Erä

Harjusta hakemassa – Aina virtaa joki jossakin, mutta harrille ne kaikki eivät kelpaa

Pinnan alla lymyilee päivän teema: purje-eväinen harjus.
Sanne Katainen
Harjus on arvostettu virtaavien vesien jalokala, joka on erityisesti perhokalastajien suosikki.

”Tässä on uusi ystäväsi”, harmaaohimoinen herrasmies sanoi ja ojensi uuden bambuvapani tiskin ylitse.

Farlow´sin perhokalastajan taivas on Lontoossa aivan Pall Mallin päässä. Sinne ei kannata mennä. Tulee kalliiksi.

Kerran se kirpaisee. Nyt uusi ystäväni lepää selkäni takana kanootin perässä. Vavan kärki napsahtelee silloin tällöin joen rannalta kurkottaviin pajun ja koivun oksiin. Melalla ei tarvitse kuin ohjailla. Virta vie rauhallisen äänettömästi kohti ensimmäistä koskea.

Pinnan alla lymyilee päivän teema: purje-eväinen harjus. Siellä se odottaa suvannossa, millaista sapuskaa virta valuttaa iskuetäisyydelle.

Työnnämme kanootin varovasti rannalle, kun ensimmäisen kosken niska näkyy muutaman joesta nousevan ruskean kivipaaden takaa.

”Tämä on aivan täydellinen perhojoki”, kaveri huokaisi, kun toin hänet tänne vuosia sitten. Tumma Iijoen latvavesi pakkautuu parinkymmenen metrin matkalla kohisten alas suvantoon, jonka kohdalla kapea joki tekee jyrkän käännöksen vasemmalle. Siellä, kosken tuomien vaahtolauttojen alla lompolon harrikuningas hallitsee reviiriään.

Virvelikalastus on konekirjoitusta, mutta perhostaja kirjailee herkällä sulkakynällä. Pieni, vähän hyttystä isompi pintaperho, Black Gnat, laskeutuu veden kalvolle ja ajautuu pienten pyörteiden lomassa alavirtaan.

Iltahämärässä perhoa on vaikea erottaa ylhäältäpäin, mutta harrin ruskeat silmät äkkäävät pörriäisen alhaalta taivasta vasten.

Jos perho muistuttaa hyönteistä, jota kala on juuri niihin aikoihin napsinut ravinnokseen, harjus ei pitkään pohdi, vaan ampaisee pintaan kuin kivi ikkunalasin läpi.

Eka heitolla ei tärppää. Siima vain suoristuu ja perho alkaa virran voimasta viistää vettä. On aika nostaa se ylös.

Pari varovaista askelta eteenpäin ja uusi heitto. Huopapohjaiset kahluukengät pitävät hyvin liukkaassa kivikossa, eivätkä kolise ja säikytä arkaa saalista.

Samalla paikalla seisoin muutama suvi aikaisemmin vyötäröä myöten usvaa puskevassa joessa, kun tumma siluetti vilahti ohitse pitkin toista rantaa.

Silloin luulin koiraksi, mutta seuraavana päivänä hillanpoimijat kertoivat, että alueella oli tehty useita havaintoja yksinäisestä sudesta. Tulipahan nähdyksi.

Sanne Katainen
Virvelikalastus on konekirjoitusta, mutta perhostaja kirjailee herkällä sulkakynällä.

Toisella heitolla harrin hermo pettää. Se nappaa perhon ja taistelu alkaa. Kala vetää siimaa ensin kohti suvannon rantaruohikkoa, palaa sitten keskemmälle, hyppää ilmaan ja yrittää ravistella koukkua leuastaan.

”Mittakala”, kaveri peukuttaa rannalta.

Nostan vavan pystyyn ja hapuilen toisella kädellä haavia selästä. Lyhyen pyristelyn jälkeen harri on havaksessa mutta irtoaa saman tien koukusta. Vapautunut koukku tarttuu tietysti haavin silmukoihin, ja kalastaja kohtaa kaksoisdilemman: kala pitää tainnuttaa ja koukku irrottaa havaksesta. Kun ilma on sakeana hyttysiä ja mäkäröitä, operaatio ei onnistu ilman saatapeetä.

Mutta siinä se on! Komea harri. Suvannon kingi. Valmis savustuspussiin ja nuotiolle. Harjus on syytä valmistaa parissa tunnissa, jotta sen hieno, timjamin aromi ei katoa lihasta.

Pekka Ervasti
Kiinni on! Harjus nappasi perhoon.

Paria koskea alempana, kun kaloja on pivossa puolisenkymmentä, tökkäämme kanootin rantaan vanhalle tulipaikalle romahtaneen myllyn viereen.

Kahluuhousut lentävät lahonneen hirsiseinän päälle kuivumaan ja pian kiehuu koskivesi pakissa.

Kun nuotio alkaa olla hiillosvaiheessa, miedosti suolatuilla kaloilla ladattu savustuspussi lasketaan lämmölle.

Ilta ei ole hiljainen. Joki solisee alati, ja huuhkaja haukahtelee suon takana. Ei se aina huhuile.

Ensimmäiset lepakot vilahtavat äänettömästi pitkin joen selkää. Niitä on aina lennellyt myllyn vaiheilla.

Kun joki oli ainoa kulkuväylä ihmisten ilmoille latvavesien pikkukylästä, kirkolta kauppamatkalta palaavat kyläläiset viettivät tulipaikalla usein pientä huilia ennen kuin jatkoivat sauvomista ylöspäin. Jo silloin lepakot vilahtelivat ilmassa niin taajaan, että osa niistä kuulemma törmäili tulilla istuvien miesten selkään. Hyvä tarina, liekö totta?

Kun kahvit on juotu ja harjusta nautittu tuoreen ohrarieskan päällä, on aika työntää kanootti takaisin vesille.

Yö on hämärin. Edessä on vielä pari pientä koskea, ennen kuin joki nukahtaa seuraavaan järveen.

Koillisen kulma ennustaa jo auringon nousua, kun kanootin keula seuraavan kerran karahtaa rantaan.

Teltta nousee hiekkaiselle mellalle aivan jokisuuhun. Vedenkorkeudesta riippuen särkkiä ilmaantuu joka vuosi vähän eri paikkoihin. Pieni tuuli pitää hyttyset loitolla leiripaikalta, jossa ei ole lainkaan kasvustoa.

Ennen makuupussiin kömpimistä nostan englantilaisen ystäväni pystyyn kanootin keulaan odottamaan uutta kalastuspäivää.

Juttu perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjamerkintöihin.

Lue lisää

Helteinen sää kuormittaa lohikaloja, suosi kalareissulla kuhaa ja ahventa

Vapaa-ajan kalastus on noussut taas trendikkääksi – "näkyy kalastonhoitomaksujen myynnissä, välinemyynnissä sekä rannoilla"

Kalastus parantaa mielen hyvinvointia – yli neljäsosa suomalaisista kertoo saaneensa kalastuksesta apua ahdistukseen

Yle uutiset: Tornionjoen lohikesästä tulossa vähintäänkin hyvä – jokeen noussut jo lähes 40 000 lohta