Erä

Ravut kasvoivat alkukesästä hyvin, mutta ravustajien ja rapujen hellejumi voi rajoittaa saalista

Ravustuskausi alkaa keskiviikkona.
Anni Reenpää
Ravut ovat kehittyneet alkukesästä jopa normaalia paremmin suotuisien säiden takia.

Ravustuskausi alkaa Suomessa ensi keskiviikkona puoliltapäivin. Rapusaaliiden määrää on Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan vaikea arvioida, koska vedet ovat helteiden vuoksi poikkeuksellisen lämpimiä. Ravut kehittyivät alkukesästä hyvin, jopa normaalia paremmin, kun säät olivat suotuisat.

Vesien korkea lämpötila voi kuitenkin vähentää rapujen liikkumista ja pienentää saaliita.

"Vaikea sanoa, lähtevätkö ravut ylipäätään liikkeelle. Menevätkö ne vähän syvemmälle, etsivät viileämpää vettä vai liikkuvatko ollenkaan. Se saattaa vaikuttaa ratkaisevasti saaliisiin", pohtii tutkija Jouni Tulonen Luonnonvarakeskuksesta.

Myös ravustajien käyttäytymisellä on merkitystä.

"Jos vielä ensi viikolla olisi tällaisia helteitä, se saattaisi rajoittaa ravustajien mielenkiintoa lähteä pyytämään syöttejä ja ravustamaan", Tulonen sanoo.

Mahdollisuuksia myös hyviin saaliisiin

Mitään isompia rapujen tautiepidemioita tai ruttohavaintoja ei ole tiedossa. Rapukannat jäivät viime kesän jäljiltä hyvään kuntoon vesistöissä.

Mahdollisuuksia myös hyviin saaliisiin on, mutta epävarmuustekijöitä on Tulosen mukaan paljon.

"Suuri ero rapusaaliissa on siinä, että Keski-Suomesta etelään ja kaakkoon saaliit koostuvat pääosin täpläravusta. Jokirapuja saadaan saaliksi lähinnä vain Itä- ja Pohjois-Suomessa."

Rapusaaliit ovat vuosittain noin 2–4 miljoonaa rapua. Kotoperäisen jokiravun saaliit ovat Luken mukaan jatkuvasti pienentyneet. Täplärapujen osuus on jo lähes 90 prosenttia kokonaissaaliista.

Ravustus vaatii 18–64-vuotiailta suoritetun kalastonhoitomaksun ja kaikilta vesialueen omistajan luvan. Ravustuskausi jatkuu lokakuun loppuun.

Lue lisää

Ravustuskausi alkaa tänään kahdeltatoista päivällä – kauden alkuun on ennakoitu hyviä saaliita

Ravustuskausi alkaa – Lue tästä tärpit sujuvaan rapukauteen

Ravustuskausi alkaa huomenna – ota huomioon nämä asiat ravustaessasi

Eläinsuojelijat ravustuskauden kynnyksellä: Rapuja ei saa keittää eikä myydä kuluttajille elävinä