Erä

Verkkokalastuskielto päättyy kuun vaihteessa Saimaalla

Erä 30.06.2018

Norpille vaarallisia pyydyksiä ei silti saa käyttää.


Verkkokalastuskielto on ollut voimassa huhtikuun puolivälistä alkaen.

Kuuttien suojelemiseksi tarkoitettu verkkokalastuskielto päättyy kesäkuun lopussa Saimaan norppa-alueilla.

Rajoitusalueella ei silti saa edelleenkään kalastaa saimaannorpalle vaarallisilla pyydyksillä, kuten riimu- ja vahvalankaisilla verkoilla ja löysänieluisilla katiskoilla ja merroilla. Ely-keskuksen mukaan rysien, mertojen ja katiskojen nielu ei saa venyä missään olosuhteissa yli 15 sentin.

Verkkokalastuskielto on ollut voimassa huhtikuun puolivälistä alkaen. Poikkeuksena siitä olivat alle 22 millin solmuvälin muikkuverkot.

Rajoitusalue Saimaalla on noin 2 600 neliökilometriä. Kalastusrajoitukset perustuvat Pohjois-Savon ely-keskuksen ja osakaskuntien välisiin sopimuksiin sekä valtioneuvoston asetukseen niillä alueilla, joilla sopimusta ei ole voimassa.

Osakaskunnille maksetaan vuosittain sopimuskorvausta 1,4 euroa hehtaarilta. Maa- ja metsätalousministeriö on varannut korvauksiin vuosittain noin 400 000 euroa.

Metsähallitus arvioi viime vuonna, että saimaannorppia oli noin 370–380 ja kuutteja syntyi 83. Norppakanta on levittäytynyt hitaasti sen entisille elinalueille, kuten Puruvedelle, Etelä-Saimaalle ja Pohjois-Karjalan Pyhäselälle.

Ympäristöjärjestö WWF onkin vaatinut, että verkkokalastuksen uhkaa saimaannorpille Puruvedellä on pienennettävä samalla periaatteella kuin koko muulla saimaannorpan esiintymisalueella Saimaalla.