Erä

Hallinto-oikeus hylkäsi Luonnonsuojeluliiton valituksen Pirkanmaalle myönnetyistä karhuluvista – valittajat pettyivät oikeuden tulkintaan

Ympäristöjärjestöt eivät aio valittaa päätöksestä.
Lari Lievonen
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan karhuja oli 2 670–2 800 yksilöä ennen metsästyskauden alkua. Tämä on noin 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, jolloin karhuja arvioitiin olevan 2 300–2 500.

Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri valitti Pirkanmaalle myönnetyistä karhun kannanhoidollisista poikkeusluvista yhdessä paikallisyhdistystensä kanssa elokuussa. Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.

Pirkanmaalle oli myönnetty kolme lupaa, joista yksi Längelmäveden alueelle Orivedelle ja kaksi Mänttä-Vilppula-Ruovesi-Virrat -alueelle.

"Olemme pettyneitä hallinto-oikeuden tulkintaan. Sinänsä lupamäärät ovat pieniä, mutta lupaperusteiden tulisi silti olla kestäviä. Karhun kannanhoidollisten lupien kestävyyttä tulisi tarkastella kehittyvän kannan alueella tarkemmin ja pidemmällä tähtäimellä. Koko maan mittakaavaan perustuva arvio suojelun suotuisasta tasosta on liian karkea", piirin suurpetokoordinaattori Marjaana Laaksonen toteaa tiedotteessa.

Hän toivoo, että luvat käytetään lupaehtojen mukaisesti harkiten ja valikoiden. "Emme valita hallinto-oikeuden päätöksestä."

Lue lisää:

Luonnonsuojeluliitto valitti karhuluvista hallinto-oikeuteen ja vaatii toimenpidekieltoa – "Orivesi-Juupajoen poikkeuslupa on väärin ja riittämättömästi perusteltu"

Lue lisää

Olympia-ampuja Eetu Kallioinen viihtyy kotimaisemissa: "Lopella on kaikki mitä tarvitsen – hyvä harjoitella ammuntaa ja hyvät riistakannat metsästykseen"

Kasvavasta susikannasta nousi keskustelu Saksassa – metsästäjät vaativat nykyistä alempaa suojelutasoa, luontoväki loppua salakaadoille

Suomen suurin vieraspetohanke käynnissä – "Petopyytäjiä muistettiin pitkään vain kiitospuheissa, tämä hanke on ensimmäinen konkreettinen teko edistää pyyntiä ja luonnonhoitotyötä"

Koti-Lappi: Karhu jätettiin haavoittuneena maastoon Maltion luonnonpuistossa – Lapin rajavartiosto tutkii törkeänä metsästysrikoksena