Erä

"Palvelut keskitetään sinne missä niitä käytetään" – vähällä käytöllä olevat retkikohteet siirtyvät vapaaehtoisten hoidettavaksi

Erä 07.07.2018

Metsähallituksen luontopalveluiden kutistuva budjetti siirtää taukopaikkoja ja muuta retkeilyverkostoa uusiin käsiin. Luontopalvelut keskittyy suosittuihin kohteisiin.


Puretun taukopaikan tai poistettujen pitkospuiden merkinnät pyyhitään myös Metsähallituksen kartoista ja verkkopalveluista.

Suomen luontoa rikastavan retkeilyverkosto on paikoittain purkukunnossa. Metsähallituksen omistamien pitkospuiden, laavujen ja muiden ulkoilurakennelmien korjausvelka on ylittänyt 40 miljoonaa euroa.

Metsähallituksen luontopalvelut on vastuussa retkeilyverkoston kunnosta ja ylläpidosta. Hoidettavien kohteiden määrän kasvaminen on kuitenkin pakottanut miettimään, mihin raha riittää.

”Vastuualueiden määrä ja suhde muuttuu. Suomeen on perustettu uusia kansallispuistoja ja suojelualueita. Ne lisäävät hoitovastuuta. Myös Puolustusvoimien ja Museoviraston kohteita on tullut hoidettavaksemme”, kertoo luontopalvelujohtaja Timo Tanninen.

Ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön luontopalveluille myöntämä rahoitus on lisäksi laskemassa tulevassa budjetissa noin neljällä miljoonalla eurolla. Tannisen mukaan olemassa olevaa infraa on pakko harkita uudelleen.

Sopeuttamistoimina luontopalvelut lakkaa ylläpitämästä noin viidennestä nykyisestä palveluvarustuksestaan. Tämä tarkoittaa arviolta 414 kohteesta luopumista.

Kyseiset paikat ovat vähällä käytöllä. Niissä vierailee noin kolme prosenttia luontopalveluiden hoidossa olevien retkeilykohteiden käyttäjistä.

Luontopalveluiden erikoissuunnittelijan Rami Tuominiemen mukaan ajatuksena on kohdentaa rahoitusta sinne, missä sillä on eniten käyttöä.

Suomessa on meneillään kansallispuistobuumi. Viimeisimpänä kansallispuistojen listaan on lisätty Ylä-Kainuussa, Suomussalmen kunnan alueella sijaitseva Hossa.

Aiemmin valtion retkeilyalueena tunnettu Hossa sai kansallispuiston asema osana Suomen satavuotisjuhlavuotta.

Kansallispuistoksi julistamisen jälkeen Hossan kävijämäärä kasvoi kaksinkertaiseksi. Vastaava kehitys on nähtävissä myös Suomen muiden kansallispuistojen kävijämäärissä.

Vuonna 2001 kansallispuistoissa vieraili hieman yli 850 000 ihmistä. Vuonna 2017 määrä oli jo yli kolme miljoonaa. Samassa ajassa Suomeen on perustettu kymmenen uutta kansallispuistoa.

Vuoteen 2016 tämä näkyi myös käytettävissä olevan rahan määrässä. Luontopalveluiden budjetti oli tuolloin reilut 37 miljoonaa euroa. Ensi vuonna käytettävissä on 29 miljoonaa, vuonna 2020 summa saattaa laskea 28 miljoonaan.

”Samaan aikaan valtio haluaa investoida matkailuun, jonka yksi kivijalka on luonto. Matkailun kasvutarpeisiin ei voida vastata, jos palveluvarustukseen ei satsata”, Tuominiemi sanoo.

Rami Tuominiemen mukaan vähenevä rahasumma pyritään käyttämään mahdollisimman vaikuttavasti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että eniten kävijöitä keräävien kohteiden ulkopuolella sijaitsevaan retkeilyverkostoon tullaan kohdistamaan aiempaa vähemmän varoja.

”Perusverkosto jää, mutta rahoitus on mietittävä kuntoon myös sen osalta”.

Seurauksena osa kohteista jää vaille huoltoa. Lahoavat rakenteet ovat retkeilijöille turvallisuusriski. Siksi vaihtoehtoja jää vain muutama. Joko taukopaikan rakenteet puretaan tai jokin vapaaehtoinen taho ottaa kohteen huollettavakseen.

Enimmäkseen nämä tahot ovat olleet yhdistyksiä, mutta myös jotkin kunnat ovat ilmaisseet kiinnostustaan.

”Purettavien kohteiden osalta puhutaan selkeistä tapauksista. Osassa on mahdollisesti jo ovessa lappu, joka kieltää käyttämästä kohdetta. Laki määrittää, että joko kohdetta voi käyttää, tai sitten kohdetta ei ole.”

Jos muuta vaihtoehtoa ei ole, taukopaikan rakenteet puretaan tai siirretään muualle. Lahoavia laavuja, tyhjiä halkovajoja tai tyhjentämättömiä ulkokäymälöitä ei jätetä luontoon oman onnensa nojaan.

