Erä

Video: Esko Kangastalo ja Juhani Repo kaupunkilohestavat Oulussa – "Ensimmäinen punttilohi minulle tästä paikasta"

Oulu tarjoaa kalastuksen ystäville komean kalastuskohteen keskellä kaupunkia.

Oulujoen suulla kalastetaan monin eri tavoin.

Reilu viikko ennen juhannusta, lohikauden alkuhetkillä kuvatussa jutussamme, Juhani Repo esittelee oman suosikkikalastustapansa.

Se on putkiperhoilu.

"Perho koetetaan saada leijaamaan nätisti pohjan yläpuolella", Repo kertoo.

 Ja sitten toivotaan vain iskua.

Repo kalastaa Merikoskella usein. Innokkaana harrastajana hän on kiertänyt puoli maailmaa kalastuselämysten parissa. Revon mukaan kuitenkaan Oulun Merikoskea hienompaa paikkaa ei Alaskastakaan ihan helpolla löydy.

Revolle ei juttupäivänä saada saalista. Naapurikalastajalle kuitenkin tulee, ja todella komea lohi tuleekin!

Hienosti kalansa väsyttänyt Esko Kangastalo on syystäkin iloisella tuulella, kun kala on turvallisesti rannalla. 

Videollamme on lyhyt versio kohokohdista. Väsytys kesti arviolta varttitunnin. Muutaman kerran koettiin myös pahannäköinen tilanne, kun lohi ponnisti kerta toisensa jälkeen karkuun haavin ääreltä.

Loputa rannalle saadaan upea ja erittäin lihaisassa kunnossa oleva lohi. 

Se on Eskolle kauden ensimmäinen. Mahdollisesti se on sitä myös koko Oululle. Varmasti se on ainakin kauden ensimmäinen tämän kokoluokan lohi tältä rannalta.

"Ensimmäinen punttilohi minulle tästä paikasta myös", iloitsee Esko.

Puntti on paino, jonka kanssa putkiperhoa heitetään. Tämä upea yli kymppikiloinen onkin siis punttilohi. 

Apajalle saa kuka vain luvan lunastanut tulla kokeilemaan.

Kaupungin keskustakin on vierellä, mikä tarvitsee juhlia suursaalista tai hukuttaa sen suurimman irtipääsyn murhetta yöelämään.

Tai sitten voi ostaa kalatiskiltä sen, mitä ei joesta saanut nostettua.

 

Lue lisää

Video: Oululainen Esa Kauppi lähti poimimaan hillaa Kuusamoon – "Kyllä nyt on hillaa"

Video: Anna Lunden ihastui Kolin kansallismaisemaan – "Mieltä sykähdyttää kaikista eniten ihana luonnonrauha"

Video: Juho Kotiaho antaa vinkin niille, jotka harrastavat kajakkimelontaa koskessa

Video: Kalaopas Juha Happonen kertoo, mitä eroa on perusuistelulla ja "kevytuistelulla"