Erä

Kynänmittainen sintti voi olla arvokas saalis kalabongaajalle – "Suomi on loistava fongausmaa"

Erä 24.06.2018

Fongaus on suosiotaan kasvattava kalastuksen laji, jossa pienetkin saaliit voivat olla suuri ilonaihe.


Juho Leskinen
Fongatessa oppii kärsivällisyyttä, Paula Saarikoski kertoo. Myös kalan sielunelämässä ja elintavoissa riittää opeteltavaa: Helsingin Mustikkamaalla koukkuun tarrasi odotetusti särki, mutta usein kalat myös osaavat yllättää.

Harvan kalamiehen parhaat kalastusmuistot liittyvät kynänmittaiseen sinttiin. Antti Saarikosken liittyvät, mutta hän onkin vähän erilainen kalamies.

Kala oli vaskikala, jonka suurimmatkin yksilöt ovat alle 15-senttisiä. Harva on edes nähnyt sitä, saati napannut.

”Olimme lopettamaisillamme yökalastusta, kun näin vaskikalan piileskelemässä rakkolevän seassa.”

Saarikoski etsi pieniä kaloja otsa­lampun valossa. Niin löytyy esimerkiksi liejutokkoa. Vaskikalaa hän ei kuitenkaan osannut odottaa. Syötiksi riitti fileeraus­veitsellä leikattu toukan­palanen.

Antti ja hänen vaimonsa Paula Saarikoski ovat fongareita eli kalabongareita.

He myös kilpailevat lajissa yhdessä joukkuenimellään Heittokala Tarantellat.

Millainen harrastus kalabongaus on Suomessa, leväisen meriveden ja arkisten ahventen maassa?

Suomi on loistava fongausmaa, Paula kehuu.

”Täällä on erilaisia ja vielä kohtuullisen puhtaita vesistöjä. Yksin Helsingin vesialueilta löytyy 60 eri kalalajia.”

Monen fongaajan vuoden kohokohtia on kalamaraton. 24-tuntista koitosta kutsutaan myös Suomen haastavimmaksi kalastuskilpailuksi.

”Neljältä yöllä tulee yleensä fiilis, että ei jaksa enää. En tykkää energiajuomista, mutta kyllä se pitää siinä tilanteessa pirteämpänä”, Paula virkkoo.

Tämän vuoden maratonissa Tarantellat saivat vuorokaudessa 23 lajia. Voitto meni Saloon 28 lajilla.

Ennen maratonia tehdään suunnitelma, mitä etsitään ja mistä. Esimerkiksi Keravanjoesta haetaan yleensä töröä. Silti huolellisetkin suunnitelmat on välillä hylättävä.

Fongaus, kuten kalastus muutenkin, on pohjimmiltaan intuitiolaji.

”Vaikka nostit eilen kiiskeä tietystä paikasta, seuraavana päivänä voit odottaa seitsemän tuntia eikä se kiiski tule.”

Siinä osa lajin jännityksestä piileekin.

Kun jonkun kalan saa ensi kertaa, fongari saa siitä elämänpisteen eli eliksen.

Tuusulanjärvestä Tarantellat yhyttivät ankeriaan. Ankerias oli Paulalle elis­pinna, suuri hetki.

”Ankerias ei ole helppo. Se tuli noin kello 1.40 yöllä, kun järvellä oli päivystetty monta tuntia.”

Elispinnoista puuttuvat vielä ainakin viisipiikki ja liejutokko.

”Vaskikalan haluaisin sekä harjuksen. Yhden harjuksen sain, mutta se oli alamittainen”, Paula kertoo.

Nostetut kalat pyritään joko lopettamaan heti tai palauttamaan veteen.

Viilattavaakin fongauksessa olisi, ­Paula pohtii.

”Vaarantuneista ja uhanalaisista lajeista alamittaisetkin tulisi voida laskea lajipisteisiin.”

Ahti tarjosi Paulalle parastaan Kotkan maratonissa, kun syöttiin kävi 63-senttinen meritaimen.

”Kirjolohipinnaa haettiin. Huomattiin, ettei tämä olekaan kirre vaan meritaimen – ja vielä mittakala!”

Muisto on tosin kaksijakoinen. Kalan saannin ehti tuskin tajuta, kun se jo piti laskea takaisin veteen.

Lajikirjoa laajentaakseen kannattaa harrastaa kotimaanmatkailua. Kirjo­eväsimppua löytyy Keski-Suomesta ylöspäin.

Harjuksia varten pariskunta on suunnitellut matkaa Lappiin.

”80-luvulla turskaa tuli Itämereltä pilvin pimein. Harmittaa, ettei niin enää ole. Se vaatisi suolapulssin”, Paula mainitsee.

Lajin ytimessä on lajien erottaminen. Haastetta on esimerkiksi särkikalojen tunnistuksessa: on turpaa, säynettä ja vimpaa.

Saadakseen mahdollisimman paljon eri kaloja on lisäksi tiedettävä niiden elintavat.

Esimerkiksi toutain tulee alkukesästä kosken suulle hetkeksi ja lähtee kudun jälkeen merelle, fongaajan ulottumattomiin.

Huumoriakaan ei lajista puutu.

Antilla on hallussaan suurimman liejutokon suomenennätys, 43 milliä!

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT