Erä

Video: Jahtikuksa narraa kaloja kaupungissa – kuinka nappaavat silakat?

"Kaupasta saatava silakka on aivan kuin eri kala, niin paljon parempi on oikeasti tuore silakka."
Olli Kangas
Toimittaja Olli Kangas ihailee onkimaansa kaupunkisilakkaa.

Kun vesi on keväisen kylmää saapuvat silakat kaupunkiin. Lauttasaaren sillalla Helsingissä näkee kauniina päivänä joskus täyden sillallisen innokkaita silakan ystäviä onkineen. Jahtikuksa kävi tutkimassa, miten ne silakat oikein vedestä nostetaan.

Onkipäivämme oli viileähkö, mutta kun aurinko tuli esiin tuli onkijoita enemmän esiin. Kaikki tuntuivat olevan myös sitä mieltä, että silakkakin syö paremmin kun aurinko kimaltaa koukuista kauniisti. Paikalla oli myös Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestön neuvojana kalaopas Erik Herlevi.

"Tärkein syy kalastaa silakkaa on tuoreus, kaupasta saatava silakka on aivan kuin eri kala, niin paljon parempi on oikeasti tuore silakka", Herlevi toteaa ja neuvoo onkijoita pitämään koukut pienessä elossa jotta ne houkuttelevat kaloja paremmin.

“Larun” sillalla on mukava tunnelma, on perheitä ja yksinäisiä kalastajia, lapsukaisesta vaariin. Ja kaikki saavat saalista!

Vesien lämmittyä niille liikaa silakat uivat viileämpiin syvyyksiin. Mutta kyllä vielä kesäkuun alkupuolella ehtinee Stadin lähiruokaa onkimaan. Ainakin tätä kirjoitettaessa 5.6. oli aamulla mukava joukko onkijoita Lauttasaaren sillalla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Video: Näin voi käydä, jos kettu livahtaa koloon, eikä apua ole heti tarjolla

Video: Näin sujuu noutajilta kyyhkyjahti

Video: Joonas Pyykönen huomasi, että kyyhkyjen ruokintapaikka tyhjeni vauhdilla – syylliseksi paljastui karhuperhe