Erä

Eläinsuojelulain kanta on yksiselitteinen: Saaliskalat pitää lopettaa välittömästi

Vapaa-ajan kalastuksen yhteydessä aiheutettua kipua ja kärsimystä ei voi pitää samalla tavoin tarpeellisena kuin esimerkiksi ammattikalastuksen yhteydessä.
Sanne Katainen
Eläinsuojeluviranomaiset muistuttavat, että myös vapaa-ajan kalastuksessa pitää noudattaa eläinsuojelulakia.

Itä-Suomen poliisi, aluehallintovirasto ja valvontaeläinlääkärit haluavat muistuttaa eläinsuojelulain noudattamisesta myös vapaa-ajan kalastuksen yhteydessä.

"Eläinsuojelulaki koskee kaikkia eläimiä. Lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa."

Tieteellisissä tutkimuksissa on viime aikoina saatu selvää näyttöä sille, että kalat kykenevät aistimaan kipua ja kokevat kivun kärsimyksenä, todetaan viranomaisten yhteistiedotteessa.

Vapaa-ajan kalastuksen yhteydessä kaloille aiheutettua kipua ja kärsimystä ei voida pitää eläinsuojelulain näkökulmasta samalla tavoin tarpeellisena kuin esimerkiksi ammattikalastuksen yhteydessä.

"Näin ollen vapaa-ajan kalastuksessa eläin on asianmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti tainnutettava esimerkiksi lujalla lyönnillä päähän, minkä jälkeen siitä lasketaan veri, tai vaihtoehtoisesti kala lopetetaan siihen muutoin soveltuvalla menetelmällä."

Soveltuvaksi lopetusmenetelmäksi esimerkiksi hyvin pienikokoisella kalalla voi riittää myös luja isku päähän.

Eläinsuojelulain noudattamista valvovat muiden muassa valvontaeläinlääkärit, poliisi ja aluehallintovirastot. Jos on aihetta epäillä, että eläintä kohdellaan eläinsuojelulain vastaisesti, valvontaviranomaisella on oikeus suorittaa tarkastus.

Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestön (SVK) voimassa olevien SM-pilkin kilpailusääntöjen 12 pykälän mukaan saaliiksi saatu kala suositellaan lopetettavaksi. Paikallisjärjestöjen eri kalastuskilpailumuotojen säännöissä saattaa lukea samankaltainen suositus, tai niissä ei välttämättä mainita asiasta mitään.

Nämä suositukset jättävät tulkinnanvaraiseksi sen, onko saaliskalojen lopettaminen välttämätöntä vai ei. Eläinsuojelulain kanta asiaan on kuitenkin yksiselitteinen: saaliskalat pitää lopettaa välittömästi.

Eläinsuojeluviranomainen ei voi tästä tulkinnasta poiketa, sillä perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EU-ministerit päättivät itäisen turskan kalastuksen lopettamisesta – "Vastuullinen ja kestävä ratkaisu"

Jasper Pääkkösen suomalaisesta lohesta valmistettu nimikkokeitto käy kaupaksi niin hyvin, että sen tuotoista lahjoitetaan kalojen suojeluun 30 000 euroa

Häkkikasvatuksen kieltävä aloite keräsi 1,5 miljoonaa allekirjoitusta, etenee EU-komission käsittelyyn