Erä

Video: Tällainen eläjä on kultasakaali

Virossa kanta on voimakas ja lisääntymiskykyinen, kerrotaan Viron metsästäjäliitosta.
Viron metsästäjäliitto

Sakaalista ei ole toistaiseksi yhtään varmaa havaintoa Suomesta. Viron metsästäjäliiton varatoiminnajohtaja Anders Lillemäe kertoo, että Virossa sakaalia on päästy jo tutkimaan ja esimerkiksi kalloista voi päätellä kannan olevan voimakkaan ja lisääntymiskykyisen.

Lillemäe kertoo, että sakaali on paha pesärosvo ja syö muun muassa kauriinvasoja. On havaintoja jopa muovin kelpaamisesta sakaalille.

Metsästyksellisesti Lillemäe kertoo sakaalin olevan liukas liikkeissään ja lisääntymisessä.

"Kaikki koirat eivät aja sakaalia, ne eivät välttämättä edes tiedä mikä se on", Lillemäe kuvailee.

Toimittaja: Tanja Heikkonen

Videon kuvaus: Wild Slovenia, Domen Stanic

Riistakamera- ja still-kuvat: Viron Metsästäjäliitto

Viron metsästäjäliitto
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Video: Kiekot sinkoilevat ja haulikot paukkuvat MT:n ja Jahtikuksan ampumaharjoituksessa – nyt kannattaa treenata jäniskiekkoja, sillä rusakkokanta vaikuttaa runsaalta

Näin nappaat mökkihauen rantakaislikosta – katso video!

Jahtikuksa vieraili vetouistelukisassa Siikalatvalla: "Kalahan tämä kuitenkin on" – katso video