Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Erä

Itä-Suomen poliisilla on tutkinnassa kaksi karhujahdissa tapahtunutta metsästysrikosta

Ilomantsissa ja Kontiolahdella erauskarhuina ammutut eläimet ovat tutkimusten mukaan pentukarhuja.
Lari Lievonen
Kahden kaadetun karhun osalta Itä-Suomen poliisilla on käynnissä metsästysrikostutkinta. Arkistokuva vuoden 2018 karhujahdista Ilomantsista.

Kuluvan metsästysvuoden karhunmetsästyksessä saatiin saaliiksi yhteensä 388 karhua. Jahti alkoi 20. elokuuta ja päättyi lokakuun viimeisenä päivänä.

Poikkeusluvista 204 myönnettiin Pohjois-Karjalaan, missä kaadettiin 198 karhua. Maakunnan karhujahtiin osallistui tuhansia metsästäjiä.

Kaikkia lupia ei käytetty, sillä Ylä-Karjalassa metsästäjät olivat jo hyvissä ajoin ennen kauden loppua päättäneet jättää käyttämättä kolme lupaa. Näiden lupien lisäksi kolmella alueella jäi yksi lupa käyttämättä kussakin.

Kahden kaadetun karhun osalta Itä-Suomen poliisilla on käynnissä metsästysrikostutkinta. Rikoskomisario Petri Tirronen kertoi MT:lle, että tutkimusten mukaan Ilomantsissa ja Kontiolahdella erauskarhuina ammutut karhut ovat tutkimusten mukaan pentukarhuja.

Eraus on yli 1-vuotias karhu, jota saa metsästää. Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota tutkinnoista enempää.

Lue lisää

Erätulet voi sytyttää kunnon roihun

Ahmakanta on vahvistunut 20 viime vuoden aikana – Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan eläinmäärä oli kevättalvella 390–400 yksilöä

Poliisi lopetti suden Kankaanpäässä tiistaina – pyöri toistuvasti tuotantoeläintilan pihapiirissä

Eräpartion ja paikallisten kohtaamisissa eivät tunteet kuohu – rikosylikomisario toivoo, että SusiLife-hankkeen päättyminen vuonna 2025 ei päätä eräpartiotoimintaa