Erä

Metsäkanalintujen kesälaskennat riistakolmioilla alkoivat – tavanomaista lämpimämpi kesäkuu saattoi parantaa poikastuottoa

Laskennat paljastavat, miten hyvin metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut.
Pekka Fali
Riistakolmion avulla seurataan metsäriistan runsautta. Sen jokainen sivu on neljän kilometrin pituinen.

Riistakolmioiden kesälaskenta käynnistyi tänään lauantaina 24. heinäkuuta ja jatkuu 8. elokuuta asti.

Laskettavat lajit ovat metso, teeri, pyy ja riekko sekä lehtokurppa, metsäjänis ja karhu.

"Laskennat kertovat metsäkanalintujen kantojen tiheyksistä ja miten lisääntyminen on onnistunut tänä kesänä", kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Andreas Lindén.

Luke suosittelee tekemään laskennat 1.8. mennessä ja palauttamaan tulokset riistakolmiot.fi-sivulla.

Näin tulokset ehtivät varmasti metsäkanalintujen metsästysajat määrittävän metsästysasetuksen pohjaksi. Asetus lähtee lausunnolle elokuun puolenvälin jälkeen ja lopullinen asetus tulee voimaan juuri ennen metsäkanalintujen metsästysajan alkua.

Lindénin mukaan kanalintukannat ovat osoittaneet monella alueella palautumisen merkkejä neljän vuoden takaisesta aallonpohjasta.

"Jää nähtäväksi, onko tämä ilahduttava kehitys jatkunut ja onko poikkeuksellisen lämmin kesäkuu johtanut hyvään poikastuottoon", Lindén kertoo.

Riistakolmiot ovat pysyviä laskentareittejä, joilla seurataan metsäriistan runsautta. Kolmion jokainen sivu on pituudeltaan 4 kilometriä, yhteensä laskentalinjan pituus on siis 12 kilometriä.

Laskenta pohjautuu vapaaehtoisten työhön.

Metsästysajat löytyvät riista.fi-sivustolta. Laskentojen tuloksia voi seurata sivulta riistakolmiot.fi.

Lue lisää

Metsäkanalintujen kannat vahvistuivat – metsoa saa jälleen metsästää Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa

Metsäkanalintujen metsästysaikoihin esitetään pidennyksiä – myös urosmetson ja -teeren talvimetsästys halutaan sallia aiempaa laajemmin

Lumijälkien laskenta käynnistyy pelloilta – riistakolmioille kannattaa suunnata heti sopivalla kelillä

Pyy on hätää ­kärsimässä