tosin koskaan näkynyt huippuarvosanoina kielten kokeissa, sillä mielessäni kielet ovat väyliä eri kulttuureihin ja niistä on hyötyä matkailussa. Motivaationi kielten tunneilla liittyi aina jonkinlaiseen tarkemmin määrittelemättömään pitkän tähtäimen hyötyyn, eikä seuraavassa kokeessa menestymiseen kielioppiknoppeja ja erikoisalan sanastoa opettelemalla.

Kielen auttavakin osaaminen avaa monenlaisia ovia. Espanjan alkeiden osaamisestani on ollut hyötyä paitsi espanjankielisessä maailmassa, myös muualla Etelä-Euroopassa. Jos Italiassa tai Ranskassa vastapuoli ei osaa englantia, asiansa saattaa hyvinkin saada selville parinkymmenen sanan tankeroespanjalla. Yhden kevään asuminen Tšekissä muodosti päähäni pienen reservin tšekinkielisiä tervehdyksiä ja ruokalistasanastoa, ja sitä sanavarastoa olen hyödyntänyt kaikissa latinalaisilla aakkosilla kirjoitettujen slaavikielten maissa. Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Koronarajoituksia höllennetään ja valtionrajoja avataan ympäri Eurooppaa ja maailmaa, mutta pandemia jyllää edelleen voimakkaasti. Tuskin kukaan enää olettaa, että viruksesta päästään erityisen helposti tai nopeasti eroon. Laajamittainen kaukomatkailu on jäissä, eikä kukaan tiedä, kuinka pitkään.

Koska ihmisillä on korona-arjesta huolimatta halu nähdä uusia paikkoja ja tavata uusia ihmisiä, katseet ovat kääntyneet lähelle: tautitilanteen salliessa Eurooppaan ja naapurimaihin sekä erityisesti Suomen sisälle. Mutta jos yksi matkailun motivaattori on uusiin kulttuureihin tutustuminen ja muun kielen kuin oman äidinkielen käyttäminen, onko Suomella mitään tarjottavaa?

Tietenkin on! Tilastokeskuksen Vieraskieliset-tilaston mukaan vuoden 2019 lopussa Suomessa asui yli 410 000 henkilöä, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Vuonna 1990 luku oli alle 25 000, eli kotikansainvälistyminen on nykyään helpompaa kuin koskaan.

Kotimaisia kieliä ei tietenkään pidä unohtaa. Länsi-, lounais- ja etelärannikolla on lukuisia kaksikielisiä ja ruotsinkielisiä kuntia, joissa pääsee verryttelemään ruotsintaitoja. Suomessa on mahdollista kuulla kolmea saamen kieltä muuallakin kuin saamenkielissä tv-uutisissa.

Lisäksi kieliä voi aina opetella omaksi ilokseen ja tulevaa hyötyä varten. Kieltenopiskelu ei edes vaadi enää luokkahuoneen ja oppikirjan yhdistelmää, sillä erilaisia sovelluksia ja verkkokursseja on tarjolla joka lähtöön ja joka kukkarolle. Jos matkailuun liittyvä kielitaito kiinnostaa erityisesti, omat opiskelunsa voi keskittää siihen.

Jospa itsekin vihdoin opiskelisin lisää espanjaa. Kenties tulevaisuudessa osaan paitsi tilata ruokaa, myös viritellä pidempää kuin kaksisanaista keskustelua espanjaksi.