”Useimmiten poistetaan vähällä käytöllä olevat, jatkuvaa huoltoa vaativat rakennelmat kuten tulentekopaikat ja käymälät”, kertoo luontopalveluiden hankintapäällikkö Matti Mäntynen.

Halkojen toimitus paikalle loppuu, samoin käymälän huolto. Puretun taukopaikan tai poistettujen pitkospuiden merkinnät pyyhitään myös Metsähallituksen kartoista ja verkkopalveluista.

Koska kalusteet ovat pääosin puuta, ne voidaan sahata paloiksi ja siirtää lähimmälle taukopaikalle polttopuuksi. Vaihtoehtoisesti ne jätetään luontoon odottamaan talven saapumista, ja noudetaan moottorikelkalla talteen.

Mäntysen mukaan kyse ei ole niinkään säästöistä kuin yrityksestä kohdentaa resurssit kysynnän mukaan.

Retkeilyverkostoa rakennettiin osana 1990-luvun valtion työllistämisohjelmaa. Luonnon armoilla olevat rakenteet vaativat säännöllistä huoltoa. Jos huoltoa ei tule, rakenteet alkavat rapistua. Syntyy korjausvelkaa, niin kuin nyt on käynyt.

Velkaa on kertynyt siinä määrin, että sitä ei ole mahdollista ratkaista pelkällä huollettavien kohteiden karsimisella. Velan vähentämisestä on käytävä erillisiä neuvotteluita.

Erikoissuunnittelija Rami Tuominiemen mukaan kaikkein huonokuntoisimpien kohteiden purkamisella voidaan silti säästää rahaa.

”Jos huonokuntoinen kohde puretaan, sitä ei tarvitse täydellisesti peruskorjata. Silloin säästetään toteutumattomissa kustannuksissa.”

Tuominiemi sanoo, että kohteiden purkamispäätöksiä ei tulla tekemään kevyin perustein. Hänen mukaansa kaikki purkutoimet on voitava perustella jälkikäteen.

”Mielellään emme lähde näitä purkamaan”, kertoo Jouni Kosonen.

Hän toimii puistonjohtajana Oulun ja Pohjanlahden alueella. Kososen mukaan luontopalvelut tahtoisi kyllä pitää huolta kohteista, mutta rahat eivät riitä.

Kosonen ei ole tunteineen yksin. Luontopalveluiden kenttäjohtajat ja puistonhoitajat muualtakin Suomesta pitäisivät mieluusti retkeilyverkoston käyttökuntoisena.

Monessa paikassa onkin purkamisen sijaan pyritty löytämään vapaaehtoisia tahoja, joiden kanssa luontopalvelut solmii niin kutsutun kummisopimuksen.

Kummisopimuksilla luontopalvelut voi siirtää taukopaikan huollon ulkopuoliselle taholle, esimerkiksi kyläyhdistykselle. Viimekätinen omistusoikeus säilyy kuitenkin Metsähallituksella.

Huollon järjestävä taho toimittaa paikalle polttopuita ja tyhjentää käymälät. Lisäksi esimerkiksi laavujen ja pitkospuiden kunnosta on pidettävä huolta. Kummisopimuksen ohella on mahdollista tehdä ylläpitosopimus. Ylläpitosopimuksessa huollettava kohde säilyy Metsähallituksen taseessa.

Sopimuksia on tehty viimeisten vuosien aikana ympäri Suomea. Esimerkiksi Peräpohjolan, Sisä-Suomen, Pohjanlahden ja Porin seuduilla on solmittu joko ylläpito- tai kummisopimuksia.

Kotkasta Kokkolan eteläpuolelle ylettyvän alueen kenttäpäällikkönä toimivan Anssi Riihiahon mukaan sopimukset saavat useimmiten alkunsa paikallisten huolesta.

”Jos esimerkiksi huonokuntoinen laavu on asetettu käyttökieltoon, paikalliset asukkaat ovat kyselleet, miten voivat auttaa. Nämä kohteet voivat olla käyttömääriltään vähäisiä, mutta paikallisille ne ovat tärkeitä.”

Riihiahon mukaan alueella on olemassa kymmenen valmista tai tekeillä olevaa kummisopimusta. Näistä kohteista kolme tai neljä on sellaisia, jotka olisi todennäköisesti purettu.

Myös Sisä-Suomen alueella sopimuksia on jo solmittu. Lisäksi ”useita on valmistelussa”, kertoo alueella puistonjohtajana toimiva Tuula ­Peltonen.

Oulun ja Pohjanlahden seudulla sopimuksia ei vielä ole valmiina, mutta luontopalvelut on esitellyt alueen kunnille mahdollisuutta kummisopimuksiin, puistonjohtaja Jouni Kosonen kertoo.

Myös Peräpohjolan puistoalueella on tehty muutamia ylläpitosopimuksia, kertoo kenttäpäällikkö Olli ­Vainio.