Erä

Video: Majavaa ei koskaan pidä ampua veteen ruutiaseella – näin Jahtikuksa onnistui taljajousella

Erä 09.05.2018

Jahtikuksa kävi Parikkalassa, kanavan varressa, toteamassa majavanpyynnin haasteet.


Jahtikuksa
Majavat muokkaavat ympäristöään tehokkaasti kaatamalla puita ja rakentamalla patoja.

Kanadanmajava on tulokaslaji. Kun majavat metsästettiin Suomesta loppuun, päätettiin tilalle tuottaa uusia majavia Kanadasta. Tuolloin ei kukaan osannut arvata, että kyseessä on kokonaan eri majavalaji.

Sittemmin kanadalaisserkku menestyi ja lisääntyi. Voittokulku jatkuu. Nyt näyttää siltä, että kanadanmajava vie jo elintilaa sittemmin Suomeen palautusistutuksin siirretyltä alkuperäiseltä euroopanmajavalta.

Jahtikuksa kävi Parikkalassa, kanavan varressa, toteamassa majavanpyynnin haasteet. Riistaa alueella oli ja majavakin nähtiin. Aseena oli tällä kertaa taljajousi. Passipaikka oli oikein valittu, mutta ainoa näyttäytynyt majava oli sekin risujen takana. Silloin ei nuolta voi lähettää. Haavoittamisen tai huonon osuman riski on liian suuri.

Jousella metsästettäessä on päästävä lähelle. Majavan metsästyksessä tämä tarkoittaa sitä, että metsästäjä sijoittuu tuulen alle. Oletetun uintireitin varteen tai syömäpaikan läheisyyteen. Aivan oikein. Majavaa ei koskaan pidä ampua veteen ruutiaseella, koska saalis voidaan menettää. Jousen etuna majavajahdissa onkin se, että nuolessa olevan siiman avulla saalis saadaan talteen.

Lue lisää:

Video: Näin sujuu pienpetojen luolapyynti