Erä

Hukkatiimin koirat tekevät susihavaintoja Pohjois-Karjalassa suden hajun perusteella

Erä 08.11.2018

Todisteita koirien toimivuudesta on lukuisia. Alueilla, missä koirat ovat ilmaisseet suden hajun, on saatu myös näköhavaintoja.


Lari Lievonen
Suden hajun ilmaisuun opetettu toimiva koira on hyvä työkalu susien liikkeiden havainnointiin. Tällaista työkalua voi käyttää tarkistamaan esimerkiksi metsästys- ja koemaastoja tai maatilojen ympäristöjä, sanoo Irene Turunen, Hukkatiimin perustaja (vas.). Hänen koiransa lyhytkarvainen collie Hymmi on Hukkatiimissä. Hukkatiimissä on mukana myös Kirsi Loijas labradorinnoutaja Charmi (kesk.) sekä Piia Lehikoinen ja rottweiler Armi.
Suden hajun ilmaisuun opetettu toimiva koira on hyvä työkalu susien liikkeiden havainnointiin. Tällaista työkalua voi käyttää tarkistamaan esimerkiksi metsästys- ja koemaastoja tai maatilojen ympäristöjä, sanoo Irene Turunen, Hukkatiimin perustaja (vas.). Hänen koiransa lyhytkarvainen collie Hymmi on Hukkatiimissä. Hukkatiimissä on mukana myös Kirsi Loijas labradorinnoutaja Charmi (kesk.) sekä Piia Lehikoinen ja rottweiler Armi.
Lari Lievonen
Ranuan eläinpuisto on toimittanut Irene Turusen ja Hukkatiimin käyttöön hajuerottelun koulutuksen susien lumivirtsaa.
Ranuan eläinpuisto on toimittanut Irene Turusen ja Hukkatiimin käyttöön hajuerottelun koulutuksen susien lumivirtsaa.

KONTIOLAHTI

Hukkatiimin koirat tekevät susihavaintoja hajun perusteella Pohjois-Karjalassa

Todisteita koirien toimivuudesta on lukuisia. Alueilla, missä koirat ovat ilmaisseet suden hajun, on saatu myös näköhavaintoja.

Hevoset tai lampaat ovat taas rynnänneet aitalankojen läpi, talon koira käyttäytyy oudosti. Talon väellä saattaa olla mielessä, että alueella liikkuu jokin suurpeto, mutta näköhavaintoja ei ole eikä liioin kunnollisia jälkiä.

Pelko eläinten ja ehkä myös lasten puolesta herää. Kun epäilyksistä puhuu jollekin, tulee täystyrmäys. Epäilyksiin ei uskota ja pelkoa ylenkatsotaan.……

"Idea kouluttaa koira ilmaisemaan suden haju sai alkusysäyksen olosuhteista, joissa perheeni kanssa aiemmin asuin", kertoo Joensuun Enossa asuva koirapalveluyrittäjä ja opettaja Irene Turunen. Hän halusi todistaa, että susiongelma oman kodin ja naapurin ympäristössä oli todellinen.

"Tajusin, että minullahan on työkalut tilanteen ratkaisemiseksi. Minulla on koira ja osaamista valjastaa koiran hajuaisti hyötykäyttöön. Kävin lukuisia keskusteluja emeritusriistantutkija Kaarlo Nygrenin kanssa ja pohdimme, millä keinoilla koiraa kannattaa kouluttaa suden hajun ilmaisijaksi."……

Koirien hajuaistin hyödyntäminen laajenee koko ajan. Jo nyt virkakoirat etsivät muun muassa huumeita, rahaa, tupakkaa, ruumiita, miinoja, räjähteitä, lihatuotteita ja jäljestävät rikollisia.

"Perusidea kaikessa hajuerottelun koulutuksessa on sama. Koulutuksen tarkoituksena on opettaa koiralle haju, jonka se tunnistaa ja ilmaisee muiden hajujen joukosta", kertoo Turunen.

Suden hajun ilmaisun opetuksessa ensimmäinen haaste oli löytää varmasti sudesta peräisin oleva haju, joka ei sisältäisi mitään muita hajulähteitä.

