Erä

Luonnonvarakeskus pannoitti yhteensä 18 sutta – näistä seitsemän pannoitusta oli vanhojen pantojen uusimisia

Merkityistä susista neljä oli pentuja ja 14 aikuisia.
Jukka Pasonen
Asennettu GPS-panta toimii noin vuoden.

Kevään aikana Luonnonvarakeskus (Luke) on pannoittanut 18 sutta. GPS-pannoilla merkittiin kuusi sutta läntisellä kannanhoitoalueella: neljä Pohjois-Pohjanmaalla ja kaksi Pohjois-Hämeessä.

Itäisellä kannanhoitoalueella pannoitettiin 12 sutta: kolme Kainuussa, kolme Pohjois-Savossa ja kuusi Pohjois-Karjalassa. Merkityistä susista neljä oli pentuja ja 14 aikuisia.

Pannoitettujen susien kokonaismäärään sisältyy seitsemän pannanvaihtoa. Pantojen vaihdot tehtiin itäisellä kannanhoitoalueella. Asennettu panta toimii noin vuoden.

Merkittyjen susien liikkeitä voi seurata elokuusta alkaen Riistahavainnot.fi-palvelussa. Maaliskuusta elokuuhun välisellä ajalla paikannustietoja ei esitetä suden lisääntymisajan vuoksi.

Luke käyttää pantatietoja tutkimuksessa ja suden kanta-arvion laadinnassa. Pannoilla merkittyjen susien avulla saadaan tietoa laumojen reviirien rajoista, nuorten susien vaelluksista, susien syntyvyydestä ja kuolleisuudesta, elinympäristön käytöstä ja vierailuista pihapiireissä.

Susia on aiemmin merkitty pääosin Itä-Suomessa. Länsi-Suomen pannoitusten tavoitteena on saada tietoa susien liikkumisesta alueella, missä on voimakkaampi ihmisvaikutus kuin itäisessä Suomessa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

AFP: Saksan hallitus on päättänyt höllentää susien metsästystä koskevia säännöksiä

Järkeä EU:n petopolitiikkaan

Metsästäjäliitolta kannanotto EU-komissiolle ja Suomen maa- ja metsätalousministeriölle – Suomen susitilanteeseen löydettävä ratkaisuja