Erä

Peltopyyjahti panee metsästäjän ampumataidon koetukselle

Vaikka lintu päästää lähelle, se ampaisee lopulta nopeasti siivilleen ja usein niin omituisella kierteellä, että siihen on vaikea osua.
Pekka Ervasti
Tilanne päällä. Marco Tienhaara tarkkailee, kun Niklas Lillsunde on saanut pyyn tähtäimeensä.

Lokakuinen sänkipelto rätisee saappaiden alla, vaikka metsästäjien rivistö yrittää edetä kohti ojapusikoita mahdollisimman äänettömästi.

Englanninsetteri Nelson on jämähtänyt pajupensaan viereen oikeaoppiseen seisontaan. Sen isäntä Harri Ala-Ajos tietää, mistä on kyse.

”Siellä on todennäköisesti pyitä. Ottakaa aseet valmiiksi”, hän opastaa.

Pyyjahdissa metsästäjä kulkee ase taitettuna ja laittaa sen ampumavalmiiksi vasta, kun on odotettavissa, että linnut saattavat pyrähtää lentoon. Saalista ei koskaan saa ampua maahan. Se olisi liian helppoa, ja matalat laukaukset ovat myös turvallisuusriski.

Miehet ovat enää muutaman metrin päässä koirasta. Nelsonin kuono osoittaa pusikkoon, miehet pälyilevät aseet ampumavalmiina. Vallitsee täydellinen hiljaisuus, mutta ojan reunalla heinikossa käy kuhina, kun linnut vilistävät jalkapatikassa kauemmaksi vaarasta.

Harri komentaa Nelsonin etenemään. Musta setteri ryntää pusikkoon. Kun se ehtii kahden ojan risteykseen, parvi oranssinharmaita peltopyitä pyrähtää viimein ilmoille.

Laitimmainen metsästäjä ampuu haulikon molemmat piiput tyhjiksi, mutta nopeat linnut lentävät turvaan tummanruskean kynnöspellon ylitse.

Näin pyyjahdissa helposti käy. Vaikka lintu päästää lähelle, se ampaisee lopulta nopeasti siivilleen ja usein niin omituisella kierteellä, että siihen on vaikea osua. Maali ei myöskään ole hirvittävän suuri. Peltopyy on metsäserkkuaan pienempi. Jos sitä yrittää ampua liian läheltä, haulipanos ei ehdi hajaantua ja lintu livahtaa karkuun.

Siinä onkin peltopyyjahdin viehätys. Vaikka saalis löytyy suhteellisen helposti, sitä ei ole helppo saada.

Jälkipeli käy kuumana. Pitäisikö niitä seurata vai kannattaisiko jatkaa eteenpäin uusien parvien toivossa?

Pekka Ervasti
Haju muistiin. Mitsu nuuhkii saaliiksi saatuja peltopyitä.

Metsästyssää on miehille siedettävä mutta koiralle hankala. Lämpötila nollan vaiheilla. Muutama harva räntäkuuro pyyhkii aika ajoin ruovetistä peltomaisemaa, mutta tuulta ei ole juuri ollenkaan. Koiran on vaikea saada vainua kosteassa heinikossa lymyilevistä linnuista.

Harri puhaltaa pilliinsä, ja Nelson ryntää etsimään uutta saalista. Koira yrittää kulkea mahdollisimman paljon vastatuuleen vainun saadakseen, mutta tyynellä säällä se on mahdotonta. Kokeneempi koira osaa luovia maastossa niin, että pienikin vire sattuu kuonoon.

Seurueen metsästämät pyyt ovat peräisin metsästysyrittäjä Juha Kuukan tarhasta. Ne on tuotu munina Tanskasta. Maastoon linnut on päästetty ennen jahtikauden alkua. Alkuperäinen, suomalainen luonnonkanta on Suomessa käynyt vähiin.

Nykyinen peltoviljelys salaojineen ei tarjoa sille riittävästi suojaisia kasvu- ja lymypaikkoja. Kanahaukka, kettu ja vieraspedot, supi ja minkki, nappaavat suojattomat linnut helposti suihinsa.

Ruovetinen Seppo Leppämäki on yhdessä naapurinsa kanssa antanut Kuukan laskea pyitä omille mailleen ja järjestää siellä jahteja.

”Ei minun pellot siitä kulu, jos joku niillä kävelee”, Leppämäki toteaa. Hän nauttii itsekin kaikenlaisesta jahdista ja käy muutaman kerran kaudessa metsästämässä myös peltopyitä.

Se näkyy otteissa. Leppämäki kävelee pitkin ojan piennarta ja kertoo seurueelle, missä suunnassa pyyt yleensä lymyilevät. Kokemuksesta on hyötyä. Metsänreunassa Nelson ottaa jälleen seisonnan ja Seppo astelee lähemmäksi.

Kohta pusikosta pyrähtää ilmoille puolikymmentä peltopyytä. Kaksi laukaus­ta ja illan riistaparaatissa on taas pari uutta saalista.

Lue lisää

Pyy on hätää ­kärsimässä

Metsä yhä turvallisin paikka

Kommentti: Johtopäätöksiä riistalaukauksen hyvyydestä tai huonoudesta ei pysty tekemään vain lyhyen Facebook-videon perusteella

Katso eräohjelmasta miten sujuu pienten hirvieläinten jousimetsästys sekä puupassista että maan pinnalta