Erä

Vuoden kalastusseura taistelee harrastuksen ukkoutumista vastaan – turkulaisseurassa aikuiset ovat vain kannatusjäseniä

Erä 26.11.2018

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö (SVK) palkitsi syyskokouksessaan Palatsi Fishing Team ry:n vuoden kalastusseurana.


Sanne Katainen
Vuoden kalastusseuraksi valittu turkulainen Palatsi Fishing Team järjestää leirejä, kalastusviikonloppuja ja kerhotoimintaa.

Turkulainen kalastusyhdistys Palatsi Fishing Team tunnetaan erityisesti siitä, että se on Suomen ensimmäinen vain nuorisotoimintaa varten perustettu kalastusseura.

Nuoret, alle 18-vuotiaat ovat Palatsi Fishing Teamin varsinaisia jäseniä ja aikuiset sen kannatusjäseniä. Nuorisojäsenet osallistuvat aktiivisesti myös yhdistyksen hallituksen toimintaan.

Idea nuorten varaan rakentuvasta seuratoiminnasta on kantanut ja ollut toimiva jo 1990-luvulta alkaen aina näihin päiviin saakka, SVK:n tiedotteessa kerrotaan.

Vuoden kalastusseuran nimennyt SVK:n viestintätoimikunta toteaa valintaperusteluissaan, että monien seurojen keski-ikä tahtoo nousta vuodella joka vuosi. Palatsi Fishing Team sen sijaan on kyennyt pitämään ison osan jäsenistään nuorina, vaikka seura itse lähestyy jo ”keski-ikää”.

Palatsi Fishing Team järjestää leirejä, kalastusviikonloppuja ja kerhotoimintaa. Seuran puheenjohtajan Janne Korpisen mukaan valinta vuoden kalastusseuraksi tuntuu erityisen hienolta siksi, että kyseessä on tunnustus nuorten kalastusharrastuksen eteen tehdystä työstä.

SVK valitsi vuoden kalastusseuran nyt neljännen kerran. Ennen Palatsi Fishing Teamia saman tunnustuksen ovat saaneet vuodesta 2015 lähtien Sodankylän Perhokalastajat, Tuusulanjärven Urheilukalastajat ja Lesnan Naputtajat. Vuoden kalastusseura saa nimityksestä tulevan maineen ohella kunniakirjan ja 500 euron suuruisen palkinnon.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT