Erä

Ethän haamuverkota? Vastuullinen kalastaja kerää talvipyydykset pois käytön jälkeen

On hyvä pitää mielessä, että jäälle ei kuitenkaan tule pyrkiä pakonomaisesti, sillä turvallisuus tulee aina ottaa huomioon.
Jaana Kankaanpää
Kalaverkot kannattaa kerätä pois, jotta ne eivät aiheuta harmia esimerkiksi vesilinnuille tai vesilläliikkujille.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) muistuttaa, että vastuullinen kalastaja kerää talvipyydykset silloin, kun jäillä voi vielä turvallisesti kulkea.

On hyvä pitää mielessä, että jäälle ei kuitenkaan tule pyrkiä pakonomaisesti, sillä turvallisuus tulee aina ottaa huomioon.

Joka kevät vesistöihin jää merkittävä määrä talviverkkoja, kun jäät eivät enää kestä niiden pois hakemista. Usein jäät lähtiessään kuljettavat verkkoja siten, että niitä on enää myöhemmin vaikea löytää. Pyydyksistä muodostuu niin kutsuttuja haamuverkkoja, jotka kestävyytensä ansiosta pyytävät kaloja vielä vuosienkin kuluttua.

Järjestö painottaa, että haamuverkot voivat olla vaaraksi myös vesilläliikkujille sekä vesilinnuille ja -nisäkkäille.

"Jos jäiden sulaminen pääsee kaikesta huolimatta yllättämään, jäiden lähdön jälkeen tulee veneestä käsin naaran avulla etsiä pyydyksiä pyyntipaikalta tai jäiden lähdön suunnasta. Haamuverkkojen etsinnässä hyvänä apuna on nykyaikainen viistokaikuluotain, jolla verkot löytää helpoiten", järjestö vinkkaa tiedotteessaan.

Lue lisää:

Haamuverkot jatkavat pyydystämistä merten syvänteissä jopa vuosikausia – Syke ja kalastajat alkavat etsiä niitä Selkämerellä

Lue lisää