Erä

Turisteista iso osa kalastaa Tenolla elämyksiä, paikalliset pyytävät lohta perheelle – lohijokien kuningas on monien haasteiden edessä

Saaliskiintiö saa Tenon turistikalastajilta kannatusta.
Pekka Fali
Askolalainen Aki Heikkinen heitti perhoa kesäkuussa Vetsikossa. Vanhan kalastussäännön aikaan turisteille oli tarjolla noin 32 000 lupavuorokautta Suomen puolella. Uudessa säännössä vuorokausia myydään enimmillään 11 000.

Tenojoella turistikalastuskausi päättyi viime lauantaina. Kausi alkoi kesäkuun alussa, silloin Utsjoelle Vetsikkoon olivat matkustaneet kuusamolaiset Santtu Väänänen ja Kale Kivioja sekä espoolainen Kari Luoto.

Miehet olivat onnistuneet saamaan kalastusluvat muutamalle päivälle heti kauden alkuun. He ovat käyneet Tenolla ja Vetsikossa vuosikaudet.

”Kala on reissussa bonus. Saaliskiintiön määrittäminen olisi meidän mielestämme hyvä kehityssuunta”, pohtivat miehet yksimielisesti. Nyt kiintiöitä ei ole.

Kolmikon kalastuspäivinä joella oli hiljaista. Vetsikossa rannalta kalastajia oli vain muutamia, lähes kaikki tenolaiset veneet makasivat tyhjinä ja toimettomina rannoilla. ”Paikallisten matkailuyrittäjien tilannetta on ollut surkeaa seurata, kun matkailijoita ei enää käy entiseen malliin”, Luoto harmittelee.

Tenon kalastuksen viimeisin isompi myllerrys sai alkunsa vuonna 2017, kun Norjan ja Suomen valtioiden välinen sopimus joella kalastuksesta päivitettiin. Sitä edeltävä sopimus solmittiin vuonna 1990.

Sopimuksen pyrkimyksenä on vähentää kalastuksessa kuolevien lohien määrää 30 prosentilla aiemmasta. Sen vuoksi kaikkia lohen pyyntimuotoja Tenolla on rajoitettu. Sopimukseen liittyy myös kalastussääntö, joka koskee kalastusta Tenojoen vesistön rajajokialueella.

Viimeisintä sopimusta neuvoteltiin pitkään, yhteensä noin viisi vuotta. Sopimus saatiin lopulta solmittua, mutta liioittelematta voi todeta, että kaikki Tenojokilaaksossa ovat sisältöön tyytymättömiä: saamelaiset, muut paikalliset, matkailuyrittäjät, alueelta kotoisin olevat ulkopaikkakuntalaiset sekä turistikalastajat.

Turistikalastajien pyyntiin myllerrykset vaikuttivat muun muassa kalastusvuorokausien vähenemisenä sekä lupamyynnin siirtymisenä sähköiseen lupakauppaan. Aiemmin lupavuorokausia oli tarjolla noin 32 000 per kalastuskausi, nyt 11 000 vuorokautta.

Sähköinen lupakauppa on hankaloittanut useamman kalastajan yhteisiä kalastusmatkoja, kun lupia on ollut vaikea saada useammalle ihmiselle samalle ajanjaksolle.

Muutokset Tenon turistikalastuksessa ovat saaneet monet kalastusmatkailijat jäämään Tornionjoelle lohenpyyntiin. Aki Heikkinen halusi matkustaa Askolasta nimenomaan Tenon maagisiin maisemiin perhokalastamaan.

”Kalastuksessa muut arvot kuin saalis korostuvat. Tenon kaltaisissa kohteissa, luonnonlohijoissa vapautan mahdolliset saaliskalat”, hän sanoo.

Pekka Fali
Patokalastusta pidetään kaikkein perinteisimpänä lohenpyyntimuotona Tenojoen vesistössä. Uusi kalastussääntö lyhensi kalastusaikaa. Moni on jättänyt sen takia työlään padon rakentamatta, mutta ei Rauna Guttorm.

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Tenon lohenkalastuksesta ovat peräisin 1500-luvulta. 1600-luvulta alkaen lohi oli jo merkittävä kauppatavara.

”Tenojoki­laakson pientilat elinkelpoistettiin lohella ja muulla kalastuksella, muuten ei olisi pärjätty. Lohta ja riekkoja myytiin Norjaan, naaleja pyydettiin loukuilla”, kertoo Nuvvuksen kylällä Utsjoella asuva 82-vuotias jokisaamelainen Piera Guttorm. Hänen kotitilansa on perustettu vuonna 1843.

Ensimmäisen kerran valtio alkoi rajoittaa Tenon kalastusta vuonna 1873. Se käytännössä lopetti yhden alueen vanhimmista kalastustavoista, Outakosken poikkipadon, jossa padon alle muodostuvasta sumpusta pyydettiin lohet kivillä tai seipäillä. Pyyntimuodon arvioidaan alkaneen Tenolla 1500-luvulla.

"Kalastussääntö näivettää jokisaamelaisen kalastuskulttuurin kokonaan", moittii Paaduksen kylällä Utsjoella asuva jokisaamelainen Rauna Guttorm.

Hän pyytää yhä perinteisellä padolla lohta. Patokalastusta pidetään kaikkein perinteisimpänä lohenpyyntimuotona Tenojoen vesistössä.

Patokalastus on sallittua nykyään vain erityisperusteisella kalastusoikeudella. Patokalastusaika kestää kesäkuun ensimmäisestä päivästä heinäkuun viimeiseen päivään ja silloinkin rajoitetusti. Alkukuusta saa kalastaa maanantai-illasta keskiviikkoiltaan ja loppukuusta torstaisinkin.

Kalastusaika on lyhyt, ja siksi yhä harvempi jaksaa nähdä vaivan pyytää lohta padolla, kertoo Guttorm.

Pato pitää osata rakentaa juuri oikeaan kohtaan niin, että lohi ui virtaan asetettuun esteeseen. Kun kala yrittää kiertää estettä, se joutuukin verkkoon. Myös verkkojen pitäminen puhtaana ja niiden siirtely on kovaa työtä yksin.

Guttorm tutustui lohenpyyntiin ja metsästykseen jo lapsena isän opissa. Isä oli Utsjoen ensimmäisiä rajajääkäreitä ja tunnettiin nimellä Sota-Jouni. Syvällisesti patokalastuksen, muun lohestuksen ja metsästyksen salat opetti myöhemmin nyt jo edesmennyt miesystävä.

”Kyllä sinä pärjäät, hän vakuutti minulle.”

Ja niin on Guttorm pärjännytkin, sinnikkyydellä ja peräänantamattomuudella. Teno on elättänyt neljän lapsen yksinhuoltajan perheen. ”Kala on liikkeellä loppujen lopuksi vain hyvin lyhyen aikaa.”

Raunan omat lapset eivät ole innostuneet patokalastuksesta, osa lapsista asuukin muualla. ”Vaikka he innostuisivatkin patokalastuksesta, millä minä heitä opettaisin, kun kalastussäännön mukaan muualla kuin Utsjoella asuva lapseni ei saa patokalastukseen osallistua millään tavalla?” Guttorm tuhahtaa.

Pekka Fali
”Tenojokilaakson pientilat elinkelpoistettiin lohella ja muulla kalastuksella, muuten ei olisi pärjätty. Lohta ja riekkoja myytiin Norjaan, naaleja pyydettiin loukuilla”, kertoo Nuvvuksen kylällä Utsjoella asuva 82-vuotias jokisaamelainen Piera Guttorm.

Hänestä huokuu sekä kiukkua että surua, kun hän puhuu Tenon kalastuksen sääntelystä. ”Paikallinen lopettaa kalastuksen, kun lohta ei ole. On lohi ennenkin ollut vähissä.”

Rauna Guttorm kertoo harrastavansa myös vapakalastusta ja sitovansa perhot itse. Mutta kun hän lähtee veneen ja vavan kanssa joelle, se on vapaa-aikaa.

”Olen minä joskus käynyt turistikalastajille soutamassa, mutta eivät turistit enää mahdu kanssani samaan veneeseen. En halua kuulla määräilyä enkä liioin vähättelyä.”

Ne onnekkaat turistikalastajat, jotka ovat joskus Guttormin veneeseen päässeet, lienevät saaneet saalista. Aivan muussa yhteydessä, Paaduksen kylän ulkopuolella, ulkopaikkakuntalaiset turistikalastajat tuntuvat tietävän Raunan ja kutsuvat häntä lohivelhoksi.

Turistien lisäksi Guttorm ei ole halukas ottamaan muitakaan ulkopuolisia oppiinsa. ”En minä ala kenelläkään opettamaan, miten ruokaa otetaan luonnosta”, hän toteaa.

Ruuaksi paikalliset lohta Tenojokilaaksossa edelleen pyytävät. Ei lohta kannata kenenkään myydä, norjalainen kasvatuslohi on polkenut hinnat. Lohta pyydetään Tenolla omaan pakastimeen, perheenjäsenille ja sukulaisille – etenkin niille sukulaisille, jotka eivät enää pääse itse pyytämään lohta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ympäristöjärjestöt antavat ruusuja ja risuja Euroopan komission esittämille Itämeren ensi vuoden kalastuskiintiöille

Järjestöt haluavat tukkia Itämeren ehdotettujen kalastuskiintiöiden porsaanreiän turskan elvyttämiseksi

Lohipolitiikka tavoitteet ja todellisuus ristiriidassa