Erä

Video: MT Jahtikuksa tutustuu kyyhkyjahdin saloihin – "Kyyhkynen on vikkelä liikkeissään ja nopealentoinen"

Tämän vuoden kyyhkyjahtiin oman vaikutuksensa on tuonut puintien aikainen alkaminen.

Sepelkyyhkyn metsästys on yleistynyt jatkuvasti Suomessa.

Kyyhkyjahti tarjoaakin monipuolisia metsästysmahdollisuuksia, jopa aivan pohjoisimmassa osassa maata. Kyyhkyn metsästystä harjoitetaan jopa Ivalossa saakka, vaikka pääosa Suomen kyyhkysaaliista saadaan eteläisen Suomen viljelyalueilta. 

Sepelkyyhkyn metsästyksessä keskeistä on tiedustelu. Lintujen lentoa seurataan etukäteen, jotta löydetään sopivat passipaikat. Viljelijöiden puinnit on huomioitava ja maanomistajan kanssa neuvotellaan ennen pellonlaitapassitusta.

Moni löytääkin hyvän passipaikan joko hernepellon tai vehnäpellon laidasta.

Kyyhkynmetsästäjälle viljan lakopaikat tarjoavat hyviä passipaikkoja. Mikäli mahdollista, pyritään jahti toteuttamaan puiduilta pelloilta. Pystyviljaan ei valistunut metsästäjä päästä edes noutava koira työskentelemään ilman maanomistajan ja viljelijän lupaa. 

Eniten on yleistynyt kyyhkysten houkuttelu ruokinnalle.

Jahtimuoto on herättänyt viimeaikoina paljon keskustelua vesilintujen ja sorkkaeläintenkin ruokintametsästyksen osalta. Kyyhkykannat ovat vahvat ja vaikuttavat runsastuvan edelleen.

Sepelkyyhky on myös erittäin tuottoisa riistalaji ja kestää hyvin ruokintametsästyksenkin. Jahti valmistellaan joko herne- tai maissiruokinnalla suoraan metsästyspaikkaan. Myös metsäisille alueille voi perustaa ruokintapaikan annostelemalla vaikkapa hernettä hakkuuaukolle. 

Sepelkyyhkyn metsästys on nykyisin paljon esillä medioissa ja metsästäjien omassa viestinnässä.

Se on kiinnostava jahtimuoto, ja metsästäjät pystyvät valmistautumaan jahtiin ennakkotiedustelulla sekä ruokinnalla. Ehkäpä juuri tämä tekee kyyhkyjahdista kiinnostavaa.

Takavuosina vesilintujen metsästyksen aloitus 20. elokuuta oli suuri jahdin aloitus vuosittain. Vielä 1980-luvulla lähes 200 000 metsästäjää osallistui vesilintujen metsästyksen aloituspäivän jahtiin. 

Kyyhkyjahti on sittemmin hieman himmentänyt kymmenen päivää myöhemmin alkavan vesilintumetsästyksen valovoimaa. Varsinkin kun vannoutuneemmat sorsanmetsästäjät aloittavat jahtinsa usein vasta kauden edetessä.

Lue lisää

Video: Utön karut maisemat vetävät puoleensa – "Jotkut tulevat tänne viettämään ihan sapattivuotta"

Video: Kala saadaan ranualaisen Olli Kaarlejärven veneeseen saumattomalla yhteistyöllä – "Onneksi päättyi hyvin ja sai väsytettyä kalan veneen viereen "

Video: Kala saadaan ranualaisen Olli Kaarlejärven veneeseen saumattomalla yhteistyöllä – "Onneksi päättyi hyvin ja sai väsytettyä kalan veneen viereen "

Video: Jesse Kokon, Riku Rasilan sekä Aake Kilposen komea kyyhdyjahdin aloitus Tyrnävällä – "Hieno metsästyspäivä takana"