Erä

Erävideo: Peurakytiksellä Tyrväällä – "Mihinkäs minä oikein osuin?"

Peuroja rupesi näkymään heti kun vähän alkoi hämärtää. Toinen tai kolmas saapuva naaras pysähtyi sitten oikealle kohdalle.
Olli Kangas
Ruokintapaikalla on vilskettä paksun lumen aikaan.

Etelä-Tyrvään erämiesten alueella on vankka peurakanta. Niin vankka, että seuran puheenjohtaja toivottaa jo muutaman ilveksenkin tervetulleeksi talkoisiin kantaa säätämään.

"Kyllä tänne pari ilvestäkin mahtuu, niin paljon on peuroja", toteaa puheenjohtaja Heikki Viikari.

Peuroja on toki metsästetty ahkerasti, mutta kyttääminen on työläs laji, jos lasketaan kyttäystunnit ja muut työtunnit, joita onnistuminen edellyttää. On ruokintapaikan hoitoa, ampumakopin ylläpitoa ja tietenkin saaliin käsittely ja siihen liittyvien tilojen ja välineiden ylläpito.

Kävimme Tyrväällä jo syksyllä. Silloin vierailimme naisten jahtiviikonlopussa, joka oli todella täynnä hienoja tilanteita. Nyt pääsimme kyttäyskeikalle samoille seuduille.

Itse kukin voi päättää, mitä mieltä on peurakannan kasvusta ja mikä olisi se oikea tiheys. Kyttääjäämme Olli Kangas oli iloinen, että peuroja rupesi näkymään heti kun vähän alkoi hämärtää. Toinen tai kolmas saapuva naaras pysähtyi sitten oikealle kohdalle.

"Eihän se paikalleen pudonnut vaan ryntäsi pois näköpiiristä, mikä aiheuttaa aina harvakseltaan ampuvalle metsästäjälle pientä jännitystä – mihinkäs minä oikein osuin….?"

Videolta selviää, miten kävi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Video: Tällainen eläjä on kultasakaali

Video: Upea riekkoretki tunturiin jätti ilman saalista – kieppi löytyikin kämpän vierestä

Autoilijan riski törmätä eläimeen on kasvanut Etelä-Suomessa kolmessa vuodessa lähes 50 prosenttia