Erä

Katso video: Hirvikoira Sinni pelastui täpärästi hukkumiselta – venemiehet onkivat uupuneen uimarin hyisestä vedestä kyytiin

Innokas metsästyskoira voi joutua pulaan vesillä seuratessaan hirveä, muistuttaa Sinnin kanssa metsällä ollut Veijo Keveri.

Torniolainen metsästäjä Veijo Keveri joutui tällä viikolla todistamaan hurjaa tilannetta, kun hänellä lainassa ollut hirvikoira Reutun Sinni paineli empimättä Simojoen hyiseen veteen hirven perässä eikä päässytkään rantatöyräältä ylös.

"Soitin välittömästi hirvikaverille, joka metsästää toisella puolella jokea, onko koiralla mahdollisuus päästä rantaan. Vastaus oli ikävä ei, jos ei pääse siitä, mistä hirvi tulee maalle ja rikkoo jään. Koira haukkui joessa kun pääsin rantaan. Se yritti päästä jääriitteen päälle ja palata takaisin minun puolelle", Keveri kirjoittaa Facebookissa.

Kaverit jättivät metsästyksen kesken ja lähtivät kiirehtimään veneelle – matkaa oli vajaat 10 kilometriä.

"Heittelin koiralle pitkiä risuja, että se voisi nousta niitten päälle. Siitä varmaan sai tukea ja hetken levähtääkin. Itseäni jää ei kestänyt ja matkaa koiraan oli 20 metriä. Pelkäsin jo pahinta kun koiran haukku meni paniikinomaiseksi, yritystä kuitenkin oli vielä. Silloin näin 2 punanuttua työntävän venettä vesille ja vimmatusti melovan apuun", Keveri kirjoittaa.

Videolla pelastajat, Velimatti Leppälä ja Olavi Nousiainen, kaappaavat uitetun koiran kyytiin. Se ehti olla veden varassa 20 minuuttia.

Koko tapauksessa selvittiin säikähdyksellä, sillä jo seuraavana päivänä torniolaisen Sauli Kaltakarin omistama Sinni-koira oli Keverin kanssa metsällä ja saaliiksi saatiin hirvi.

"Koira voi hyvin. Minulle on kymmenen vuotta sitten käynyt samalla tavalla, mutta silloin sain koiran itse vedettyä ylös", Keveri kertoo MT:lle.

Veijo Keverin Facebook-päivitys

Lue lisää

Koirattomalla passimiehelläkin olisi hyvä olla talutushihna taskussa – "Kytke koira, sido se puuhun kiinni ja ammu vasta sen jälkeen hirven lopetuslaukaus"

Hirvikoiran omistaja viettää yksin maastossa satoja tunteja ja käyttää harrastukseen tuhansia euroja rahaa

Aarre: Sudet on otettava huomioon hirvijahdissa Kiihtelysvaarassa – ”Jos susia nähdään, ammutaan merkkilaukaus”

Tiedätkö miten toimia, jos koirasi menee heikoille jäille tai joutuu jäihin? Älä ainakaan juokse sen perään, vaikka kuinka houkuttaisi