Erä

Ministeriö esittää metsäkanalintujen metsästysaikoihin pidennystä – jahti voisi jatkua suuressa osassa maata marraskuuhun asti

Esitys perustuu siihen, että lintukannat ovat kesän laskentojen perusteella vahvistuneet merkittävästi.
Markku Ruokanen
Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että metsäkanalintujen metsästystä voisi tänä vuonna jatkaa marraskuun 10. päivään asti suuressa osassa maata.

Metsäkanalintujen metsästysaikoihin esitetään pidennystä. Maa- ja metsätalousministeriön lausunnolle lähteneessä esityksessä metson, teeren ja pyyn metsästysaikaa esitetään jatkettavaksi suuressa osassa maata marraskuun 10. päivään asti.

Etelä- ja Keski-Lapissa metson metsästysaika jatkuisi joulukuun 10. päivään.

Aiemmin metsästysaika on tyypillisesti päättynyt lokakuun lopussa. Urosteeren ja urosmetson talvimetsästystä tammikuussa ei kuitenkaan esitetä sallittavaksi missään päin maata.

Pidennys on mahdollinen keväällä tehdyn metsästysasetuksen muutoksen ansiosta.

Ministeriön esitys perustuu siihen, että lintukannat ovat kesän laskentojen perusteella vahvistuneet merkittävästi; metson, teeren ja pyyn osalta jopa noin 40 prosentilla.

Kevään hyvien sääolojen lisäksi lintukantojen vahvistumisen taustalla on osaltaan myös se, että metsästysajat olivat viime vuonna tavallista lyhyemmät.

Kanalintukannat vaihtelevat luonnostaan voimakkaasti, edellinen vastaava huippuvuosi oli vuonna 2011. Kun kanta on vahva, se kestää paremmin metsästystä, todetaan ministeriön tiedotteessa.

Esitykseen voi jättää lausuntoja 23.8. asti.

12.30 Juttuun lisätty linkit esitykseen kuuluvista kartoista, jotka sisältävät metsästysajat.

Esitys metson metsästysajoista

Esitys teeren metsästysajoista

Esitys pyyn metsästysajoista

Esitys riekon metsästysajoista

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hirvenmetsästys jatkuu tammikuun 15. asti ilman koiria, mutta ei vilkkaana

Video: Kanalintusyksy 2018 oli mielenkiintoinen – pyyntiaika piteni, kannat elpyivät ja metsästäjät toivovat malttia

Metsästäjä kiittelee pidennettyä kanalintukautta – "Metsässä on ollut rauhallista, ei ole ollut sellaista tungosta"