Erä

Lintujahdissa saa harvoin saalista suoralla hyökkäyksellä – joskus kannattaa koukata

Teeri on koirattomalle metsämiehelle vaikea saalis. Se lähtee kuin tykin piipusta, matalalla ja lujaa.
Ansan viritystä. Teerenkuvat ripustetaan huurteisen suon reunaan houkuttelemaan saalis paikalle.

Ihminen pystyy pakkautumaan aika pieneen tilaan, jos on pakko. Kyyhötän sikiöasennossa suopursua ja puolukoita notkuvien mättäiden välissä. Madon syömä sieni muodostaa näkökenttäni merkittävimmän kohteen.

Äänimaailmaa puolestaan dominoi teerien siipien havina. Mustia lintuja laskeutuu ympärilleni sekä maahan että puihin.

Sitten äänet vaimenevat. Nostan varovasti katsettani maastokuvioisen lippiksen alta. Maisema näyttää tyhjältä. Lintuja ei näy missään, vaikka tiedän, että niitä kyyhöttää joka puolella. Yksikin äkkinäinen liike ja tokka pyrähtää tavoittamattomiin.

Kohta musta ukkoteeri hypähtää ilmaan vierelläni, mutta laskeutuukin saman tien takaisin mättäikköön. Pian niitä pompahtelee ylös ja alas joka puolella. Jonkinlaista kukkoilua, soidinpyrähtelyn harjoittelua, vaikka nyt on vasta syyskuun loppupuoli.

Juonemme on onnistunut. Teeret on saatu salaovelalla koukkauksella juuri siihen, mihin ne halusimme. Eivät tiedä minusta mitään!

Aamulla ei näyttänyt yhtä lupaavalta. Istuimme Maken ja Mikon kanssa huurteisen suon reunassa maastoverkon suojassa kahvitermokset ja aseet toimintavalmiina.

Kello näytti aamukuutta, mutta olisi sen arvannut kajastuksesta, joka punersi kuusikon takana itäkoillisen suunnalla. Auringonnousu oli merkki myös teerille. Ensimmäiset aloittivat pulputuksensa jossakin suon laitamilla.

Tartuin metalliseen pilliin. Kaverit virnistelivät, kun tapailin teerikukon suhahtelua.

Tarkoitus oli houkutella saalis ampumahollille pillillä ja käkkärämäntyyn ripustettujen teerenkuvien avulla. Puhaltelin posket pullollaan kuin Dizzy Gillespie. ”Tuo vois toimia Kuusamo-hotellin baarissa”, Mikko murjaisi ja hörppäsi kulauksen kuksasta.

Vaan eipä toiminut Kattaisensuolla. Teeret pulputtivat jossakin laajan suoalueen lahdekkeissa, mutta meidän kulmalla ei näkynyt edes yksinäistä tiedustelulentäjää.

Vaikka aurinko oli jo hyvän matkaa kuusenlatvojen yläpuolella, horkka alkoi ravistella istumareppujen päällä kyhjöttäviä metsästäjiä. Pakko nousta ylös ja taputella käsiä reisiä vasten. Pakko oli myös myöntää: kyttäys ei tuo saalista. Täytyy kokeilla koukkausta.

Reput heitettiin selkään ja aseet pykälään. Jos lintu ei tule metsästäjän luokse, sitä täytyy lähteä etsimään. Lähdimme kiertämään suota. Laitimmainen äijä taapersi aivan suon reunaa ja kaverit ketjussa vähän sisempänä metsässä.

Lähtihän niitä lintuja. Kaukaa ja kovalla vauhdilla. Ilma oli kirkas ja kuulas. Lintu kuulee etäältä, kun metsästäjien ketju lähestyy. Varvut hakkaavat saappaiden varsiin ja risut paukkuvat kenkien alla. Toivotonta.

Mutta syksyn kirjomista maisemista voi silti nauttia. Kun maat ovat tuttuja, moniin maastonkohtiin liittyy muistoja aikaisemmilta reissuilta.

Tässä jokivarressa sarvipää hirvisonni juoksi pitkin metsästysketjua ja kaarsi sitten takamaastoon. Saman joen rannalla yllätimme kerran tulipunaisen ketun juomassa rantakivillä. Eipä jäänyt repolainen odottelemaan, että saisin luodikon selästäni.

TuomoKarsikas
Teeri on metsäkanalinnuista eniten pyydetty laji.

Teeri on koirattomalle metsämiehelle vaikea saalis. Se lähtee kuin tykin piipusta, matalalla ja lujaa. Kun keli on tuuleton, se karkaa niin kaukaa, että metsästäjä kuulee vain siiveniskut näkemättä lintua ollenkaan.

Se syö miestä. Tarpominen tuntuu turhalta. Voi vain toivoa helpompaa saalista. Jospa vastaan tulee pyyparvi, joka pyrähtelee edessä siivet suristen tai päkättävä riekkotokka, joka ei yleensä karkaa kauas.

Autiotalo on päivän viimeinen toivo. Sen pusikkoisten peltojen reunoilla teeret yleensä viihtyvät. Kyhäämme nopean suunnitelman. Minä koukkaan peltojen taakse soiseen metsäniemekkeeseen ja kaverit kiertävät toista kautta vastaan. Jos välissä on lintuja, ne saattavat karata jommankumman hollille. Sovimme, että ammumme vain sivulle tai taakse, ettei satu vahinkoa.

Kierrän pellot kaukaa metsän suojassa, rämmin suota kohti harvapuustoista saareketta ja asetun mättäiden väliin napsimaan puolukoita. Syvän hiljaista. Zeniläisen rauhan rikkoo hetkeksi tikan naputtelu. Sekaparvi tiaisia pyrähtää saarekkeen läpi.

Kiikaroin etumaastoa ja äkkään puiden välistä Mikon punaisen lippiksen satojen metrien päässä. Sitten kuuluu haulikon pamaus. Sukellan syvemmälle mättäiden väliin, sillä arvaan, että laukauksen säikyttämiä lintuja ampaisee siivilleen.

Samassa linnut alkavatkin laskeutua ympärilleni. Kyyhötän piilossa keskellä parvea. Kuulen, kuinka sydämeni takoo ylärekisterissä. Kun teerikukot ovat tovin pomppineet ympärilläni, ponnahdan pystyyn. Puista ja maasta rämähtää ilmoille toistakymmentä mustaa lintua.

Pojat kuulevat suunnastani kaksi pamausta.

Teksti perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjamerkintöihin.

Lue lisää

Olympia-ampuja Eetu Kallioinen viihtyy kotimaisemissa: "Lopella on kaikki mitä tarvitsen – hyvä harjoitella ammuntaa ja hyvät riistakannat metsästykseen"

Kasvavasta susikannasta nousi keskustelu Saksassa – metsästäjät vaativat nykyistä alempaa suojelutasoa, luontoväki loppua salakaadoille

Suomen suurin vieraspetohanke käynnissä – "Petopyytäjiä muistettiin pitkään vain kiitospuheissa, tämä hanke on ensimmäinen konkreettinen teko edistää pyyntiä ja luonnonhoitotyötä"

Valitus valkohäntäpeuran metsästyksestä yötähtäimellä tyssäsi hallinto-oikeuteen – "Tämä oli rauhoittava viesti metsästäjille"