Erä

Kun metso putosi veteen, metsästäjästä tuli hetkessä noutava lintukoira

Metso on kanalintumetsästäjän kuningassaalis.
Hänen ylhäisyytensä. Ukkometso on kanalintumetsästäjän unelmasaalis.

Syystulviva puro ei ole mikään este, jos sen takaisissa erämaissa lymyilee ukkometso. Kaivan repusta kaksi mustaa jätesäkkiä. Vedän ne jalkaan kumppareiden päälle ja hyppään hyllyvältä rannalta virtaan.

Yllättävän syvää, vaikka jokipahanen on ylityskohdalla vain muutaman metrin levyinen. Kompuroituani vastarannalle heitän kahluusauvan virkaa toimittaneen koivunrangan kaverille, joka myös vetelee säkkejä jalkaansa.

Edellisiltana kämpällä tutkimme karttaa ja löysimme jahtimailta kolkan, jota emme olleet koskaan kolunneet. Loogisesti löydöstä seurasi olettama, että vanha homenokka lymyilisi juuri siellä.

Puro ei ollut ainoa kurimus matkalla metsomaille. Koillismaalainen korpimaisema on rakennettu kahdesta pääelementistä: vaaroista ja soista. Pitkään jatkuneiden syyssateiden vuoksi suot ovat hyllyvässä tilassa. Kuivimmissa paikoissa saapas uppoaa varren suita myöten ja märimmillä kohdilla tarvittaisiin kolmimetriset eräsukset. Suksia ei siihen hätään löydy, mutta Army shopista ostetut Englannin armeijan lumikengät mahtuvat reppuun.

Niillä pääsee yli pahimmista paikoista vaappuvalla Aku Ankka -tyylillä.

Soiden reunoilla näkyy vanhoja hanhimiesten tulipaikkoja. Siinä ovat äijät maanneet päiväkausia odotellen mahdollista ylilentoa.

Kuivemmilta metsäsaarekkeilta löytyy kanalintujen rypypaikkoja, maahan kaivettuja pieniä kuoppia, jossa ne ovat käyneet ottamassa hiekkakylpyjä. Veri alkaa lämmetä. Kyllä täällä tavaraa on.

Metso on kanalintumetsästäjän kuningassaalis. Paljon jahdattu, harvoin saatu. Tarkka ja herkkävaistoinen otus, joka kuitenkin joskus käyttäytyy oudon tuttavallisesti.

Joskus, kun istuu tulilla ja pälpättelee kaverin kanssa, ukkometso voi uteliaisuuttaan lehahtaa läheiseen puuhun selvittämään tunkeilijoiden henkilöllisyyttä. Kun alat hamuta asetta, ukko liitää majesteetillisen rauhallisesti kuusikon suojaan.

Vaikka lintu on iso kuin kalkkuna, se pystyy piiloutumaan kukkapuskan kokoiseen pajupensaaseen. Siellä se odottaa coolisti, että metsästäjä saapastelee ohitse ja nousee sitten kuin helikopteri suoraan ylöspäin ja katoaa takamaastoon. Hauleja sataa perään, mutta kaukaa ammuttuna ne ropisevat ukon sulkapanssarista kuin herneet.

Mies koirana. Kun saalis on metso, se haetaan vaikka uimalla.

Nyt aletaan olla pelipaikoilla. Edessä aukeaa isohko erämaajärvi, johon pistävä kuusikkoniemi on tarkoitus haravoida tiheällä kammalla.

Tuulen suunta ei ole optimaalinen, sillä se heiluttelee kuusien naavapartaa metsästäjien takaa. Parempi olisi edetä vastatuuleen, mutta nyt ei ole vaihtoehtoa. Ehkä tuuli ja pikku sade luovat metsään kuitenkin sen verran kohinaa, että metso ei mustikansyönniltään kuule tunkeilijoita.

Tikka ainakin säikähtää metsästäjiä ja pyrähtelee edellä äkäisesti säksättäen.

Ja lopulta: metso rymistelee ilmaan kuin maataistelukone niemen puolivälissä. Musta siipi vilahtaa kuusten välissä, mutta ampumatilaisuutta ei tule. Karkasikohan lopullisesti?

Pidetään pieni tauko. Annetaan linnun rauhoittua.

Niemi kapenee ja harmaa järvenselkä kajastaa jo molemmilla puolilla. Koska lintu ei ole noussut siivilleen, se todennäköisesti juoksee äänettömästi varvikon suojassa kohti niemen kärkeä.

Jahtijännitys on huipussaan. Kädet puristavat asetta, sormi varmistimella. Silmät tarkkailevat tappien nokassa etumaastoa.

Metso hyppää toisen kerran siivilleen aivan rantakivikosta ja suuntaa veden yllä takaisinpäin. Kaksi kutia ja lintu retkahtaa järveen kymmenkunta metriä rannasta.

Juoksen rantaan. Tuuli nostaa kelluvan linnun niskahöyhenet pystyyn kuin purjeen. Kohta se on jo saavuttamattomissa selällä. Potkin kumpparit jalasta. Toinen ei ehdi edes tömähtää rantakivikkoon, kun jo hyppään nakuna veteen.

Jääkylmä vesi täräyttää kroppaa kuin mojova sähköisku. Muutamalla vedolla olen linnun luona, tartun siipeen ja käännyn kohti rantaa. Liikkeet alkavat hidastua, kylmä kohmettaa. Odotan kaverin ojennettua kättä, mutta kuulenkin vain kameran sulkimen räsähtelyä. No, jääpähän omaisille mahdollisimman tuore valokuva urheasta erämiehestä.

Kun pääsen rosoisille rantakiville, voimat ovat aivan loppu, mutta ihana avantouinnin jälkeinen lämpö valtaa kehon. Elvistelen rantakivillä puoli tuntia saalista ihaillen yläruumis paljaana kuin Putin.

Yksi asia on varma: pyyn takia en kyllä olisi järveen hypännyt!

Teksti perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjamerkintöihin.

Sanne Katainen
Eräpäiväkirja säilyttää ikimuistoiset retket vuosien varrelta.
Lue lisää

Karhuja kaadettu 324 – jahti on kestänyt vajaa neljä viikkoa

Ajat muuttuvat: Kuusamon toriltakin on nykyään helpompi löytää huumediileri kuin pimeä pullo

Villisika pidetty kurissa

Vesilintujen muuttoa yritetään palauttaa luontaiseen rytmiin levähdysalueilla – metsästäjien ja lintuharrastajien yhteistyönä, vapaaehtoisesti