Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Erä

Kimmo Kuuvan mielestä villisian metsästys ei ole nopeita tuloksia vaativan ihmisen puuhaa: "Siellä saa istua 10 tuntia ennen kuin saat sen kellistettyä"

Kimmo Kuuvan mukaan villisika kuuluu Suomen luontoon.

Villisikakanta on ollut Kymenlaakson Muurikkalassa kasvussa viime aikoina. Laumoissa voi olla jopa 10-15 sikaa, pari emakkoa ja niiden porsaat. Havainnot on saatu riistakameroista.

"Se kun sika lisääntyy, niin niitä on se 7-8 porsasta, niin kuin kerralla. Sitten kun niitä emakoita on useampi. Vielä kun ne lyöttäytyy nippuun. Se on aikamoinen sakki se, kuka siellä pyörii", sanoo Kimmo Kuuva Muurikkalasta.

Kimmo Kuuvan mukaan villisika kuuluu Suomen luontoon, vaikkakin sikaruttoa pelätään. Helppoa sen metsästys ei ole.

"Siellä saa istua 10 tuntia ennen kuin saat sen sian kellistettyä. Siitä saattaa mennä taas 10 tuntia. Kohtalaisen helpolla se tulee, kun vaan jaksaa istua."

Villisikametsästyksessä pimeännäkölaitteiden käyttö on luvanvaraista toimintaa. Riistakeskukselta voi anoa luvan valovahvistimen tai lämpökameran käyttöön.

"Jokainen seura anoo itse luvan alueelleen. Pitäisikö helpottaa? Kyllä se voisi olla. Näillä alueilla missä sikoja on enempi. Jos niitä aikoo saada saaliiksi, se on yksi varteenotettava väline siihen. Silloin on helpompi löytää se sika sieltä maastosta", Kuuva sanoo.

Lue lisää

Video: Perttu Haanpään kalastus saattaa näyttää jonkun silmään välineurheilulta – "Ajattelen, että ei kannata laskee kustannuksia"

Video: Lumisella kelillä maastopyöräily kasvattaa suosiotaan – "Pääsee vähän haastamaan itseään ja näkemään hienoa luontoa"

Video: Kimmo Kuuva kertoo parhaan keinon saada villisika saaliiksi – "Ensin tulee yksi possu, ja pienen hetken jälkeen pölähtää lauma"

Video: Matti Jäppinen on suuri Inarijärven ystävä – "Siinä on hyviä kalapaikkoja vieressä"