Erä

Monta pantasutta mykkänä – poliisilla ei ole rikosepäilyjä tai tutkintoja meneillään

Erä 11.09.2018

Pantasusien liikkeitä voi seurata riistahavainnot.fi -palvelun kautta.


Ilpo Kojola
Arkistokuvassa pannoituksessa Sonkajärven lauman alfauros vuodelta 2012.

Tällä hetkellä riistahavainnot-palveluun päivittyy kymmenen pantasuden tiedot. Usean pantasuden tiedot puuttuvat.

Tutkimuksen mukaan susien laiton pyynti kohdistuu voimakkaimmin pantasusiin. Ainakaan Itä-Suomen alueella ei ole syytä epäillä, että vailla paikannustietoa oleviin susiin olisi kohdistunut rikosta, sanoo Itä-Suomen poliisin ylikomisarion Harri-Pekka Pohjolainen.

"Tällä hetkellä meneillään ei ole yhtään pantasusiin liittyvää esitutkintaa."

Yhden tänä vuonna Kuhmossa pannoitetun Saunajärven-lauman suden pannan viimeisin havainto on toukokuulta Venäjän puolelta.

Lieksan Valamon-lauman pannoitetun suden viimeisin paikannustieto on peräisin huhtikuulta Pielisen heikoilta jäiltä.

Yksi Nurmeksen Panjan-lauman susi on pudottanut pantansa kesällä, toisen Panjan-lauman suden panta ei ole päivittynyt kesäkuun jälkeen.

Myös yhden Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä pannoitetun Nurmesperän-lauman suden viimeisin paikannustieto on kesäkuulta Haapajärveltä.

Haapajärven poliisista vahvistetaan, että myöskään Nurmesperän-lauman pannoitettuun, mutta vailla paikannustietoja olevaan suteen liittyen ei ole tutkintaa meneillään.

Pantasusien liikkeitä voi seurata riistahavainnot.fi -palvelun kautta. Lähtökohtaisesti kunkin suden paikannushavainnot päivittyvät palveluun seitsemän tunnin välein.

Päivittymishetkellä tieto voi tuoreimmillaan olla alle minuutin vanhaa.

Jotta paikannus onnistuu, eläimen on oltava riittävän avoimessa maastossa. Palvelussa kerrotaan, mikäli paikannus on yli kaksi viikkoa vanha.

Verkkopalvelussa ei esitetä eläimen tarkkaa sijaintia, vaan Suomi on jaettu 5 x 5 kilometrin ruutuihin. Palvelussa esitetään, missä ruudussa pannoitettu susi on ollut viimeisimmän sijainnin perusteella.

Paikannuspalvelu sulkeutuu, kun suden lisääntymisaika alkaa helmikuussa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT