Erä

Ilvessaalis nousi edellistalvesta 291 eläimeen

Riistakeskus myönsi yhteensä 314 poikkeuslupaa ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen.
Petteri Kivimäki
Päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin 291 ilvestä.

Ilveksen kannanhoidollisessa metsästyksessä saaliiksi saatiin 291 ilvestä. Edellistalvena kaatui 212 tupsukorvaa. Kannanhoidollinen metsästys päättyi helmikuussa.

Riistakeskuksen myöntämiä poikkeuslupia ilveksen metsästykseen oli yhteensä 314. Kannanhoidollisia lupia kohdennettiin tiheimpien ja voimakkaimmin kasvaneiden kantojen alueille Etelä- ja Pohjois-Savoon, Kainuuseen ja Etelä-Hämeeseen.

Luminen talvi tarjosi hyvät olosuhteet metsästykselle. Metsästys kohdistui suositusten mukaisesti lähellä asutusta liikkuneisiin yksilöihin.

Ilves on Suomen suurpedoista runsain. Luonnonvarakeskus Luken arvion mukaan metsissä liikkui ennen metsästyskauden alkua 2 065–2 170 yli vuoden ikäistä ilvestä, yli 200 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Luke julkaisee ilveksen uuden kanta-arvion kesällä. Arvio perustuu tarkastettuihin pentuehavaintoihin, jotka suurpetoyhdyshenkilöt kirjaavat riistahallinnon Tassu-järjestelmään.

Lue lisää

Kaupunki-ilvekset ovat harvinaisia, vaikka kanta on kasvanut – käyvät hevosen kimppuun vain tehdessään virhearvion

Ilvessaalis romahti puoleen – syynä saaliskiintiö

Ilvessaalis pieneni 387 eläimeen

Ilves ilmestyy passiin usein metsästäjän huomaamatta – ”Se tulloo iäneti, sannoo savolainen”