Erä

Video: Dreeveriharrastaja ja arvostettu kisatuomari Heikki Knaapila rakensi eräparatiisin ja metsästäminen on jäänyt vähälle - ”Kyllä aivan hirvittää sanoakin, miten vähäiseksi on metsällä käynti jäänyt”

Eräparatiisiaan Knaapila kutsuu Ukkometsoksi.

Teemme vierailun Peräseinäjoen erämaisemiin, jonne dreeveriharrastaja ja arvostettu kisatuomari Heikki Knaapila on rakentanut oman eräparatiisinsa, jota hän kutsuu Ukkometsoksi. Nimi näkyy monessa kohtaa. Tosin yksi täytetty lintu onkin korpimetso.

”Sillä on vähän leveämpi pyrstö, siitä sen muun muassa tietää, mikä se on”, pohtii Knaapila.

Hän on ollut aikanaan kisoissa erittäin menestyksekäs dreeveriensä kanssa. Suomen mestaruuskin tuli vuonna 1996.

Eräkeskus Ukkometson sähkö tulee aggregaatista. Pihalta löytyvät saunat, kasvihuoneet ja kasvimaat. Eräkeskuksessa kasvatetaan lisukkeet lihalle ihan itse.

Kaikesta näkee, että täällä todella vietetään aikaa. Meneillään on monta käsityöprojektia myös.

Knaapila on arvostettu dreeverituomari, ja on itsekin metsässä koiransa kanssa aina kun tuomaroinnilta ja muilta kiireiltä ehtii.

Mutta itse metsästäminen on mestarilta jäänyt vähälle. Hän vain harjoittaa koiriaan ajamaan, pyssy jää kotiin kaappiin.

”Kyllä aivan hirvittää sanoakin, miten vähäiseksi on metsällä käynti jäänyt”, Knaapila naurahtaa.

On Ukkometsoon päästetty vieraitakin viihtymään hiljaisuudessa. He ovat olleet toistaiseksi muita kuin metsästäjiä muuten vaan luonnossa viihtyviä.

”Ilman muuta, sopivaa korvausta vastaan tämä vuokrattavissakin on”, Knaapila kertoo.

Vieraat pääsevät nauttimaan aidosti rauhallisesta Peräseinäjoen perämetsästä. Naapurina asustaa villi luonto, muun muassa karhu., jonka elämän jälkiä metsästä voi bongata.

”Joo tossa kilometrin päässä se karhu asustaa, sieltä löytyy selvät merkit että viihtyy hyvin", Knaapila kertoo.

Sen oman SM-voiton jälkeen on oma kilpailuviettikin hiipunut, mutta rakkaus dreevereihin ei. Niinpä mies tuomaroi kisoja innokkaasti, ja on hyvin arvostettu tuomarina.

Ja nuori dreeveri ryntäilee Ukkometson pihamaalla sellaisella innolla, että siitäkin varmasti tulee kova tekijä. Ehkä se sytyttää kisainnon uudelleen.

Lue lisää

Video: Jahtipäällikkö Patrik Lindfors kertoo, mitä erityistä on villisian metsästyksessä, jos se tehdään kyttäysmenetelmällä

Video: Aki Kosusen evästauon alku sai erikoisen käänteen, kun metsäkoneen valokeilaan käveli ihka oikea susi – "Kai se uteliaisuuttaan tuli paikalle"

Video: Joni Kinnusen kettujahti meni ikävällä tavalla pieleen, kun panos räjähti aseen sisällä

Video: Joni Kinnusen kettujahti muuttui väärällä tavalla jännittäväksi, kun Viki-koira lähti ketun perässä meren jäälle – seisontahaukuksi muuttunut ajo sai kuin saikin onnellisen päätöksen