Erä

Poliisin esitutkinta kansallispuistossa metsästäjän luotiin kuolleesta pyöräilijästä valmistui – tapaus siirtyy syyteharkintaan

Paikallinen lintumetsällä ollut metsästäjä ampui lokakuussa vahingossa pääkaupunkiseudulta kotoisin ollutta pyöräilijää.
Otto Ponto
Metsästysonnettomuus tapahtui Urho Kekkosen kansallispuiston eteläosassa Savukoskella.

Urho Kekkosen kansallispuistossa Lapin Savukoskella kuolemaan johtaneen metsästysonnettomuuden esitutkinta on valmistunut, kertoo poliisi. Rikosnimikkeinä esitutkinnassa ovat olleet törkeä kuolemantuottamus sekä metsästysrikos. Tapaus siirtyy nyt syyteharkintaan.

Paikallinen lintumetsällä ollut metsästäjä ampui lokakuussa vahingossa pääkaupunkiseudulta kotoisin ollutta pyöräilijää.

Surmansa saanut oli pyöräilemässä neljän muun ihmisen kanssa Vieriharjun autiotuvalta Korvatunturille vievää merkittyä retkeilyreittiä.

Pyöräilijä oli pysähtynyt odottamaan takana tulevaa loppuseuruetta, jolloin häneen oli osunut luoti.

Haavoittunutta lähimpänä olleet antoivat hänelle ensiapua. Hieman heidän jälkeensä paikalle tuli metsästäjä, jolloin kaikille selvisi, että uhria oli ammuttu. Pyöräilijä kuoli vammoihinsa ensiavusta huolimatta.

Uhrin ja metsästäjän välimatka reilut 70 metriä

Poliisin mukaan paikkakuntalainen metsästäjä oli ollut alueella metsästämässä luvallisesti ja metsästyksessä käytetty kivääri oli myös luvallinen.

Poliisin mukaan ennen ampumista metsästäjä oli saanut havainnon ukkometsosta. Tätä havaintoa seuranneessa metsästystilanteessa kiväärin luoti osui maastopyöräilijään, poliisi kertoi.

Osuminen sivulliseen ihmiseen oli selvinnyt metsästäjälle vasta tapahtumapaikalla.

Poliisin mittaama metsästäjän ja uhrin välinen välimatka oli ollut 75 metriä. Tapahtuma-alueella maa on ollut luminen.

Poliisi kertoi aiemmin, ettei se epäile tekoon liittyvän tahallisuutta.

Suomessa on sattunut viime kuukausina muitakin metsästysonnettomuuksia. Joulukuussa Pohjois-Savossa Suonenjoella paikallinen mies loukkaantui vakavasti, kun toinen paikallinen mies ampui häntä kiväärillä keskivartaloon luultuaan häntä riistaeläimeksi. Tapausta tutkitaan törkeänä vammantuottamuksena, metsästysrikoksena ja vaaran aiheuttamisena.

Lokakuussa taas metsästysseurueeseen kuulunut mies kuoli Kuusamossa, kun tyhjäksi luultu ase laukesi vahingossa sisätiloissa.

Lue lisää

Suonenjoen metsästysonnettomuutta tutkitaan törkeänä vammantuottamuksena – metsästäjä oli metsästämässä kauriita ja luuli toista miestä riistaeläimeksi

Suonenjoella sattui lauantaina vakava metsästysonnettomuus, Poliisi tiedottaa vamman olevan hengenvaarallinen

Metsästys on nyt suurennuslasin alla

Metsä yhä turvallisin paikka