"Ranuan eläinpuistosta löytyi yhteistyöhalua ja he ovat keränneet meille susien lumivirtsaa, jossa ei ole muita hajulähteitä."………

Ensimmäisenä opetettavasta hajusta tehdään koiralle positiivinen asia. Positiivisella vahvistamisella, palkkion avulla haju muuttuu mielenkiintoiseksi ja tavoiteltavaksi.

Koulutettu koira on aina työskentelytilassa, sanoo Kirsi Loijas. Hänen labradorinnoutajansa Charmi on Hukkatiimin jäsen, mutta ensisijaisesti se on koulutettu Loijakselle kuulo- ja diabeteskoiraksi.

Suden haju oli kolmas haju, joka Charmille opetettiin. Hajuerottelu-opetus aloitettiin aniksella ja toisena vuorossa oli haju, joka syntyy matalasta verensokerista.

Hukkatiimi perustettiin vuonna 2016. Nyt koulutettuja koiria ohjaajineen on yhteensä kymmenen. Palveluskoiraharrastaja Piia Lehikoinen on yksi alusta asti mukana olleista koiranohjaajista.

Hukkatiimiläisten koirien susi-ilmaisuista tiedotetaan kaikille avoimen Hukkatiimin Facebook-sivun kautta. Havaintojen tarkoituksena ei ole lietsoa paniikkia vaan välittää puolueetonta tietoa.

Sekä Lehikoinen että Turunen korostavat, että Hukkatiimi ei edusta mitään ääripäätä susikeskustelussa vaan uudenlaista ajattelua ja työkalua.

Hukkatiimiläisten toiminta on saanut osakseen epäilyjä, vähättelyä ja mollaamista.…

Todisteita koirien toimivuudesta on kuitenkin lukuisia. Alueilla, missä koirat ovat ilmaisseet suden hajun, on saatu myös näköhavaintoja. Näköhavainnot ovat erittäin arvokasta lisätietoa ja varmistusta hajuilmaisun tueksi.

"Me emme jäljestä susia koiriemme kanssa. Tämä on vapaaehtoistyötä ja käymme koirien kanssa pyynnöstä alueilla, missä susien on epäilty liikkuneen", korostaa Turunen.

Hän ja Lehikoinen toteavat, että paras kiitos vapaaehtoistyölle on, jos ilmoitetun havainnon ansiosta joku ei päästä metsästyskoiraa irti maastoon, missä susihavainto on tehty ja edes yksi koiravahinko saadaan torjuttua.…

Koiran hajuilmaisun todistearvo on isompi kuin jälkihavainnon, sanoo Turunen.

"Koiran hajuaisti on kiistaton, kun taas muutamien jälkien perusteella jäljen tekijän tunnistaminen kiistatta sudeksi on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta."

Turunen huomauttaa, että vaikka opetus tapahtuu virtsalla, koira oppii nopeasti yleistämään hajun koskemaan koko sutta, eli se reagoi suden hajuun kokonaisuudessaan.

Hän myös painottaa, että koirien koulutus ei ole pelkästään virtsan varassa. Hukkatiimiläiset kiertävät ympäri maakuntaa susihavaintopaikoilla.

Suden hajun ilmaisuun opetettua koiraa ei käsketä tekemään mitään, vaan sille opetetun hajun haistaminen tarkoittaa automaattisesti, että se ilmaisee sen, selittää Loijas.

Ilmaisukäytös opetetaan koiralle erikseen. Koira voi ilmaista hajuhavainnon menemällä maahan, istumalla tai kuonokosketuksella.

Taitojen karttuessa lisätään mukaan muita verrokkihajuja, joiden joukosta koiran on ilmaistava haluttu haju. Kontrolloidut maastoharjoitukset ovat osa koulutusta. Hajulähde piilotetaan ohjaajan tietämättä jonnekin ja koiran on ilmaistava se.…

Turunen toivoo, että Hukkatiimin koirien osaamista hyödynnettäisiin vielä nykyistä laajemmin. Kesäkuussa julkaistun suden kanta-arvion tekemisessä hukkatiimiläisten koirien ilmaisuja on jo hyödynnetty.

"Koirat voisivat käydä tekemässä tarkastuksia esimerkiksi lasten koulureittien varrella tai kotieläintilojen läheisyydessä. Haluamme kehittää toimintaa, ja seuraava vaihe on laatutarkkailujärjestelmän perustaminen, jolla ylläpidettäisiin tiimiläisten koirien työskentelytaitoja.